Kylläpä on vajaaseen kuukauteen taas mahtunut paljon kaikkea. Ollaan ainakin säikytelty äitiä nukkumalla melkein jo klo 17 alkaen aina seuraavaan aamuun saakka ja heräilty välissä ainoastaan vähän hörppäämään tissistä maitoa kunnes silmät on taas kiinni ja uni käytännössä keskeyttämätöntä.
Voin sanoa että hieman menin sekasin tuosta. Se tuli ihan naps vaan yhtenä päivänä ja kesti muutamia päiviä ja yhtälailla hävis. Kyllä olin melkein huolesta soikeena niinä päivinä kun on niin tottunu tohon että se vaan valvoo.
Mahaltaan selälle kääntyily alkaa tulemaan, pään painolla tosin mutta tuleepahan kuitenkin. Onneks kohta saa ton likan lattialle jo laittaa kun ilma lämpeää. Meillä kun vetää ihan hirveesti vaikka ois vaan aste pakkasta, niin siksi tota neitokaista olohuoneen pöydällä/sohvalla yleensä pidetään.
Tonikin on käynyt ekan viikon iltavuorossakin sitten tytön syntymän. Hieman jännitti jäädä 9 tunnin ajaks yksin, mutta menihän se yllättävän kivuttomasti vaikka päivä aika pitkältä tuntukin. Oli tarkotus vähän koittaa ton viikon aikana ns. opettaa tota tyttöä vähän nukkumaan muuallakin sylissä, kun ei ois kerrankin miehen korvia kuulemassa huutoa, mutta se viikko menikin ihan liian pian. En tainnut ehtiä kun kerran tai kaksi kokeilemaan.
Meillä ollaan myös varsin innokkaita lampuille kujertelijoita. Jos tyttöä pitää mahallaan käsivarsillaan ja kävelee olohuoneessa niin pää nousee takakenoon ihan vaan tuijottaakseen sekä seuratakseen katossa olevaa spottia. Ja sohvalla/olohuoneen pöydällä makoillessa lampulle sitten jutellaan ihan hervottoman paljon tai kurkotellaan sitä kohti.
Paitsi tässä taannoin mietittiin että noinkohan tyttö on mennyt puhumaan lampulle sopimattomia, ja että lamppu vastaisi takaisin samalla mitalla kun yhtäkkiä alko hirmunen huuto kun tyttö lamppua erehty katsomaan.
Kyllä meitä vähän nauratti. Tyttöä ei lähimainkaan.
Hirmu punnertelukin tolla tytöllä menossa aina kun "makaa" meidän sylissä selällään, vähän niinkun sitterimäisessä asennossa. Lapaluut jo irtoaa melkein kokonaan meidän rinnasta kun on neidin pakko yrittää päästä "istumaan". Hirmu huuto jos yrität estää vähänkään, joten koitetaan aina vaan vaivihkaa muuttaa omaa istuma-asentoamme niin ettei tyttö sitten niin helposti tai ihan niin kovasti yritä päästä. Hyvää harjotustahan tuo on, ei me sitä siis kokonaan estetä kuitenkaan.
Oh. Nimiäiset. Miten melkein toivonkaan että oltais pysytty alkuperäisessä suunnitelmassa ja jätetty pitämättä koko kemut. Vielähän noita ei siis oo pidetty, mutta jo tää valmistautuminen tuskastuttaa. Onneks äiti on auttamassa siivoomisen kanssa ja tietysti tekemässä ruokaa niihin ja sen sellasta. Harmittaa vähän tuo vieraiden tuleminen, kun sitten ne jotka tosissaan paikalle tahtoi eivät tule.
Toisten mammojen kanssa jutellessa aloin himoitsemaan mobilea joka ois itse tehty, samoin sellaista monikäyttöistä lelukaarta jota vois käyttää sekä vaunuissa että esim. lattialla. Ja löysinkin sellaisen! Se ostetaan ehdottomasti, mutta ensin katsotaan mitä nimiäislahjana tulee.
Tytön Kela-korttikin tuli tuossa puolen kuun tienoilla. Hui. Kyllä oli jännää nähdä nimi painettuna jo ihan virallisiin papereihin. Sai epäilemään että noinkohan tuli valittua kuitenkaan oikein. Eipä sitä enää niin vaan muuteta. Eikä meillä edes ollu epäselvyyttä tytön nimestä missään vaiheessa, eli ei olla sitä vaihdeltu mietintä vaiheessakaan. Mutta onhan tää nyt kuitenkin ihan eri juttu.
Tän kirjottelin tossa puolen kuun tienoilla: "Meillä on vielä joitakin 56cm bodyja ja housuja käytössä". Ja juuri tuossa pari päivää sitten huomasin että jo nyt alkaa 62cm bodytkin jäämään pieneks. Yhtäkkiä 56 ei oo sopiva ja 62 kanssa on samaan aikaan ihan rajalla. Huhuh. Tiesin mä että lapset kasvaa nopeesti mut en mä tiennyt että niiltä voi yksi koko jäädä välistä.
Siirsin siis eilen kaikki 56cm vaatteet pois hyllystä. Olipas niitä paljon! Ei me edes olla kun paria bodya ja pöksyjä pyöritetty koko ajan kun aina telineeltä otetaan puhtaat päälle. Joten noi pois pakatut pienet vaatteet oli 80%:sesti käyttämättömiä meidän perheessä. Käytettyinähän ne oli onneks ostettu.
Vähän jännityksellä katotaan meneekö nuo 62cm vaatteetkaan siis enää miten hyvin ja mihin asti, varsinkin kun nimiäisiä varten ostettu body ja potkarit on 62cm. Mitä me sitten puetaan jos ne ei mene!? Iik.
Tuntuu ovelalta ajatella, että tyttö on ihan pian alle metrin pidempi mitä me miehen kanssa ollaan! Tulee itelle tooooosi lyhyt olo.
Ostin melkein parilla sadalla pimennysverhoja, verhoja ja pari lamppua. Nyt tekis mieli ostaa roima kasa säilytyslaatikoita. Piru siitä säästämisestä oo mitään tullut. Tai onhan siitä, on nääkin ostoslistalla ollu eli ei mitään turhia ostoksia. Mutta kun olis sitä sohvaa ja tv-tasoa ja uutta tv:tä pitänyt ihan ensin saada. Noh, ehkä täytyy vaan antaa itelleen anteeks, koska nytkin näiden muutamien aurinkoisten tuntien aikana lämpötila kohoaa saunamaiseksi tässä kämpässä, joten pakko viilennystä kaivataan ja sitähän noilla pimennysverhoilla pitäis saada aikaan.
Noh, täytyy toivoa että lotto tois vaikka pari sataa euroa takasin. Tai nimiäisistä tulis niin paljon että saadaan ostettua typylle jotain sekä tähän asuntoonkin jotain. Tosin siltikin kaikkein tärkein olisi se hautakivi. En vaan oo pystynyt laittaa yhtään ajatusta siihen suuntaan, enkä saa sitä hoidettua itse tässä häsellyksessä. Mies soitti tuossa pari viikkoa sitten vasta isännöitsijälle että ois perheenlisäystä tullu *nauraa*. Ollaan kyllä jo lisävesi maksettu vuokran yhteydessä, mut ei oikein olla koskaan "hereillä" sillon kun ihmiset on vielä töissä niin että vastaisivat puhelimeenkin. Parempi myöhään kuin ei milloinkaan.
Joskus on tullut ulkoilua miettiessä mieleen, että ollaanko me ainoat tämmösen neiti Vaativan kanssa. Oonkin tuolla jo aiemmin kertonut näistä meidän vaunuongelmista kun mikään ei kelpaa ja liian tasaista jos on liian pitkään niin huudetaan ihan vietävästi.
Tänäänkin kävi sitten niin, että kun kauppaan päästiin sisälle niin huuto alko. Ei ehditty 10 metriä eteenpäin niin jo huudettiin. Noh, onneks käveltiin 30min ennen sitä pihalla, joten nukkuhan se edes hetken. Ihan hitusen tais olla liikaa päälläkin, mutta.. Ollaan koitettu ajottaa ulos lähdöt niin ettei neiti ole ihan juuri vasta nukkunutkaan, eli nukkuis mahdollisimman hyvin sitten vaunuissa.
Tää on nyt vaan hankalaa jos ei vaunuissa viihdy, koska meillä ei tosiaan ole autoa.
Onneks mulla on kantotakkikin (tai kaksi *puna* ) tuolla, kun oppis sitomaan ton neitokaisen liinaan hyvin, niin pääsishän silläkin nyt edes johonkin. Toisaalta sillä se ahdistus vasta tuleekin jos sitten yhtäkkiä ei kyyti neidille kelpaakkaan ja oot vasta puolimatkassa menossa.
Noh, kokeiltavahan se on joskus. Jos ei muuten niin täytyy kävellä omaa taloa ympäri. Mitähän noi naapurit oikein sanois..
Kylläpä nyt on äiti yllätetty ihan totaalisesti eilen! Joskus klo 20 likka nukahti tissille juuri niinkun toivottiin ettei kävis koska suihkuun piti mennä. Ollaan käyty viime sunnuntaina pesulla neitokaisen kanssa, joten jo oli aikakin. Noh, herätettiin tai siis nostettiin syliin ja laskettiin pyykkikoneen päälle kellimään. Silmät aukes ja tyytyväisenä oltiin vaikka unet jäikin kesken. Nakuiltiin ja sitten peseydyttiin.
Tuossa sitten klo 21-22 neiti imi vaan tissiä ja kujerteli sekä hymyili sen jälkeen melkein 30min. Ja nukahti! Ihan itse. Ilman tissiä! Ja mikä uskomattominta, niin sohvalle ilman vieruskaveria!
Ihan puskista tuli tää, ei voi jotenkin uskoa todeksi. Vaikka niin näyttää tuo neiti muutenkin tekevän kaiken kertaheitolla, eikä vihjailevasti, mm. imetysvälin pidentyminenkin tapahtu ihan naps vaan yön aikana.
Miten onkin niin kova voittajafiilis kun saa sentään vähän jotain tehtyä ilman että täytyy tytössä olla kiinni! Vaihdoin typyn huoneeseen verhot pari päivää sitten. Nyt toivottavasti kesästä tulee inhimillisempi kun saatiin pimentävät verhot ja ehkä ei hiota yötä päivää. Työhuoneeseen vaihdoin verhot eilen sekä siivosin täällä hyllyt ja pöydät. Ja mitäs muuta mä sainkaan aikaan! Aaah. Jännä miten mieluusti vaihtaa joskus ton tytön raijaamisen johonkin siivoamiseen tai ruuanlaittoon. Ihana tyttö se on, helppokin kun sille päälle molemmat sovitaan. Mutta aah. Keho lepää siivotessa nykyään.
Kyllä tänne kohta jotain nimiäisiä pääsee viettämään. Mistä tulikin mieleeni että pitää äitille lähteä viestittämään. Sen kun pitäis olla tulossa tänään koska meidän nimiäiset on huomenna. Huiiii!
Joten palataanpas huomenna nimenpaljastuksen merkeissä.
Tiistai 09.03.2010
Noinkohan meidän likalle tulee vaan ihan hurja valvomisrytmi. Uskomaton lapsi. Typyn neuvolalääkäri käynniltä muutama viikko takaperin kotiuduttiin joskus puolen kolmen aikaan. Ja vähän vaille 10 mentiin nukkumaan. Koko sen muun ajan oltiin hereillä. Oikeastaan hyvinkin tyytyväisenä. Muutamaan kertaan yritettiin nukuttaa heti syötön päälle, mutta kun aikansa oltiin huudeltu niin tulihan meille sitten nälkäkin uudelleen. Nyt tuo onkin sitten nukkunut koko yön. Puoli kuudelta oli pakko herätellä sitä vähän syömään kun en voinut antaa nukkua koko yötä syömättä. On tuo yöt muutenkin nukkunu aina hyvin (pari kolme herätystä), mutta tää nyt on jo aika hurjaa enkä oikeastaan ehkä tykkää tämmösestä ollenkaan.
Eikä toi hereillä oleminen ollu yksi ja ainoa kerta kun tämmöstä tapahtu. Monena päivänä menty niin, että tyttö nukkuu koko päivänä ehkä muutaman tunnin ja senkin hyvin pätkissä. Ja silti ollaan tyytyväisinä ja hymyillään sekä kujerrellaan.
Mutta sitten kun se nukkuu päivällä hyvin, niin sitten meillä kitistäänkin väsymystä vähän väliä. Sitten tyttö on ihan reppana koko päivän, eikä se oo äitistä ainakaan yhtään kivaa kun näkee että toinen "kärsii". Silmäluomet roikkuu ja punertaa jo kun uni oikein kaihertaa, mut ei vaan anneta periksi.. No eikä ne yötkään tietysti mitään hyvä unisia sitten ole tähän saakka olleet tämmösen päivän jälkeen, toisin kun tollasen jos se valvoo enemmän. Ei ne heräämiset mua mitenkään haittaa kuitenkaan. Enemmän mua harmittaa kun tyttö ei selkeestikään juuri nuku sillon. Eli kiemurtelee hirmu paljon, ähisee ja puhisee. Ei se voi kovin hyvää ja virkistävää unta sillon olla.
Muuten nää valvomiset on ihan kivat, mut kun ei tota viihdyttämistaitoa oo vielä hirveesti. Jutut loppuu varsinkin nukuttamista yrittäessä kesken, vaikka kaikkea jo kauppalistoista ja asunnon esineistä alkaen sille selitellään aina. Toisinaan laulaen ja toisinaan kertoillen tarinoita veitsistä ja haarukoista.
Nykyään tosin kun ihan jutellaan tytön kanssa, niin ollaan ihan fiiliksissä jos äiskä ja iskä vastailee samoilla ääntelyillä takasin. Naureskellaan vaan ihan loputtomiin tai kunnes alkaa harmittaa niin vietävästi nälkä taikka muu. On se ihana ♥
Viimeisin villitys tytöllä on vetää uniraivareita tissilläkin. Kyl äiti vollas tänään pariin otteeseen ja iskä sit hoiti tytön nukahtamisen loppuun. Vartin nukku ja heräs, sit yritettiin uudelleen tissille nukkumaan ja siihen jäi toviksi.
Taas kun on nukuttu päivällä hyvin niin tää on nyt ihan jatkuvaa väsymyskitinää sit. Likka on ihan reppanana koko ajan siis. Näköjään tolle likalle ei vaan oikein sovi muu kun tollanen et ollaan hereillä 9 tuntia päivässään ja nukkutaan aina vartti-puoltuntia siellä täällä että tulee joku 3 tuntia unta.
Ja neuvolakuulumisista pitikin sanoa. Tyttö on pari viikkoa sitten ollu 4765g ja 56,3cm. Kyllä se vaan kasvaa ja sitähän tässä halutaankin nähdä.
Eikä otettu rotarokotusta! Päästiin siihen tulokseen viimein lääkäriä edeltävänä iltana. Meidän neuvolatäti ymmärsi meidän päätöksen kyllä, mutta huomasin taas sellaista "joko otat kaikki tai et ota mitään" ajattelua (tätähän oli myös KYS:issä Sype-käynnillä ilmassa). Koska kun tuosta kieltäydyttiin, niin sitten koko ajan jotenkin kyseltiin ja vihjailtiin että otatteko ne muut. Otetaan me ne perusrokotteet, muttei esimerkiksi sikainfluenssaakaan jos sitä tarjotaan.
Tutistakin keskusteltiin, mutta sitähän meillä ei syödä lainkaan. Tonikin oikeastaan on ottanu nyt paremman asenteen siihen. Enää se ei yritä puhua mua käyttämään sitä, vaan pikemminkin pitää mut poissa sen ääreltä. Osaa sanoa oikeet sanat. "Kyllä me pärjätään ilman" kun lähdetään kaupungille kaupoille tai neuvolaan esimerkiksi ja minä jännityksellä mietin miten kamala huuto tulee vielä jossain vaiheessa. Mä vaan menen jonkin sortin paniikkiin jos likka huutaa vaikkapa kaupassa enkä voi juuri sillä hetkellä auttaa. Tuskastun ja hikoan eikä ajatus kulje yhtään, haluan pois pianpianpian pois. Älä kysy multa mitään, älä puhu mulle mitään. Meen enemmän solmuun. Sillon tarviin Tonia tai äitiä. Jompikumpi osaa mulle aina sanoa jotain että rauhotun ja vie vaikka typyn vaunuilla parin hyllyn päähän ja rauhottelee sen. Kyllä mä yksinkin sen kanssa pärjään, mutta yksin mä en lähde kauppaan ostamaan ruokaa ja haahuilemaan hyllyjen väliin huvin vuoksi. Se on reipasta tahtia edes takasin ja sitten kassalle. Kassalla alkaneen huudon vielä kestää, se yleensä rauhottuu heti kun päästään ulos ja sen minäkin tiedän. Mutta jos vielä hyllyjä kierrellessä ja pakko-ostettavia tavaroita kierrellessä se alkaa niin.. Kaupassa kyllä aina ennakoin ja "tönin" sekä tökkään vaunujen aisaa millon mihinkin suuntaan. Neiti kun ei tykkää tasaisesta heijaamisesta. Sillä ainakin pienentää huudon mahdollisuutta jos ei mitään muuta.
Hyvin tuo muuten rauhottuu puhumalla ja muutamia askelia ottamalla. Vaunuillessa tietysti hankalampi, mut sit vaan etin höykkysemmän tien pätkän tai lähden kaupasta ulos ajelee lumikuoppien yli.
Voi että. Yksi mistä mä en taas yhtään tykkää, on nää hitsin tukokset rinnoissa. Ei oo kauaa kun oli yks ja sitä edeltävästäkään ei ollu pariakaan viikkoa. Tympeetä.
Ahdistun samaa matkaa sitten niistä asennoistakin. Yritän liikaa siis saada "kaiken oikein" kun huomaan että tukosta pukkaa. Eli tuloksena on, että sekä äiti että lapsi on ihan raivon partaalla, ja tietäähän sen mitä se sitten aiheuttaa.
Mulle muutenkin on jotenkin tosi vaikea hahmottaa noita imetysasentoja, tai saada niistä mukavia. Oon aina jotenkin nojallani tyttöä kohti kun en vaan saa sitä sille kohdalle mihin haluan. Alkuun meni loistavasti imetystyynyn kanssa, mutta tätä nykyä tuntuu että kaikki huonekalut kääntyy mua vastaan joinakin päivinä. Aika hienosti tässä menikin monet viikot hyvin "lunkissa" asennossa melkein maatessa. Oikealla rinnalla se asento vaan ei ollut niin helppoa hakea kun vasemmalla.
Pistin Manducan tilaukseen. Saadaan toi mieskin kantamaan tyttöä ehkä helpommin. Toisekseen on vähän nopeampi (todennäköisesti) vielä laittaa päälleen kuin tuo kantoliina, jonka kanssa täytyy vielä rauhassa edetä sidontavaiheessa ettei tyttö tuskastu ja äiti tuskastu siitä, sekä sen jälkeen tyttö tuskastu vielä lisää kun äitikin hermoaa.
Tosin meidän Manduca kokeilutkin meni sit ihan penkin alle. Likka alottaa hurjan huudon ja muutenkin tuntuu ettei tuo jotenkin istu mulle. En tiiä johtuuko se siitä, että toi oma selkä on ihan väärä, vai kuuluuko sen muka tuntua noin tyhmältä. En siis saanut likkaa edes kunnolla kyytiin kun alko jo itsestä tuntuu että ei se näin voi mennä.
Isyydentunnustuspaperitkin seiso reilun 2 viikkoa ennenkun ne meille tuli. Kovasti kun puhelivat että neljä päivää niin varmaan on jo meillä. Hmph!
Ihan kun ei ois tarpeeks persuksista ollu se isyydentunnustukseen ajan saaminenkin, kun ei ollu koko tyyppiä enää olemassakaan siinä numerossa josta tuli meille 3(!!) identtistä paperia "soita tähän numeroon". Alko nyppii ihan tosissaan jo noiden odottaminen. Mut saatiinpahan viimein kuitenkin! Pantiin sit heti seuraavana aamuna maistraattiin tytön nimiasiat menemään.
Nimiäisiäkin on ehditty vähän suunnittelee jo äitin kanssa. Viimein. Meille tulee lihakeitto, voileipäkakkua, parit keksit kaupanhyllyltä kaikille muille ja sitten äitin leipomana gluteenittomia pikkuleipiä ettei tarvii niiden muutamien syödä kaupan pahvia. Täytekakku tulee rahkakakkuna. Siis "juustokakku" mutta ohut kakkupohja keksien sijaan sekä rahkasta ja liivatteesta tuo tuhdimpi täyte väliin.
Niillä mennään ja yhtään enempää en tarjoa. Paitsi että äiti kovasti meinaa tehdä vaikka mitä pikkuleipää ja sen sellaista, eikä usko ettei niitä tarvita. Mä vaan haluan pienet kemut ja vieraat melkein yhtä nopeasti ulos kun mitä sisäänkin tulivat
Kylläpäs oli likka muutama ilta sitten hankalalla tuulella. Tai no ei se hankala ollu, mut vähän taas erilainen kun oli noita huonompiakin päiviä taas välissä. Hirmunen napotus kävi koko ajan. Ihan hyväntuulisena viihty monta tuntia ja kovasti piti jutella että Huu ja Hrm-prrr. Iskä nauro vieressä kun typyn silmät on nauliintunu äitiin, ja miten tahansa iskä sylissään typyn asentoa vaihto niin aina silmät seuras missä äiti.
Se ois pikkuneiti 2kk:ta jo ♥
Eikä toi hereillä oleminen ollu yksi ja ainoa kerta kun tämmöstä tapahtu. Monena päivänä menty niin, että tyttö nukkuu koko päivänä ehkä muutaman tunnin ja senkin hyvin pätkissä. Ja silti ollaan tyytyväisinä ja hymyillään sekä kujerrellaan.
Mutta sitten kun se nukkuu päivällä hyvin, niin sitten meillä kitistäänkin väsymystä vähän väliä. Sitten tyttö on ihan reppana koko päivän, eikä se oo äitistä ainakaan yhtään kivaa kun näkee että toinen "kärsii". Silmäluomet roikkuu ja punertaa jo kun uni oikein kaihertaa, mut ei vaan anneta periksi.. No eikä ne yötkään tietysti mitään hyvä unisia sitten ole tähän saakka olleet tämmösen päivän jälkeen, toisin kun tollasen jos se valvoo enemmän. Ei ne heräämiset mua mitenkään haittaa kuitenkaan. Enemmän mua harmittaa kun tyttö ei selkeestikään juuri nuku sillon. Eli kiemurtelee hirmu paljon, ähisee ja puhisee. Ei se voi kovin hyvää ja virkistävää unta sillon olla.
Muuten nää valvomiset on ihan kivat, mut kun ei tota viihdyttämistaitoa oo vielä hirveesti. Jutut loppuu varsinkin nukuttamista yrittäessä kesken, vaikka kaikkea jo kauppalistoista ja asunnon esineistä alkaen sille selitellään aina. Toisinaan laulaen ja toisinaan kertoillen tarinoita veitsistä ja haarukoista.
Nykyään tosin kun ihan jutellaan tytön kanssa, niin ollaan ihan fiiliksissä jos äiskä ja iskä vastailee samoilla ääntelyillä takasin. Naureskellaan vaan ihan loputtomiin tai kunnes alkaa harmittaa niin vietävästi nälkä taikka muu. On se ihana ♥
Viimeisin villitys tytöllä on vetää uniraivareita tissilläkin. Kyl äiti vollas tänään pariin otteeseen ja iskä sit hoiti tytön nukahtamisen loppuun. Vartin nukku ja heräs, sit yritettiin uudelleen tissille nukkumaan ja siihen jäi toviksi.
Taas kun on nukuttu päivällä hyvin niin tää on nyt ihan jatkuvaa väsymyskitinää sit. Likka on ihan reppanana koko ajan siis. Näköjään tolle likalle ei vaan oikein sovi muu kun tollanen et ollaan hereillä 9 tuntia päivässään ja nukkutaan aina vartti-puoltuntia siellä täällä että tulee joku 3 tuntia unta.
Ja neuvolakuulumisista pitikin sanoa. Tyttö on pari viikkoa sitten ollu 4765g ja 56,3cm. Kyllä se vaan kasvaa ja sitähän tässä halutaankin nähdä.
Eikä otettu rotarokotusta! Päästiin siihen tulokseen viimein lääkäriä edeltävänä iltana. Meidän neuvolatäti ymmärsi meidän päätöksen kyllä, mutta huomasin taas sellaista "joko otat kaikki tai et ota mitään" ajattelua (tätähän oli myös KYS:issä Sype-käynnillä ilmassa). Koska kun tuosta kieltäydyttiin, niin sitten koko ajan jotenkin kyseltiin ja vihjailtiin että otatteko ne muut. Otetaan me ne perusrokotteet, muttei esimerkiksi sikainfluenssaakaan jos sitä tarjotaan.
Tutistakin keskusteltiin, mutta sitähän meillä ei syödä lainkaan. Tonikin oikeastaan on ottanu nyt paremman asenteen siihen. Enää se ei yritä puhua mua käyttämään sitä, vaan pikemminkin pitää mut poissa sen ääreltä. Osaa sanoa oikeet sanat. "Kyllä me pärjätään ilman" kun lähdetään kaupungille kaupoille tai neuvolaan esimerkiksi ja minä jännityksellä mietin miten kamala huuto tulee vielä jossain vaiheessa. Mä vaan menen jonkin sortin paniikkiin jos likka huutaa vaikkapa kaupassa enkä voi juuri sillä hetkellä auttaa. Tuskastun ja hikoan eikä ajatus kulje yhtään, haluan pois pianpianpian pois. Älä kysy multa mitään, älä puhu mulle mitään. Meen enemmän solmuun. Sillon tarviin Tonia tai äitiä. Jompikumpi osaa mulle aina sanoa jotain että rauhotun ja vie vaikka typyn vaunuilla parin hyllyn päähän ja rauhottelee sen. Kyllä mä yksinkin sen kanssa pärjään, mutta yksin mä en lähde kauppaan ostamaan ruokaa ja haahuilemaan hyllyjen väliin huvin vuoksi. Se on reipasta tahtia edes takasin ja sitten kassalle. Kassalla alkaneen huudon vielä kestää, se yleensä rauhottuu heti kun päästään ulos ja sen minäkin tiedän. Mutta jos vielä hyllyjä kierrellessä ja pakko-ostettavia tavaroita kierrellessä se alkaa niin.. Kaupassa kyllä aina ennakoin ja "tönin" sekä tökkään vaunujen aisaa millon mihinkin suuntaan. Neiti kun ei tykkää tasaisesta heijaamisesta. Sillä ainakin pienentää huudon mahdollisuutta jos ei mitään muuta.
Hyvin tuo muuten rauhottuu puhumalla ja muutamia askelia ottamalla. Vaunuillessa tietysti hankalampi, mut sit vaan etin höykkysemmän tien pätkän tai lähden kaupasta ulos ajelee lumikuoppien yli.
Voi että. Yksi mistä mä en taas yhtään tykkää, on nää hitsin tukokset rinnoissa. Ei oo kauaa kun oli yks ja sitä edeltävästäkään ei ollu pariakaan viikkoa. Tympeetä.
Ahdistun samaa matkaa sitten niistä asennoistakin. Yritän liikaa siis saada "kaiken oikein" kun huomaan että tukosta pukkaa. Eli tuloksena on, että sekä äiti että lapsi on ihan raivon partaalla, ja tietäähän sen mitä se sitten aiheuttaa.
Mulle muutenkin on jotenkin tosi vaikea hahmottaa noita imetysasentoja, tai saada niistä mukavia. Oon aina jotenkin nojallani tyttöä kohti kun en vaan saa sitä sille kohdalle mihin haluan. Alkuun meni loistavasti imetystyynyn kanssa, mutta tätä nykyä tuntuu että kaikki huonekalut kääntyy mua vastaan joinakin päivinä. Aika hienosti tässä menikin monet viikot hyvin "lunkissa" asennossa melkein maatessa. Oikealla rinnalla se asento vaan ei ollut niin helppoa hakea kun vasemmalla.
Pistin Manducan tilaukseen. Saadaan toi mieskin kantamaan tyttöä ehkä helpommin. Toisekseen on vähän nopeampi (todennäköisesti) vielä laittaa päälleen kuin tuo kantoliina, jonka kanssa täytyy vielä rauhassa edetä sidontavaiheessa ettei tyttö tuskastu ja äiti tuskastu siitä, sekä sen jälkeen tyttö tuskastu vielä lisää kun äitikin hermoaa.
Tosin meidän Manduca kokeilutkin meni sit ihan penkin alle. Likka alottaa hurjan huudon ja muutenkin tuntuu ettei tuo jotenkin istu mulle. En tiiä johtuuko se siitä, että toi oma selkä on ihan väärä, vai kuuluuko sen muka tuntua noin tyhmältä. En siis saanut likkaa edes kunnolla kyytiin kun alko jo itsestä tuntuu että ei se näin voi mennä.
Isyydentunnustuspaperitkin seiso reilun 2 viikkoa ennenkun ne meille tuli. Kovasti kun puhelivat että neljä päivää niin varmaan on jo meillä. Hmph!
Ihan kun ei ois tarpeeks persuksista ollu se isyydentunnustukseen ajan saaminenkin, kun ei ollu koko tyyppiä enää olemassakaan siinä numerossa josta tuli meille 3(!!) identtistä paperia "soita tähän numeroon". Alko nyppii ihan tosissaan jo noiden odottaminen. Mut saatiinpahan viimein kuitenkin! Pantiin sit heti seuraavana aamuna maistraattiin tytön nimiasiat menemään.
Nimiäisiäkin on ehditty vähän suunnittelee jo äitin kanssa. Viimein. Meille tulee lihakeitto, voileipäkakkua, parit keksit kaupanhyllyltä kaikille muille ja sitten äitin leipomana gluteenittomia pikkuleipiä ettei tarvii niiden muutamien syödä kaupan pahvia. Täytekakku tulee rahkakakkuna. Siis "juustokakku" mutta ohut kakkupohja keksien sijaan sekä rahkasta ja liivatteesta tuo tuhdimpi täyte väliin.
Niillä mennään ja yhtään enempää en tarjoa. Paitsi että äiti kovasti meinaa tehdä vaikka mitä pikkuleipää ja sen sellaista, eikä usko ettei niitä tarvita. Mä vaan haluan pienet kemut ja vieraat melkein yhtä nopeasti ulos kun mitä sisäänkin tulivat
Kylläpäs oli likka muutama ilta sitten hankalalla tuulella. Tai no ei se hankala ollu, mut vähän taas erilainen kun oli noita huonompiakin päiviä taas välissä. Hirmunen napotus kävi koko ajan. Ihan hyväntuulisena viihty monta tuntia ja kovasti piti jutella että Huu ja Hrm-prrr. Iskä nauro vieressä kun typyn silmät on nauliintunu äitiin, ja miten tahansa iskä sylissään typyn asentoa vaihto niin aina silmät seuras missä äiti.
Se ois pikkuneiti 2kk:ta jo ♥
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
T