Maanantai 08.06.2009

Loppumatkan töyssyt tuntu tosi ikäviltä. Ähisin huonosta olosta aina kun osu kohdalle. Sitten selvis että ollaankin jo äitin kotitiellä, eikä puolessa välissä sitä viimeistä osioo niinkun kuvittelin. Aah! Pääsee sänkyyn asti nukkumaan. Oltiin klo 3.30 kotona. Tai siis äitillä. Onneksi muistin kokemuksestakin jo pyytää sen vadin viereeni yöksi. Meni jotenkin tuskallisen kauan ennenkun äiti sitäkään löyti. Tiesin jo siinä vaiheessa että nyt ei hirveästi nukuta hetkeen. Sisko oli ostanu mulle trippiä viimeisellä pysähdyspaikalla ja sen nappasin sinne viereeni sitten. Jotain pitää juoda taas että on mitä oksentaa tai on jotain millä huuhtoa maku. Noh, äiti jäi hereille pyörimään, sen kun piti reilun tunnin päästä olla jo töissä ja mä pukeuduin yötä varten. Sitten pitkälleen sänkyyn ja sitten se alko! Kaamea yökkiminen ja oksentaminen. Äitikin huomas vaikka oli keittiössä ja sieltä huoneesta missä mäkin nukuin, niin kuitenkaan ei kovin hyvin äänet kuulu. Mutta sekin on jo tottunut tähän, joten jatko omiaan. Jokaisen oksennuksen välissä sain ehkä minuutin, ihan korkeintaan 2 torkahdettua. Jokaisen oksennuksen aikana oli hiki ja jokaisen oksennuksen jälkeen tuli aivan jäätävän kylmä luihin ja ytimiin. Tärisin vaan.. Enkä mä mitään muuta enää neljän aikaan saanut ulos kun sappinestettä. Ja joka kerran kun silmät avasin ja yritin ottaa vaikka sitä trippiä niin käsi pyöri aina ympärillä ja vaati ihan hiivatillisen tahdonvoiman saada osuttua sen purkin kohdalle. Pää paino ainakin tonnin. Näytin ihan varmaan samalta kuin pienet lapset joilla pää painaa enemmän kun muu kroppa. Pää määrää mihin mennään ja miten mennään. Äitille huusin joskus vähän ennen viittä (just vähän ennenkun se kerkes lähtee) että tuo mulle ne 2 muutakin trippiä sängyn lähelle, koska en ite pääse hakemaan. Noh, äiti lähti töihin ja mä jäin vielä ykäämään. Kari ei ollu vielä noussu, hyvä vaan. Piti käydä vessassakin jossain välissä. Vatia en voinu hylätä hetkeksikään, joten se kainalossa lähdin hoippumaan. Päätin mennä suihkun vessaan koska siellä on tilaa ja koska siellä ei haittaa vaikkei osu vatiin oksentaessa. Menin niin seiniä pitkin ja lattiaa myöten, että tuskin ootte humalaisenkaan nähny niin paljoa hoippuvan saati tuntevan oloaan niin kamalaks (ja laivallahan en juonu mitään muuta kun pullovettä). Olo oli ihan hirveä kun jalat ei meinannu kantaa, pää paino liikaa ja askeleet otti enemmän sivuun mitä eteenpäin. Puhumattakaan mitään siitä järkyttävästä pään sisällä pyörimisestä. Vati siihen pytyn lähelle ja istahdin. Keinuin mihin sattuu kun pää vei.. Koko ajan yritin pitää silmällä missä se vati on jos tarve tulee. Noh, sain käytyä, pyyhittyä ja lähdettyä. Sitten alko se tosikoitos. Piti päästä takaisin. Noh, selvisin. Pää putos tyynyyn sellaisella voimalla, että varmaan puoli päätä heitti aivot ihan sopaks. Ja sama jatku. Jatkuvaa ykäämistä. Välillä imasin enemmän ja välillä vähemmän niistä tripeistä. Joskus sen verran että sai oksentaa jotain ja joskus vaan sen verran, että jos se pysyis viimein sisällä. Yhdeksältä mun oli pakko soittaa äitille jos se voisi varata terveyskeskukseen ajan. Mä en jaksanut enää yhtään. En ollut nukkunut, enkä tietenkään myöskään syönyt. Enkä voinut olla täysin valveilla. Kuudesta asti olin miettiny että kukahan mut löytää pyörtyneenä tai sydärin saaneena sieltä makkarista ja millon. Tuntu välillä että sydän räjähtäis, oli se sellainen koitos. Joskus tuntu, että aivot sammuis ja joskus tuntu että oksennan vaan itteni niin loppuun.. Äiti kyseli että jatkuuko se sama vielä. Jatkuihan se. Kerroin hyvin ytimekkäästi kaiken, en jaksanut puhuakaan edes. Saati keskittyä mihinkään. Lupasi yrittää saada aikaa ja tulla kotiin niin pian kuin pääsee (yhdeksän jälkeen). Vähän ennen yhtätoista olisi lääkäriaika. Sitä ennen mitataan verenpainetta ja sen sellaista. Äiti tuli ja katseli voimattomana vierestä. En ilmeisesti näyttänyt yhtään sen paremmalta kuin mitä itsekään tunsin olevani. Kertoi mihin aikaan pitää mennä ja välillä piti mua silmällä samalla kun teki omiaan. Ovi siis oli jo viimein auki tässä vaiheessa aamua. Äiti tuuletti ulko-ovesta asti, tiesi että se voi ainakin yhden oksennuksen jättää välistä. Viileä ilma kiiri mun huoneen lattiaa pitkin ihanasti koko vartaloon. Taisin saada torkahdettua jopa 5 minuuttia siinä välissä. Taas oksetti, hiki ja sitten oksentamisen jälkeen ihan jäätävän kylmä horkka päälle. Nyt sain kietoutua kunnolla jo kaikkiin peittoihin mitä mulla oli, käsiä jääti aina varpaisiin asti ja tärisin hirveästi jo silkasta väsymyksestä, saati siitä oksennuksen jälkeisestä horkasta ja viileydestä. Noh, kello tuli pian puoli yksitoista. Piti pukeutua. Housut sain jalkaani, venytin varpailla vaatepinoa kohti, vedin lähelleni ja ujutin housut jalkaan nostamatta päätäni ollenkaan. Tiesin miten siinä käy jos se pää nousee. Se tarkottaa että vatia tarvitaan. Noh, sitten tulikin hankalampaa. Yöpaita pois ja rintsikat tilalle. Paita lähti melko helposti vaikka puoliksi istumaan nousinkin. Rintsikat oli hankalammat. Siihen meni varmaan 10min kun istuin ilman paitaa tai mitään yläosaa siinä patjalla. Äiti tuli vierestä seuraamaan miten heikkona ja muutenkin huonona olin ja tarjoutu auttamaan. Noh, sain ihan itse. Paita meni jo sujuvammin. Sama punainen paita mikä laivallakin oli ollu. Tarpeeksi väljä ja mukava, sekä tarpeeksi helppo pistää päälle tai sotkea kun on jo valmiiksi likainen. Äiti puki mulle violetin villaneuleensa, enkä vastustellu yhtään. Lämmin oli hyvä enkä olisi jaksanut väittää vastaan. Sitten piti päästä ylös. Pyysin ihan ensin äitiä kaivamaan jostain astian jonka saan ottaa autoon mukaan ja tuomaan sen lähelle. Sen jälkeen yritettiin nousta ylös. Äiti otti kainalosta kiinni ja minä toisella kädellä pöydän reunasta. Jalat ei tahtonu totella eikä kantaa. Pyysin että jos taluttais mut ulos ja tulis sitten kerää omat kimpsunsa ja kampsunsa loppuun. Pääsisin hengittelemään parempaa ilmaa. Autoonkin selvisin ja automatkan terveyskeskukselle. Sitten tuli taas vähän hankalampaa. Äiti tuli ottamaan parkkiksella kainalosta asti kiinni ja joutui todenteolla taluttamaan mua sisälle. Koko ajan oli se joku ikivanha liharasia kädessä että jos tarvitsee ykätä. Käytiin ilmottautumassa. Ihan liian kauan meni jo siinä. Äiti luetteli kaiken mun puolesta ja kun se mainitsi että makuupaikkaa oli vähän luvattu tähän odotteluun, ja hoitsu sano että ei taida olla vapaana, niin oli pakko päästä ite sanomaan väliin että kyllä se on vähän pakko kun luvattiinkin. En mä kauaa pysty istumaan. Noh, ne kävi siirtämässä toisen pahoinvoivan pois sieltä sermin takaa ja me päästiin sinne. Äiti teki pari liian nopeaa askelta ja koko homma meinas kaatua siihen. Tai siis minä meinasin. Mummotkin kävelee nopeemmin (ja ihan ilman tukea!) kun minä sinä päivänä. Mentiin kiltisti sermin taaksen odottamaan ja mäkin pääsin makuulle. Äiti torkku tuolissa kun ooteltiin ja mä hengittelin rauhassa. Ihme kyllä, ei oksettanu ja sain jo vähän enemmänkin pidettyä silmiä auki ilman että tuntuu kun ois 3 promillen humalassa. Paineet oli 122/64 eli normaalit. Syke oli 93. Ei ihme kun tuntu että on kovilla. Ja tossa vaiheessa se oli jo hyvin rauhottunut. Kohta saatiinkin lääkäri paikalle. Kyseli tietysti kaiken ja tutki silmien reaktiot ja kokeili mahat ja muut että ei oo kipeenä tms. Eikä voi määrätä mitään koska "oon tässä tilassa". Kerrassaan ihanaa. Uh. Se oli siis vaan kestettävä. Enää en sais kuulemma käyttää Postafenia kuin ihan äärimmäisimmässä hädässä, koska näyin saavan siitä sen harvinaisimman sivuoireen. Eli pahoinvoinnin. Diagnoosina siis, että korvan tasapainoelimet häiriintyny pahasti. Ilmeisesti hyvin paljon raskauden avustamina. Nooh, ne teki suunnitelman, että mä yritän syödä siellä jotain.. Jossain välissä hoitsu tuli kyselee että mitä vois mennä alas. Viileetä ja kosteeta. Ei muuta väliä oikeastaan. Toi sitten omenakiisseliä ja jugurttia. Ja mehua, oli niin aitoa mehua etten halunnu juoda. Oli varmaan 3 kertaa kirpeempää kun omat sappinesteet, joten ei tehny mieli varsinkin kun mietti että jos se tulee ulos niin siitä se vasta kivaa tuleekin. Söin neljäsosapurkin jugurttia ja puolikkaan kiisselin. Sitten lähdettiin varovasti äitin kanssa pihalle istumaan. Jossain välissä saatiin sitten lupa lähteä kuhan käytiin taas sermin takana. Äiti oli varmaan puolelle kylälle kerinnyt jo kertomaan asian, mutta ihan sama. Naureskeltiinkin siellä sermin takana jo vähän kaikelle tässä asiassa. Noh, sitten käytiin meidän kotona ja palattiin taas äitin miesystävälle. Kohta oli ruokaa. Söin ehkä puolikkaan pienen perunan ja pari pientä palaa lihaa ja join maitoa lasillisen. Mm. Ihanaa maitoa! Sitten en voinu enää vastustaa. Nukkumaan! Klo 15 ja simahdin melkein heti. Klo 19 oli kello soimassa, mut enhän mä siitä mitään tiennyt! Klo 21 heräsin siihen, että äiti toi mulle toisen peiton ja sano ite menevänsä nukkumaan. Päätin hetkeksi herätä, käydä vessassa, syödä ja pyörähtää tietokoneella tässä välissä. Olin alle 2 tuntia hereillä. Sitten takaisin nukkumaan.