Tiistai 09.03.2010

Noinkohan meidän likalle tulee vaan ihan hurja valvomisrytmi. Uskomaton lapsi. Typyn neuvolalääkäri käynniltä muutama viikko takaperin kotiuduttiin joskus puolen kolmen aikaan. Ja vähän vaille 10 mentiin nukkumaan. Koko sen muun ajan oltiin hereillä. Oikeastaan hyvinkin tyytyväisenä. Muutamaan kertaan yritettiin nukuttaa heti syötön päälle, mutta kun aikansa oltiin huudeltu niin tulihan meille sitten nälkäkin uudelleen. Nyt tuo onkin sitten nukkunut koko yön. Puoli kuudelta oli pakko herätellä sitä vähän syömään kun en voinut antaa nukkua koko yötä syömättä. On tuo yöt muutenkin nukkunu aina hyvin (pari kolme herätystä), mutta tää nyt on jo aika hurjaa enkä oikeastaan ehkä tykkää tämmösestä ollenkaan.
Eikä toi hereillä oleminen ollu yksi ja ainoa kerta kun tämmöstä tapahtu. Monena päivänä menty niin, että tyttö nukkuu koko päivänä ehkä muutaman tunnin ja senkin hyvin pätkissä. Ja silti ollaan tyytyväisinä ja hymyillään sekä kujerrellaan.
Mutta sitten kun se nukkuu päivällä hyvin, niin sitten meillä kitistäänkin väsymystä vähän väliä. Sitten tyttö on ihan reppana koko päivän, eikä se oo äitistä ainakaan yhtään kivaa kun näkee että toinen "kärsii". Silmäluomet roikkuu ja punertaa jo kun uni oikein kaihertaa, mut ei vaan anneta periksi.. No eikä ne yötkään tietysti mitään hyvä unisia sitten ole tähän saakka olleet tämmösen päivän jälkeen, toisin kun tollasen jos se valvoo enemmän. Ei ne heräämiset mua mitenkään haittaa kuitenkaan. Enemmän mua harmittaa kun tyttö ei selkeestikään juuri nuku sillon. Eli kiemurtelee hirmu paljon, ähisee ja puhisee. Ei se voi kovin hyvää ja virkistävää unta sillon olla.
Muuten nää valvomiset on ihan kivat, mut kun ei tota viihdyttämistaitoa oo vielä hirveesti. Jutut loppuu varsinkin nukuttamista yrittäessä kesken, vaikka kaikkea jo kauppalistoista ja asunnon esineistä alkaen sille selitellään aina. Toisinaan laulaen ja toisinaan kertoillen tarinoita veitsistä ja haarukoista.
Nykyään tosin kun ihan jutellaan tytön kanssa, niin ollaan ihan fiiliksissä jos äiskä ja iskä vastailee samoilla ääntelyillä takasin. Naureskellaan vaan ihan loputtomiin tai kunnes alkaa harmittaa niin vietävästi nälkä taikka muu. On se ihana ♥
Viimeisin villitys tytöllä on vetää uniraivareita tissilläkin. Kyl äiti vollas tänään pariin otteeseen ja iskä sit hoiti tytön nukahtamisen loppuun. Vartin nukku ja heräs, sit yritettiin uudelleen tissille nukkumaan ja siihen jäi toviksi.
Taas kun on nukuttu päivällä hyvin niin tää on nyt ihan jatkuvaa väsymyskitinää sit. Likka on ihan reppanana koko ajan siis. Näköjään tolle likalle ei vaan oikein sovi muu kun tollanen et ollaan hereillä 9 tuntia päivässään ja nukkutaan aina vartti-puoltuntia siellä täällä että tulee joku 3 tuntia unta.

Ja neuvolakuulumisista pitikin sanoa. Tyttö on pari viikkoa sitten ollu 4765g ja 56,3cm. Kyllä se vaan kasvaa ja sitähän tässä halutaankin nähdä.
Eikä otettu rotarokotusta! Päästiin siihen tulokseen viimein lääkäriä edeltävänä iltana. Meidän neuvolatäti ymmärsi meidän päätöksen kyllä, mutta huomasin taas sellaista "joko otat kaikki tai et ota mitään" ajattelua (tätähän oli myös KYS:issä Sype-käynnillä ilmassa). Koska kun tuosta kieltäydyttiin, niin sitten koko ajan jotenkin kyseltiin ja vihjailtiin että otatteko ne muut. Otetaan me ne perusrokotteet, muttei esimerkiksi sikainfluenssaakaan jos sitä tarjotaan.
Tutistakin keskusteltiin, mutta sitähän meillä ei syödä lainkaan. Tonikin oikeastaan on ottanu nyt paremman asenteen siihen. Enää se ei yritä puhua mua käyttämään sitä, vaan pikemminkin pitää mut poissa sen ääreltä. Osaa sanoa oikeet sanat. "Kyllä me pärjätään ilman" kun lähdetään kaupungille kaupoille tai neuvolaan esimerkiksi ja minä jännityksellä mietin miten kamala huuto tulee vielä jossain vaiheessa. Mä vaan menen jonkin sortin paniikkiin jos likka huutaa vaikkapa kaupassa enkä voi juuri sillä hetkellä auttaa. Tuskastun ja hikoan eikä ajatus kulje yhtään, haluan pois pianpianpian pois. Älä kysy multa mitään, älä puhu mulle mitään. Meen enemmän solmuun. Sillon tarviin Tonia tai äitiä. Jompikumpi osaa mulle aina sanoa jotain että rauhotun ja vie vaikka typyn vaunuilla parin hyllyn päähän ja rauhottelee sen. Kyllä mä yksinkin sen kanssa pärjään, mutta yksin mä en lähde kauppaan ostamaan ruokaa ja haahuilemaan hyllyjen väliin huvin vuoksi. Se on reipasta tahtia edes takasin ja sitten kassalle. Kassalla alkaneen huudon vielä kestää, se yleensä rauhottuu heti kun päästään ulos ja sen minäkin tiedän. Mutta jos vielä hyllyjä kierrellessä ja pakko-ostettavia tavaroita kierrellessä se alkaa niin.. Kaupassa kyllä aina ennakoin ja "tönin" sekä tökkään vaunujen aisaa millon mihinkin suuntaan. Neiti kun ei tykkää tasaisesta heijaamisesta. Sillä ainakin pienentää huudon mahdollisuutta jos ei mitään muuta.
Hyvin tuo muuten rauhottuu puhumalla ja muutamia askelia ottamalla. Vaunuillessa tietysti hankalampi, mut sit vaan etin höykkysemmän tien pätkän tai lähden kaupasta ulos ajelee lumikuoppien yli.


Voi että. Yksi mistä mä en taas yhtään tykkää, on nää hitsin tukokset rinnoissa. Ei oo kauaa kun oli yks ja sitä edeltävästäkään ei ollu pariakaan viikkoa. Tympeetä.
Ahdistun samaa matkaa sitten niistä asennoistakin. Yritän liikaa siis saada "kaiken oikein" kun huomaan että tukosta pukkaa. Eli tuloksena on, että sekä äiti että lapsi on ihan raivon partaalla, ja tietäähän sen mitä se sitten aiheuttaa.
Mulle muutenkin on jotenkin tosi vaikea hahmottaa noita imetysasentoja, tai saada niistä mukavia. Oon aina jotenkin nojallani tyttöä kohti kun en vaan saa sitä sille kohdalle mihin haluan. Alkuun meni loistavasti imetystyynyn kanssa, mutta tätä nykyä tuntuu että kaikki huonekalut kääntyy mua vastaan joinakin päivinä. Aika hienosti tässä menikin monet viikot hyvin "lunkissa" asennossa melkein maatessa. Oikealla rinnalla se asento vaan ei ollut niin helppoa hakea kun vasemmalla.

Pistin Manducan tilaukseen. Saadaan toi mieskin kantamaan tyttöä ehkä helpommin. Toisekseen on vähän nopeampi (todennäköisesti) vielä laittaa päälleen kuin tuo kantoliina, jonka kanssa täytyy vielä rauhassa edetä sidontavaiheessa ettei tyttö tuskastu ja äiti tuskastu siitä, sekä sen jälkeen tyttö tuskastu vielä lisää kun äitikin hermoaa.
Tosin meidän Manduca kokeilutkin meni sit ihan penkin alle. Likka alottaa hurjan huudon ja muutenkin tuntuu ettei tuo jotenkin istu mulle. En tiiä johtuuko se siitä, että toi oma selkä on ihan väärä, vai kuuluuko sen muka tuntua noin tyhmältä. En siis saanut likkaa edes kunnolla kyytiin kun alko jo itsestä tuntuu että ei se näin voi mennä.

Isyydentunnustuspaperitkin seiso reilun 2 viikkoa ennenkun ne meille tuli. Kovasti kun puhelivat että neljä päivää niin varmaan on jo meillä. Hmph!
Ihan kun ei ois tarpeeks persuksista ollu se isyydentunnustukseen ajan saaminenkin, kun ei ollu koko tyyppiä enää olemassakaan siinä numerossa josta tuli meille 3(!!) identtistä paperia "soita tähän numeroon". Alko nyppii ihan tosissaan jo noiden odottaminen. Mut saatiinpahan viimein kuitenkin! Pantiin sit heti seuraavana aamuna maistraattiin tytön nimiasiat menemään.


Nimiäisiäkin on ehditty vähän suunnittelee jo äitin kanssa. Viimein. Meille tulee lihakeitto, voileipäkakkua, parit keksit kaupanhyllyltä kaikille muille ja sitten äitin leipomana gluteenittomia pikkuleipiä ettei tarvii niiden muutamien syödä kaupan pahvia. Täytekakku tulee rahkakakkuna. Siis "juustokakku" mutta ohut kakkupohja keksien sijaan sekä rahkasta ja liivatteesta tuo tuhdimpi täyte väliin.
Niillä mennään ja yhtään enempää en tarjoa. Paitsi että äiti kovasti meinaa tehdä vaikka mitä pikkuleipää ja sen sellaista, eikä usko ettei niitä tarvita. Mä vaan haluan pienet kemut ja vieraat melkein yhtä nopeasti ulos kun mitä sisäänkin tulivat

Kylläpäs oli likka muutama ilta sitten hankalalla tuulella. Tai no ei se hankala ollu, mut vähän taas erilainen kun oli noita huonompiakin päiviä taas välissä. Hirmunen napotus kävi koko ajan. Ihan hyväntuulisena viihty monta tuntia ja kovasti piti jutella että Huu ja Hrm-prrr. Iskä nauro vieressä kun typyn silmät on nauliintunu äitiin, ja miten tahansa iskä sylissään typyn asentoa vaihto niin aina silmät seuras missä äiti.

Se ois pikkuneiti 2kk:ta jo ♥