Meillä on ihan mielettömän suloinen tyttö. Voi että mä edelleen meinaan joka päivä pakahtua ja sulaa kaikesta tästä söpöydestä, taidoista, naurusta, itkusta, harmista, syöttämisestä, vilkuttamisesta, kiljumisesta, huitomisesta, paukuttamisesta ja kaikesta muusta neidin hökäilystä.
Ihan erityisesti tällä hetkellä noista todella innokkaista askelista millä neiti viipottaa menemään huoneesta toiseen. Ja siitä laskelmoidusta touhuilusta siinä samalla. Esimerkiksi kun tyttö kävelee olohuoneesta keittiöön, niin vähän ennen keittiön kynnystä ottaa suunnakseen oven pielet, ottaa niistä tukea pariksi askeleeksi ja astuu kynnyksen yli, kunnes taas jatkaa menoaan ilman apuja. Ei mitään päätöntä menoa joka paikkaan vaan todella harkittuja tekosia välillä. Tämäkin taito on nyt vasta kolmatta viikkoa harjoittelussa.
Tyttö oppi vasta lokakuun alussa seisomaan ilman tukea. Sen jälkeen se onkin ollut ihan intona kaikesta. Viikon päästä tyttö ihan innosta puhisten ja käkättäen juoksi sohvan ja pöydän nurkalle, otti ne pari askelta, tupsahti maahan. Sitten taas konttas sohvaa kohti, juoksei sohvaa pitkin siihen omalle lähtöpaikalleen ja taas mentiin. Siitä vaan muutama päivä ja askeleita menikin jo 8 kerrallaan. Noin viikko siitä eteenpäin, niin käveltiinkin jo 20 askeltakin kerralla.
Sen jälkeen neiti onkin ollut pysäyttämätön ja saanut itselleen älyttömän kivaa tekemistä kun sitä pyytää mukanaan huoneesta toiseen. Tai kun antaa sen touhuta itsekseen, eli juosta keittiössä rauhassa edestakasin mikäli vaan on tyytyväinen.
Ruokakin on alkanu maistumaan. Ei vaan puhettakaan siitä, että vois jotenkin ennakoidan noita ruoka-aikoja tai tarjota tiettyyn aikaan kellon mukaan. Ei varmasti maistu. Tytön pitää itse ilmaista koska on nälkä. Mutta sitten kun syödään, niin käytännössä kaikki menee. Vois jopa sanoa että tyttö on aivan hullaantunut kun saa uusia ruokia. Tässä yks päivä ostettiin Citymarketista läjä sellaisia ruokia mitä ei olla syöty vielä kertaakaan, ja joka ikinen niistä on uponnu kun vettä vaan. Kunhan ruokaa on tarjonnut oikealla hetkellä. Noin puolikas isosta pilttipurkista "vaan" menee kerrallaan, mutta on tää neiti jo pitkän matkan tullut siitä jokin aika sitten olleesta täyslakosta.
Ja ihan hyvin karkeet soseetkin kelpaa jo, joskus vaan pitää vähän tilsiä isompia paloja vielä pienemmäks jos niitä on liikaa yhdelle lusikalliselle tulossa. Ei siltikään voi kuvitella antavansa mitään leipää tai muuta itse pureskeltavaa tytölle. On me yhdessä omenaa ja luumua syöty ainakin ihan haukkaamalla, mutta heti jos antaa tytön itse pitää ompusta/luumusta kiinni ja haukata siitä sellasen kun tahtoo niin takuulla se pala on taas kurkusta kaiveltava pois. Kun taas jos ite pitää sitä omenaa, niin tytön tunkiessa naamansa ihan kiinni omppuun saa kuitenkin säädeltyä sitä miten syvän haukun ottaa. Ja siltikin on kytättävä koko ajan että millanen pala puuttuu.
Huomasin myös yhtenä päivänä että mitä ripeemmin sitä lusikkaa työntää tytön suuhun, niin sitä paremmin menee ruokaakin. Eli neiti ei tykkää mistään rauhallisesta tahdista vaan pitää tosissaan syödä kun kerran syödään. Oonkin siis alkanu pistää lämmitettävät ruuat paljon laakeemmalle astialle, jotta jäähtyy paljon nopeemmin syömäkelpoiseks eikä tarviis pysähtyä puhaltelemaan.
Vaunuilukin on nykyään melko onnistunutta. Tyttö nukkuu taas matkalla! Usein myös jatkaa untaan pitkiäkin aikoja kun tuodaan vaunut sisälle. Taitaa tehdä tuo kylmä ilma yhdistettynä lämpöiseen pukeutumiseen sen kaikkein parhaimman olon. Ei välttämättä tarvii juurikaan edes liikkua niin uni tulee.
Ollaan saatu shopattuakin jokusen kerran kun tyttö on nukahtanut käytännössä heti ulos mentäessä. Edelleen juostaan kaupan läpi, mutta ainakin sinne kauppaan voi jonkinlaisen toivon vallitessa mennä.
Päiväunet taas ei onnistu mitenkään kotona. Ollaan menty yksien päikkärien taktiikalla nyt vissiin jo kuukaus. Edelleen nukkuu päikkärit sylissä, mutta nyt ne on jonkun 2-3 tuntiakin lähes poikkeuksetta. Yöunet sitten sen n. 10 tuntia.
Hampaitakin on tulossa taas 2 alas. Pitkään (useemman viikon) neiti kitis ja sillon kyttäsin noita ikeniä mutten nähny mitään muutoksia. Sitten tuli pitkähkö tauko ja nyt alko uudelleen. Aattelin että ei siellä mitään oo, kunnes pari päivää sitten huomasin että hitto vie, siellähän sitä taas ikenessä pilkottaa sahalaitaa lisää.
Hirveitä pultteja toi likka kyllä vetää nyt kun kutisee niin paljon. Erityisesti vähän väsyneenä se puree jotain oikein kovaa ja hakkaa kaikkea omaan naamaansa siinä samalla. Mutta ei kelpaa mikään kylmä, hyvin harvoin mikään pureskeltava lelu/ruokakaan tms. Ja Panadolia tietysti annetaan sillon tällön vähän riippuen kaikesta.
Neiti on ihan mainostyttö. Ruutu.fi markkina mainokset on ihan loistavia, kovalla volumilla tulee riemun kiljahduksia ja kädet huitoo viimestä päivää. Samoin (valitettavasti) Aktivia mainokset aiheuttaa melkosta hilpeyttä, muttei niin railakasta reaktiota. Aiemmin sen kaikkien aikojen suosikki oli Pikku Nälkä.
Kova on eroahdistus edelleen ajoittain. Oiskohan jo pitkälti toista kuukautta ainakin. Mut tähän on tottunu jo. Ruokaa kun laittaa (tooosi harvoin mä sitä saan enää tehdä) niin koittaa ohjata tytön vaan mun taakse roikkumaan helmassa ettei roisku hellalta mitään päälle. Mies pitää huolen että käyvät tytön kanssa vilkuilemassa mua aina välillä. Tosin käyhän toi tyttö yksinäänkin, mut mies on lähinnä tarkastelemassa ettei neiti ehdi ihan joka rakoon kiinni.
Vessassa käydään niin että ovi on säpissä, eli siinä on n. 10-15cm rako josta tytön kanssa sitten jutellaan ja leikitään. Kun mä tulen koneelle miehen ollessa kotona, niin mies sitten parhaansa mukaan hämää tyttöä juuri sillä hetkellä kun astun tälle puolelle ja kohta tyttö ei muista mihin katosin.
Tosin pitkiä aikoja ei siltikään voi olla pois, huuto tulee ihan varmasti. Mutta saapahan nyt käydä edes vähän.
Ja voi sitä huutoa kun tyttö on vähänki väsynyt/hampaita kutittaa/nälkä tai mikä tahansa muu. Ei tarvii kun kävellä tytön ohi niin se jo huutaa pää punasena, vaikka edelleen oon ihan siinä parin metrin päässä. Reppana. Ja kuitenkin pitää kävellä vielä monta kertaa ohi että saadaan se ruoka lämpiämään/päästään tissille taikka sänkyyn nukkumaan/annettua panadoli tai rapsuteltua ikeniä jne.
Niin se vaan neiti on jo 10kk. Pian pitäis alkaa syntymäpäiviä järjestämään jo. Jotenkin ihanaa, varsinkin kun niin moni joulukuu 08 äiti järkkäilee kanssa juhlia samaan aikaan, niin ei tunnu niin kovin yksinäiseltä olo kun meilläkin järjestetään, tosin vuotta nuoremmalle.
Neuvolakin oli eilen. 9475g ja 72cm oli neidillä mittaa. Kovasti keräs ihailua kävelyllään ja muutenkin koko olemuksellaan. Pieni varaus oli neuvolatätiä kohtaan, mutta hyvin pian ihan omana itsenään oli jo pöydän reunassa roikkumassa.
Tämmönen nopea ja katkonainen päivitys tähän väliin. Ei tuu niin hirveen pitkää sitten ens kerralla ;)
Sunnuntai 03.10.2010
Siitä on kutakuinkin 4 kuukautta kun mä olen viimeksi kirjoittanut kunnolla meidän kuulumisia. Ohhoh.
Oikeastaan en kyllä ihmettele yhtään miksi on taas kestänyt. Kun saatiin pikkasen väljemmät imetysvälit tai kun keksittiin uusia huijauksia jolla vähän jatkaa tytön viihtyvyyttä, niin jo se oli eroahdistuksissa heti seuraavaksi. Nyt alkaa sekin vähän antamaan periksi.
Tosin eroahdistuksen mukana tuli nukkumattomuus takaisin. Ei malttanut neiti nukkua lainkaan kun huomasi että puutuin vierestä. Joten ei ollut muuta vaihtoehtoa kuin nukuttaa sylissä. Ja täytyy sanoa, että kun tuo tallentava digiboksi meille hankittiin niin huokaisin tyytyväisyydestä. Tuntu että koko elämä parani. Ei ollut enää hampaidenkiristelyä kun mä en koskaan ehtinyt katsomaan mitään mieluista ohjelmaa siksi, että tyttö piti saada nukkumaan. Toisekseen kun tyttö nukkui sylissä, niin mulla oli sitä niin kutsuttua Omaa Aikaa. Vaikka kädet väsyikin, niin ainakin sain ihan vaan nautiskella melkein rajattomasti sen tunnin tai jopa kaksi likan tuhistessa sylissä. On tietysti niitäkin päiviä kun kaikki katsomisen arvoinen on katsottu ja millään ei huvittaisi olla siinä sohvalla. Erityisesti nyt kun on taas (edelleen) asioita tekemättä ihan mahdottoman paljon.
Joka päivä saan tehdä vain samat asiat uudelleen ja uudelleen, mutta sitten jokin niinkin pieni asia kuin valokuvien nettitilaus.. Ihan ylitsepääsemättömän vaikea saada aikaa sille. Mies kun on iltavuorossa niin pääsen koneelle kirjaimellisesti kahdeksi minuutiksi sen lisäksi siis, että aamulla käyn jonkun tunnin verran ja yritän tyydyttää juttutarpeeni valmiiksi. Miehen tultua kotiin kun pääsen vielä epätodennäköisemmin juttelemaan muille kun tyttö jo vaatii nukkumaan. Tai kun alkaa väsy painaa niin iskä ei kelpaakkaan.
Oon yrittänyt ottaa ton Projektin Vauvakirja hoidettavaksi. Hankittiin tulostin viimein, joten tulostin sitten kaikki tytön päiväkirjamerkinnät. Oon nyt sitten viivaillut sieltä niitä asioita, merkkipaaluja sekä muita mainitsemisen arvoisia asioita, jotta voin poimia ne joku päivä tuonne vauvakirjaan saakka.
Enkä edes voi tehdä tuotakaan hommaa kaikista yrityksistä huolimatta sillon kun ollaan tytön kanssa kaksin. Jos menen pöydän ääreen niin likka nykii lahkeesta koko ajan ja huutaa kun en ole sen kanssa samalla tasolla eli istu lattialla. Jos yritän sitä siellä tehdä, niin likka tahtoo paperit tiselleen ja huutaa kun ei saa niitä. Jos yritän tehdä sitä piilossa esimerkiksi niin että paperit on tyynyn takana ja viivailen, niin seuraavaksi saan huudot siitä etten katso tyttöä koko ajan. Eli joka toinen viikko mulla on edes jotain aikaa tehdä sitä. Silloin kun mies on aamuvuorossa.
Mutta kun lisätään samaan syssyyn ne kaikki muut keskeneräiset asiat, niin on varmaan ihan ilmiselvää, että tuota vauvakirja projektia oon saanut tehtyä vasta kahtena päivänä niistä 20 päivästä jonka toi tulostin on meillä ollut. Silloinkin ehkä vartin kerrallaan ja muutaman kerran päivässä. Tulostimen asentamiseenkin meni vissiin neljä-viis päivää, en vaan päässyt puoleksikaan tunniksi irti tytöstä aiemmin.
Noh, jos jätetään vuodatettavaa myöhempäänkin. Nyt pitää lähteä oikein lunttauskierrokselle jotta saan kerrottua taas ihan kaiken.
Likka vaihto joskus kesäkuun puolivälissä tota yöheräilyään radikaalisti. Ennen tuhistiin ja ähistiin pitkän aikaa ennenkun itkahdettiin, mutta nyt huudetaan kurkku suorana heti.
Myös kauhukohtauksiksi uskottavia on näkynyt. Puhe tai ylipäänsä äänet, kosketus ja sen sellainen saa huudon nousee ihan hysteeriseksi. Oon siis aika kurjalla tuulella öisin, en siksi että likka herää, vaan siksi etten vaan voi sen antaa olla kun mies nukkuu vieressä. Onhan tuo mies sanonu että minkä sille voi. Mutta mä en jotenkin pysty kun tuntuu että se likka on kuitenkin saatava hiljaiseksi ihan heti, ettei miehen unet kärsi. Nyt varsinkin kun pitää antaa tytön pieni hetki huutaa jos se yöllä herää. Sillä kun on pierut tosi usein hukassa, eikä sieltä mitään tuu ellei se vähän herää lisää. Näidenkin aikana kaikki kosketus ja muu saa sen huudon nousee vielä kovemmaksi, joten yritän vältellä niitä ja annan tytön kääntyillä itse mielinmäärin. Siinä punnertaessahan ne paukut parhaiten irtoilee.
Muutamana yönä sillon tällön oon saanut tytön nukahtaa tassuttelemalla uudelleen. Ja joskus syödään tissiä viidesti yössä, joskus vaan kerran. Onneksi tuo on ihan tässä viikon parin sisällä oppinut, että jos se kääntyy yöllä mahalleen asti, niin painaa päänsä petiin tai kääntyy selälleen/kyljelleen. Tähän saakka se on ollut takuuvarma herääminen jos noin on käynyt. Yritänkin pitää taas hyvää välimatkaa tyttöön kun nukutaan, jotta on sitten tilaa venkoilla silläkin.
Öisin meillä muuten nukutaan edelleenkin hyvin. Satunnaisesti on ollu myös päiväunimenestyksiä ja tyttö on nukkunu tunteja putkeen. Ainakin esimerkiksi juhannuksena neiti nukkui täysin liikkumattomissa vaunuissa ties montako tuntia, kun juteltiin porukalla niiden vieressä ja syötiin. Varmaan voi arvatakin jo ettei tuo onni jatkunut enää kotona.
Vaunuilu ei ole edelleenkään meidän juttu, eikä mitä ilmeisimmin tule olemaankaan ennenkuin tyttö oppii itse kävelemään siinä vierellä.
Nyt on alkanu siinä mielessä helpottamaan, että voidaan pysähtyä soseilemaan matkalla. Mutta sekään ei ole mikään ratkaisu, vaan siirtää huutoa ehkä viidellä minuutilla. Myös kantoliinaa oon alkanut pitämään aina mukana, jotta saan likan nostettua siihen ja jatkettua matkaa. Tosin mähän en ulkoile vaunujen kanssa ellei mies oo mukana, joten se useimmiten kantaa tytön kotiin sitten kun se huuto alkaa.
Jäähallille uskaltauduttiin ensimmäisen kerran viikko takaperin tytön kanssa. Vaunuillen mentiin ja vartti ennen hallia tyttö nukahti! Voitteko uskoa?! Mä en, mun oli siis ihan pakko ottaa valokuvakin siitä ihmeestä.
Hallillakin vielä jonkin aikaa nukku, mutta se pahuksen kuuluttajan ääni herätteli aina. Muutaman ekan kerran jatko untaan vaan, mutta sitten tuli pari kuulutusta melkein heti peräkkäin, sitten ihmeteltiin silmät suurina missä hitossa sitä nyt ollaan. Mutta se reissu meni oikein kivasti kotimatkaa lukuunottamatta.
Mullahan on melkonen arsenaali kaikkia apuvälineitä aina mukana. Nykyään aina kun johonkin lähdetään niin kassissa on ainakin sosetta ja maissinaksuja (mikä pelastus tää keksintö on ollutkaan meillä!) ja usein myös ensimukissa vettä ja toisessa minigripissä riisimuroja. Ja lisänä tietenkin leluja ainakin muutama sellainen mitä tyttö ei koskaan kotona saa, sekä narua jotta sen lelun voi sitoa vaunuista roikkumaan. Harmi että nykyään noi kelit on jo niin viileitä, että hanskat on ihan pakolliset. Nykyään ei siis oikein leluilla saa lisäaikaa, koska tulee vaan hurja huuto jos tyttö ei saakkaan sitä lelua käteensä hanskojen takia. Vaikka on meillä tietysti muutama satunnainen onnistuminenkin vaunulenkeille mahtunut mukaan, jollon kaikki odotukset on ylittyneet 200 kertaisina..
Nykyään siis ulkoillaan pääasiassa konttaamalla pihanurmella ja välillä nostellaan neitiä keinumaan. Tää onkin ollu meillä välillä aika hitti toimintaa. En siltikään saa itseeni remmottua tonne pihalle kovin helposti. Päivässä ei vaan oo tarpeeks tunteja kaikkien toimien välissä, joten aina kun oltais menossa niin sitten tyttö nukkuu tai se pitää syöttää tai sitten se on niin pirun väsyny. Aina on jotain. Osa tietysti myös ihan mustakin. En jaksa vaivautua repii sitä aikaa jostain taas uudelleen, jos se pihalle meno ei onnistu siinä yhdessä/kahdessa raossa, johon oon saanu raivattua aikaa. Ja kun se pihatoiminta tosiaan kestää ehkä 10min niin aika turhauttavaakin vielä lisäksi.
Käytiin me junamatkallakin likan kanssa heinäkuussa. Pitkällä 10 päivän lomamatkalla joka ei tuntunu yhtään lomalta. Ensimmäinen kahden vaihdon 7 tunnin junamatka kaksin tytön kanssa. Sitten yhden yön lomailu, päivän tohina ja autolla seuraavaan paikkaan. Siellä muutama päivä, sitten junalla tytön kanssa 3 tuntia yhdellä vaihdolla seuraavaan paikkaan. Siellä pari päivää ja sitten kotiin miehen ja tytön kanssa 7 tunnin matka. Ollaan siis melkein viikko reissussa pelkästään tytön kanssa. Isi on mukana vasta viimeset päivät.
En todellakaan oo lähdössä uudelleen samaan ainakaan vuoteen! Matkat meni juuri niinkuin pelkäsin. Likka ei voinut olla lattialla, ei suostunut syömään kovin helposti, ei juuri nukkunut, oli aika lämmin, kitinää, hyssyttelyä, leikkimistä, hytkymistä mitä tahansa millä rauhottuu vaan hetkeksikin. Kotiintulo matka oli vielä pahempi kun mies oli mukana. Likka ei sitäkään vähää malttanut olla ja mies vielä ehdotti jotain ”rentouttavaa ravintolavaunukäyntiä”. Kukkaset sanon mä. Kantamuksia oli yks iso kassi, reppu, turvakaukalo, vaunut, muovipussi ja tyttö tietenkin. Kantoliina mulla oli mukana että sidoin tytön siihen aina vaihdon ajaks, pakkasin kassit vaunuihin kaukalon kera ja näin päästiin ”vapain käsin” etsii seuraava juna ja pakkautuu sinne.
Tosi inhottavaa oli myös kun niin moni kylään ottajista oli hyvinkin lunkilla meiningillä ja mua hermostutti koko ajan kun tiesin, että se on lähdettävä tasan nyt jos meinaa selvitä. Ja ei tietenkään vielä sillon lähdetty mihinkään, vaan vasta hyvän tovin päästä.. Onneksi yksi kyläpaikka tajusi, olin sinne kyllä vuodattanutkin aimo annoksen päässäni jylläävää vitutusta siitä miten näen jo kaiken luhistuvan kasaan eikä päästä pitää kivaa. Mutta ah. Tämä ihana ihminen muisti kaiken mitä olin sanonut ja hoppuutteli muita vähän sen mukaan. Tiesi etten mä sitä osaa siinä vaiheessa sanoa, olinhan sen sille etukäteen kertonu.
Ylipäänsä tollaset lomareissut missä pitäis nähdä sen seittemänkymmentä ihmistä viikon aikana, niin ei kyllä tuu onnistuu vuosiin.
Mummo ja iskäkin tuli nähtyä samaa kyytiä. Se poikkeema sentään menikin jo aika hyvin. Tyttö jostain syystä nukku siellä kun tukki, ties kuinka monta tuntia yksin mummon sängyllä. Oli ihan pakko herättää neitokainen jotta mummo ja iskäkin näkis edes sitä hetken. Ei meidän kyläreissu kuitenkaan ollut kuin muutamia tunteja. Eikä tyttö meinannut millään jaksaa herätä, vaan nukahti mun syliin heti. Iskä sitten sano että ”annahan se Jaska tänne” (*käkä*) ja jo heräs neiti ja nauro maha kippurassa vaikkei iskä mitään tehnykkään. Tais tyttö nähdä että jotain tuttua on omassa äitissä ja mun isässä, koska se oli ihan niinkuin ois aina tuntenut iskän. Mummokin leikitteli neitiä ja jäähdytteli sitä ikkunan ääressä.
Syötiin taas ittemme täyteen siellä, niinkun aina ja ihan kivaa oli muutenkin. Iskä tosin meinas koko ajan olla työntämässä jotain likalle. Millon jaffaa, millon lihakeittoa ja millon jädeä, kakkua jne. Voi että mä meinasin oikeesti läpätä sitä. Monta kertaa sille älähdin enkä mitenkään lepsusti vaan oikeesti raivona. Mummo sitten koitti toppuutella sitä sen syöttämisvimmaa. Joka kerta piti tarkistaa onko sillä vielä jotain syömistä käsissään ennenkun pysty antaa tytön sille. Noh, ens kerralla se varmaan saakin jo jot ain sille antaa. Tollanen (sillon) 6kk nyt ei kuitenkaan mitenkään kaipaile jotain jädeä ja muuta. Eikä tosiaan oo vielä saamassa niitä.
Mutta keksipäs se tyttö matkanpäällä vaikka mitä kivaa. Alko nousee varpaiden ja käsien varaan ihan täysin ilmaan, sen jälkeen sai jalat alleen jo ja hytkytteli edestakas ihan ilman mitään apuja.
Kotimatkalla just vähän ennen Iisalmea alko tulee äma-ma-ma-ma-ma huutoa. Ihan todella selvää ja napakkaa tavutusta. Sitä sitten huudeltiinkin koko loppumatka eikä millään maltettu syödä, nukkua tai tehdä mitään muutakaan.
Varpaatkin meni kuulemma suuhun kahdesti. Kerran Tiialla ja kerran Timolla & Sannalla. Kertaakaan en todistanut tätä näkyä. Sen koommin sitä ei ookkaan juuri tapahtunut, paitsi ehkä kerran yllätin tytön ottamasta varpaat jo pois suustaan.
Vähän reissusta kotiintulon jälkeen likka alko ”loikkii” tossa konttausasennossa aina vähän eteenpäin. Eli siis tupsahti vähän hypähtäen mahalleen, nousi ylös, tupsahti hypähtäen mahalleen, nousi ylös jne. Aina pääsi sellaisen 20cm eteenpäin kerrallaan.
Likalla on ollu myös tämmösiä hauskoja kehitysvaiheita.
Heinäkuun alussa oli ihan hirrrrveen hauskaa taivutella niskoja taaksepäin. Ihan koko ajan, niinkun yrittäis konttausasennossa katsella kattoa suoraan päänsä yläpuolella. Ihan älytön nauru heti perään kun oli saanu taivutettua taas taaemmas.
Kun opittiin seisoo tukea vasten, niin jo alusta saakka on pitäny aina päästää molemmat kädet irti. Vieläkään se ei oo rauhottunut vaikka nyt kävelläänkin jo tuettuna. Aina kädet irti ja kokeillaan että no jos tällä kertaa pysyis pystyssä.
Hihoja tykätään repiä pois käsistä ja syödäkin niitä.
Myös sitteriin kiipeemisestä tuli ihan hirmunen hitti tossa pari viikkoa sitten. Se tota könyymistä muutenkin harjottelee koko ajan menemällä meidän jalkojen päältä koko ajan edestakasin. Keksi sitten että sitteriin ois kiva kiivetä. Ja sinnehän se pääs.
Kovasti se onkin viimesen viikon ainakin tehny sitä jalkojen nostelua sohvaa vasten. Koittanu siis löytää jalansijaa että jos vaikka sohvalle pääsis omin avuin. Kaikkee sitä
Syöttötuolikin meille kotiutu elokuun alkupuolella. Sen jälkeen on toi syöminen neidille maistunut ihan uudella tavalla. Menee paljon enemmän soseita oikeessa istuma-asennossa kuin tuossa sitterin takakenoisessa. Muutenkin täytyy myöntää että oon varsin ihastunut tuohon TrippTrappiin. Ja mikäs tytöstäkään sen kivempaa kun omaa pöydän päällistään lääppiä soseella taiteellisemmaksi *nauraa*. On siis tuo tuoliosa, vauvasetti ja kaupanpäällisenä saatiin se Stokken table top mihin ne aluskuvat voi vaihtaa. Ikinä en ois ite ostanu sitä 55€:n arvosta pöydän päällistä, varsinkaan kun meidän pöytä on jo ikivanha eikä sen pilaantuminen mitään haittaa, mut täytyy sanoa että onhan se aika mieletön nyt kun se ilmasena tuolla pöydällä on käytössä. Tosi helppo pyyhkästä pitkäänkin seisseet ja kuivuneet soseet pois siitä.
Syömisistä jatkan kun kätevästi sitä taas sivutaan. Puuro ei oo oikein neidin mieleen. Meillä aina annetaan se hedelmä/marjasoseen kera, mutta eieiei. Alusta saakka ollu yhtä huonoa tuon syöminen eikä parannusta näy. Siispä ei oo nyt pitkään aikaan annettu. Pitäis yrittää keksiä jotain muuta aamupalaksi kelpaavaa sen puuron sijaan. Mutta mä olen ihan tyhjä päästäni! En keksi mitään mitä vois yrittää..
Onneks sentään noita isojen tyttöjen 8kk soseita on alkanu menemään. Yllätti neiti tuossa yks päivä ja söi ihan innosta soikeena Puutarhurin lihapataa kaikkine pienimpine kokkareineen. Tainnu toi murokuuri tepsiä *tirsk*. Samoin meni joku kalamössö ihan kokonaan se puoli kupillista mitä tytölle otettiin! Ainoastaan isot palat jätettiin kupin reunalle.
Noi kiinteiden syömiset on muuten aika kamalaa kauraa ollu alussa (ja joskus vieläkin). En jaksa nähdä vaivaa jonkun parin pienen lusikallisen tähden. Onneks Toni oli alkuun paljon innokkaampi niiden kanssa, joten se pääasiassa ne kaikki maistattelut sitten hoiti. Nyt kun tota viimein on alkanut vähän menemään tytön mahaan saakka, niin mäkin olen jo paremmilla mielin alottamassa ruokailut. Erityisesti ton syöttötuolin takia, se on aika korvaamaton apu nykyään kaikessa.
Soseitakin kun tytölle keittelen niin tyttö syöttötuoliin ja ihan siihen mun vierelle että näkee ihan kaiken, muuten tulee huuto tai muuten täytyy sylissä pitää samaan aikaan kun hämmentelee kattiloita. Ja samalla saa syödä feederistään sitä samaa mitä keitellään, mutta raakana.
Siinä soseita tehdessä tulee tehtyä mehuakin. Eli ne jämäliemet noista hedelmistä ja marjoista paan sitten jääpalapussiin ja otan sieltä palan kerrallaan tytön ensimukiin ja voi sitä päivää kun se ensimmäisen kerran mehua sai. Ihan ihmeissään kun sieltä mukista tulikin jotain ja hitto vie, sehän olikin vielä jotain ihan muuta kun tissimaitoa.
Tulikin mieleeni että yks päivä kun sain noi omenat, päärynät ja nektariinit keitettyä ja survottua niin jätin siitä pienet määrät jokaista yhteen kuppiin ja sekoitin. Oisitte nähneet sen ilmeen tytön naamalla! Sehän oli ihan intona siitä sekotuksesta. Tää tais olla se sose mitä siellä jäähallilla syötiin sillon, meinaan sitä meni ihan hirvittävän suuri määrä kaikkiin aiempiin soseiden syömisiin nähden.
Oon haaveillut siitä sormiruokailustakin, mutta toistaiseks sekin on ihan nounou. Meidän tyttö vaan ei halua sylkästä mitään pois, kaikki on yritettävä niellä juuri sellaisenaan minkälainen pala niistä lähtee. Jos se on iso niin sitä ihan varmasti yritetään niellä viimeiseen saakka, eli kunnes äiti/iskä kaivaa sen pois sieltä kurkun päästä. Ilman feederiä mitään ”raakaa” (mitään mistä lähtee paloja) toi ei oikein sais.
Mummi yritti tässä yks päivä että antaa sen mutustaa ruisleivän kannikkaa. Mä jo näin silmissäni mitä tulee tapahtumaan, sanoin siitä ääneenkin, mutta ei se kuulemma mitään saa siitä, osaahan se sen mutustaa poskessa pehmeäks ja niellä sitten.. ja pian siinä kävikin juuri niin kuin ajattelin. Neiti sai palan irti, nieli, nieli, nieli ja nieli, henki ei kulje, yököttää ja silmän ympärykset on punaset. Jo siinä vaiheessa kun ne pari ekaa nieleskelyä kuulu niin tiesin mitä tuleman pitää. Likka nopeesti syöttötuolista syliin, mahalleen käsivarrelle ja sitten ensin vähän napauttaa selkään ja sen jälkeen kaivaa se leipä pois. Kylläpä mummi sen jälkeen kyttäskin ettei tyttö saa mitään lattialtakaan suuhunsa. Jopa ylivaroivaiseksi sitten tuon jälkeen ja kyttäs ihan metrin etäisyydeltä koko ajan ja kulki perässä, vaikka ihan hyvin tässä meidän taloudessa kuulee jos neiti jotain löytää.
Kesä ei ollu meitä varten. Oltiin koko kesä ihan raivona kumpainenkin tytön kanssa. Vaippasilleenkin oli liian kuuma. Nukuttais mutta kun oli liian kuuma. Sylissä pitäis olla mutta kun on liian kuuma. Mikään ei jäähdyttänyt muutenkaan tarpeeksi.
Tosin että käytiinhän me tuolla reissussa ollessa ensimmäisen kerran uimassa! Vitsit mikä vesipeto puolivuotias neiti olikaan. Suihkussa seuraavana iltana piti kokeilla samoja uintiliikkeitä että vieläkö pääsis polskii.
Harmi ettei käyty montaa kertaa lutaamassa noina kuumina päivinä, vain sen kerran tuolla reissussa ja kerran täällä. Mutta josko nyt sitten kylpylöitä ja uimahalleja alettais vähän koluamaan joskus kun kerran tiedetään että neiti siellä vois viihtyä.
Kuumuuden takia tultiin nukkumaan työhuoneeseen lattialle. Jokaisella on nyt oma patja lattialla ja siinä paljon aiempaa isommassa perhepedissä unta joka yö otellaan. Ei oo enää paluuta tonne makuuhuoneen 160cm sänkyyn ennenkun tyttö saadaan nukkumaan itsekseen pinnasängyssä. Siihen voi mennä aikaa..
Nyt tosin ollaan jo tytön huoneen lattialle muutettu nukkumaan. Patjat menee just naftisti tonne kaikki vierekkäin eikä kukaan valu mihinkään pöydän/hyllyn alle ja putoa patjojen rakoihin. Paljon kätevämpää muutenkin, jos sattuu käymään niin että tyttö ei herääkkään samaan aikaan kun mä. Voin siis tulla työhuoneeseen koneelle.
Hampaitakin meillä on muuten jo 6!
Ensimmäisten hampaiden kanssa yhtä matkaa tuli kuvioihin konttaaminen. Kämppä oli täynnä kiljumista tunnista toiseen. Ei kivusta vaan epäonnistumisista ja erityisesti onnistumisesta konttauksessa. Ja sellanen oikein superkimakka kiljuminen nimenomaan, ei mitään omaksi ratoksi äänten päästelyä, vaan vähän niinkun ois perinpohjin pelästytty jotain.
Enterorokkokin meillä kävi kylässä hampaiden teon aikana. Muuten ihan hyvin meni tuo ensimmäinen sairastelu, mutta Panadolin nieleminen oli tytöllä vähän vaikeeta. Alkuun meni hienosti, mutta lopummalla tautia (mitähän se nyt ois tytöllä kestäny kokonaisuudessaan.. oisko 3-4 päivää) ei millään ois särkylääkettä enää ottanu. Vähän piti koittaa hämätä kun selkeesti tuntu vähän pahemmalta ilman sitä. Ja viimesenä iltana oksennettiin kolmesti. Joten mies sai häädön patjoilta makuuhuoneeseen nukkumaan jotta edes se saa unta ja jaksaa töissä. Jäin sitten ite tytön kanssa. Oksennusten jälkeen sain tytön nukkumaan syliini ja siinä kieputeltiin pari tuntia jotta masu saa rauhottua, sen jälkeen kippasin tytön nukkumaan viereeni ja kun se heräs parin tunnin päästä niin varovasti tissitellen edettiin. Mutta ei tullut enää uudelleen.
Mäkin sen enteron sitten sain, pääasiassa vaan kurkkukipuna. Yhtenä yönä nous kuume ja pari päivää oli tissitulehdus samassa, mutta muuten ihan ohi vaan meni tuokin meillä.
6kk neuvolassa 8455g tais vaaka näyttää, pituuttakin oli 67cm.
8kk neuvolassa 9110g , pituuttakin oli 70cm
Tämmönen typerä lista vielä viimoseks siitä mitä kaikkea on opittu tai tehty viimeisen 4kk:n aikana.
13.6 (5kk) opittiin pyörii navan ympäri
21.6 (5,5kk) saatiin jo jalkoja pyllyn alle sekä ketkutettua sohvalla/sängyllä itteään konttausasennossa pienellä tukemisella jalkapohjista
21.6 (5,5kk) kääntyy selälleen
28.6 (5,5kk) mönkii eteenpäin
29.6 Ämmä ja emmä tyyppistä tavuilua sekä tiettyjä tavuja havaittu tietyissä tilanteissa
20.7 (6,5kk) matoilee eteenpäin nousemalla konttausasentoon ja pudottautumalla alas vähän hypähtäen ja toistamalla uudelleen
15.8 (7kk) ensimmäinen hammas pilkottaa ikenessä erittäin terävänä
16.8 (7kk) kontataan
18.8 (7,5kk) toinen hammas ja samaan aikaan polviseisontakin onnistuu
19.8 (7,5kk) kolmas hammas
26.8 (7,5kk) uusia mutinoita tytön äänivarastossa äppätitty ja putsiputsi tyyppisiä jupinoita. Neljäs hammaskin.
30.8 (7,5kk) seisotaan tukea vasten
18.9 (8,5kk) kävelee tukea vasten
19.9 (8,5kk) istuu ilman tukea
(en edes tiedä mitä kaikkea unohdin sanoa, mutta päivitellään ne sitten joskus jos ja kun niin kävi..)
Oikeastaan en kyllä ihmettele yhtään miksi on taas kestänyt. Kun saatiin pikkasen väljemmät imetysvälit tai kun keksittiin uusia huijauksia jolla vähän jatkaa tytön viihtyvyyttä, niin jo se oli eroahdistuksissa heti seuraavaksi. Nyt alkaa sekin vähän antamaan periksi.
Tosin eroahdistuksen mukana tuli nukkumattomuus takaisin. Ei malttanut neiti nukkua lainkaan kun huomasi että puutuin vierestä. Joten ei ollut muuta vaihtoehtoa kuin nukuttaa sylissä. Ja täytyy sanoa, että kun tuo tallentava digiboksi meille hankittiin niin huokaisin tyytyväisyydestä. Tuntu että koko elämä parani. Ei ollut enää hampaidenkiristelyä kun mä en koskaan ehtinyt katsomaan mitään mieluista ohjelmaa siksi, että tyttö piti saada nukkumaan. Toisekseen kun tyttö nukkui sylissä, niin mulla oli sitä niin kutsuttua Omaa Aikaa. Vaikka kädet väsyikin, niin ainakin sain ihan vaan nautiskella melkein rajattomasti sen tunnin tai jopa kaksi likan tuhistessa sylissä. On tietysti niitäkin päiviä kun kaikki katsomisen arvoinen on katsottu ja millään ei huvittaisi olla siinä sohvalla. Erityisesti nyt kun on taas (edelleen) asioita tekemättä ihan mahdottoman paljon.
Joka päivä saan tehdä vain samat asiat uudelleen ja uudelleen, mutta sitten jokin niinkin pieni asia kuin valokuvien nettitilaus.. Ihan ylitsepääsemättömän vaikea saada aikaa sille. Mies kun on iltavuorossa niin pääsen koneelle kirjaimellisesti kahdeksi minuutiksi sen lisäksi siis, että aamulla käyn jonkun tunnin verran ja yritän tyydyttää juttutarpeeni valmiiksi. Miehen tultua kotiin kun pääsen vielä epätodennäköisemmin juttelemaan muille kun tyttö jo vaatii nukkumaan. Tai kun alkaa väsy painaa niin iskä ei kelpaakkaan.
Oon yrittänyt ottaa ton Projektin Vauvakirja hoidettavaksi. Hankittiin tulostin viimein, joten tulostin sitten kaikki tytön päiväkirjamerkinnät. Oon nyt sitten viivaillut sieltä niitä asioita, merkkipaaluja sekä muita mainitsemisen arvoisia asioita, jotta voin poimia ne joku päivä tuonne vauvakirjaan saakka.
Enkä edes voi tehdä tuotakaan hommaa kaikista yrityksistä huolimatta sillon kun ollaan tytön kanssa kaksin. Jos menen pöydän ääreen niin likka nykii lahkeesta koko ajan ja huutaa kun en ole sen kanssa samalla tasolla eli istu lattialla. Jos yritän sitä siellä tehdä, niin likka tahtoo paperit tiselleen ja huutaa kun ei saa niitä. Jos yritän tehdä sitä piilossa esimerkiksi niin että paperit on tyynyn takana ja viivailen, niin seuraavaksi saan huudot siitä etten katso tyttöä koko ajan. Eli joka toinen viikko mulla on edes jotain aikaa tehdä sitä. Silloin kun mies on aamuvuorossa.
Mutta kun lisätään samaan syssyyn ne kaikki muut keskeneräiset asiat, niin on varmaan ihan ilmiselvää, että tuota vauvakirja projektia oon saanut tehtyä vasta kahtena päivänä niistä 20 päivästä jonka toi tulostin on meillä ollut. Silloinkin ehkä vartin kerrallaan ja muutaman kerran päivässä. Tulostimen asentamiseenkin meni vissiin neljä-viis päivää, en vaan päässyt puoleksikaan tunniksi irti tytöstä aiemmin.
Noh, jos jätetään vuodatettavaa myöhempäänkin. Nyt pitää lähteä oikein lunttauskierrokselle jotta saan kerrottua taas ihan kaiken.
Likka vaihto joskus kesäkuun puolivälissä tota yöheräilyään radikaalisti. Ennen tuhistiin ja ähistiin pitkän aikaa ennenkun itkahdettiin, mutta nyt huudetaan kurkku suorana heti.
Myös kauhukohtauksiksi uskottavia on näkynyt. Puhe tai ylipäänsä äänet, kosketus ja sen sellainen saa huudon nousee ihan hysteeriseksi. Oon siis aika kurjalla tuulella öisin, en siksi että likka herää, vaan siksi etten vaan voi sen antaa olla kun mies nukkuu vieressä. Onhan tuo mies sanonu että minkä sille voi. Mutta mä en jotenkin pysty kun tuntuu että se likka on kuitenkin saatava hiljaiseksi ihan heti, ettei miehen unet kärsi. Nyt varsinkin kun pitää antaa tytön pieni hetki huutaa jos se yöllä herää. Sillä kun on pierut tosi usein hukassa, eikä sieltä mitään tuu ellei se vähän herää lisää. Näidenkin aikana kaikki kosketus ja muu saa sen huudon nousee vielä kovemmaksi, joten yritän vältellä niitä ja annan tytön kääntyillä itse mielinmäärin. Siinä punnertaessahan ne paukut parhaiten irtoilee.
Muutamana yönä sillon tällön oon saanut tytön nukahtaa tassuttelemalla uudelleen. Ja joskus syödään tissiä viidesti yössä, joskus vaan kerran. Onneksi tuo on ihan tässä viikon parin sisällä oppinut, että jos se kääntyy yöllä mahalleen asti, niin painaa päänsä petiin tai kääntyy selälleen/kyljelleen. Tähän saakka se on ollut takuuvarma herääminen jos noin on käynyt. Yritänkin pitää taas hyvää välimatkaa tyttöön kun nukutaan, jotta on sitten tilaa venkoilla silläkin.
Öisin meillä muuten nukutaan edelleenkin hyvin. Satunnaisesti on ollu myös päiväunimenestyksiä ja tyttö on nukkunu tunteja putkeen. Ainakin esimerkiksi juhannuksena neiti nukkui täysin liikkumattomissa vaunuissa ties montako tuntia, kun juteltiin porukalla niiden vieressä ja syötiin. Varmaan voi arvatakin jo ettei tuo onni jatkunut enää kotona.
Vaunuilu ei ole edelleenkään meidän juttu, eikä mitä ilmeisimmin tule olemaankaan ennenkuin tyttö oppii itse kävelemään siinä vierellä.
Nyt on alkanu siinä mielessä helpottamaan, että voidaan pysähtyä soseilemaan matkalla. Mutta sekään ei ole mikään ratkaisu, vaan siirtää huutoa ehkä viidellä minuutilla. Myös kantoliinaa oon alkanut pitämään aina mukana, jotta saan likan nostettua siihen ja jatkettua matkaa. Tosin mähän en ulkoile vaunujen kanssa ellei mies oo mukana, joten se useimmiten kantaa tytön kotiin sitten kun se huuto alkaa.
Jäähallille uskaltauduttiin ensimmäisen kerran viikko takaperin tytön kanssa. Vaunuillen mentiin ja vartti ennen hallia tyttö nukahti! Voitteko uskoa?! Mä en, mun oli siis ihan pakko ottaa valokuvakin siitä ihmeestä.
Hallillakin vielä jonkin aikaa nukku, mutta se pahuksen kuuluttajan ääni herätteli aina. Muutaman ekan kerran jatko untaan vaan, mutta sitten tuli pari kuulutusta melkein heti peräkkäin, sitten ihmeteltiin silmät suurina missä hitossa sitä nyt ollaan. Mutta se reissu meni oikein kivasti kotimatkaa lukuunottamatta.
Mullahan on melkonen arsenaali kaikkia apuvälineitä aina mukana. Nykyään aina kun johonkin lähdetään niin kassissa on ainakin sosetta ja maissinaksuja (mikä pelastus tää keksintö on ollutkaan meillä!) ja usein myös ensimukissa vettä ja toisessa minigripissä riisimuroja. Ja lisänä tietenkin leluja ainakin muutama sellainen mitä tyttö ei koskaan kotona saa, sekä narua jotta sen lelun voi sitoa vaunuista roikkumaan. Harmi että nykyään noi kelit on jo niin viileitä, että hanskat on ihan pakolliset. Nykyään ei siis oikein leluilla saa lisäaikaa, koska tulee vaan hurja huuto jos tyttö ei saakkaan sitä lelua käteensä hanskojen takia. Vaikka on meillä tietysti muutama satunnainen onnistuminenkin vaunulenkeille mahtunut mukaan, jollon kaikki odotukset on ylittyneet 200 kertaisina..
Nykyään siis ulkoillaan pääasiassa konttaamalla pihanurmella ja välillä nostellaan neitiä keinumaan. Tää onkin ollu meillä välillä aika hitti toimintaa. En siltikään saa itseeni remmottua tonne pihalle kovin helposti. Päivässä ei vaan oo tarpeeks tunteja kaikkien toimien välissä, joten aina kun oltais menossa niin sitten tyttö nukkuu tai se pitää syöttää tai sitten se on niin pirun väsyny. Aina on jotain. Osa tietysti myös ihan mustakin. En jaksa vaivautua repii sitä aikaa jostain taas uudelleen, jos se pihalle meno ei onnistu siinä yhdessä/kahdessa raossa, johon oon saanu raivattua aikaa. Ja kun se pihatoiminta tosiaan kestää ehkä 10min niin aika turhauttavaakin vielä lisäksi.
Käytiin me junamatkallakin likan kanssa heinäkuussa. Pitkällä 10 päivän lomamatkalla joka ei tuntunu yhtään lomalta. Ensimmäinen kahden vaihdon 7 tunnin junamatka kaksin tytön kanssa. Sitten yhden yön lomailu, päivän tohina ja autolla seuraavaan paikkaan. Siellä muutama päivä, sitten junalla tytön kanssa 3 tuntia yhdellä vaihdolla seuraavaan paikkaan. Siellä pari päivää ja sitten kotiin miehen ja tytön kanssa 7 tunnin matka. Ollaan siis melkein viikko reissussa pelkästään tytön kanssa. Isi on mukana vasta viimeset päivät.
En todellakaan oo lähdössä uudelleen samaan ainakaan vuoteen! Matkat meni juuri niinkuin pelkäsin. Likka ei voinut olla lattialla, ei suostunut syömään kovin helposti, ei juuri nukkunut, oli aika lämmin, kitinää, hyssyttelyä, leikkimistä, hytkymistä mitä tahansa millä rauhottuu vaan hetkeksikin. Kotiintulo matka oli vielä pahempi kun mies oli mukana. Likka ei sitäkään vähää malttanut olla ja mies vielä ehdotti jotain ”rentouttavaa ravintolavaunukäyntiä”. Kukkaset sanon mä. Kantamuksia oli yks iso kassi, reppu, turvakaukalo, vaunut, muovipussi ja tyttö tietenkin. Kantoliina mulla oli mukana että sidoin tytön siihen aina vaihdon ajaks, pakkasin kassit vaunuihin kaukalon kera ja näin päästiin ”vapain käsin” etsii seuraava juna ja pakkautuu sinne.
Tosi inhottavaa oli myös kun niin moni kylään ottajista oli hyvinkin lunkilla meiningillä ja mua hermostutti koko ajan kun tiesin, että se on lähdettävä tasan nyt jos meinaa selvitä. Ja ei tietenkään vielä sillon lähdetty mihinkään, vaan vasta hyvän tovin päästä.. Onneksi yksi kyläpaikka tajusi, olin sinne kyllä vuodattanutkin aimo annoksen päässäni jylläävää vitutusta siitä miten näen jo kaiken luhistuvan kasaan eikä päästä pitää kivaa. Mutta ah. Tämä ihana ihminen muisti kaiken mitä olin sanonut ja hoppuutteli muita vähän sen mukaan. Tiesi etten mä sitä osaa siinä vaiheessa sanoa, olinhan sen sille etukäteen kertonu.
Ylipäänsä tollaset lomareissut missä pitäis nähdä sen seittemänkymmentä ihmistä viikon aikana, niin ei kyllä tuu onnistuu vuosiin.
Mummo ja iskäkin tuli nähtyä samaa kyytiä. Se poikkeema sentään menikin jo aika hyvin. Tyttö jostain syystä nukku siellä kun tukki, ties kuinka monta tuntia yksin mummon sängyllä. Oli ihan pakko herättää neitokainen jotta mummo ja iskäkin näkis edes sitä hetken. Ei meidän kyläreissu kuitenkaan ollut kuin muutamia tunteja. Eikä tyttö meinannut millään jaksaa herätä, vaan nukahti mun syliin heti. Iskä sitten sano että ”annahan se Jaska tänne” (*käkä*) ja jo heräs neiti ja nauro maha kippurassa vaikkei iskä mitään tehnykkään. Tais tyttö nähdä että jotain tuttua on omassa äitissä ja mun isässä, koska se oli ihan niinkuin ois aina tuntenut iskän. Mummokin leikitteli neitiä ja jäähdytteli sitä ikkunan ääressä.
Syötiin taas ittemme täyteen siellä, niinkun aina ja ihan kivaa oli muutenkin. Iskä tosin meinas koko ajan olla työntämässä jotain likalle. Millon jaffaa, millon lihakeittoa ja millon jädeä, kakkua jne. Voi että mä meinasin oikeesti läpätä sitä. Monta kertaa sille älähdin enkä mitenkään lepsusti vaan oikeesti raivona. Mummo sitten koitti toppuutella sitä sen syöttämisvimmaa. Joka kerta piti tarkistaa onko sillä vielä jotain syömistä käsissään ennenkun pysty antaa tytön sille. Noh, ens kerralla se varmaan saakin jo jot ain sille antaa. Tollanen (sillon) 6kk nyt ei kuitenkaan mitenkään kaipaile jotain jädeä ja muuta. Eikä tosiaan oo vielä saamassa niitä.
Mutta keksipäs se tyttö matkanpäällä vaikka mitä kivaa. Alko nousee varpaiden ja käsien varaan ihan täysin ilmaan, sen jälkeen sai jalat alleen jo ja hytkytteli edestakas ihan ilman mitään apuja.
Kotimatkalla just vähän ennen Iisalmea alko tulee äma-ma-ma-ma-ma huutoa. Ihan todella selvää ja napakkaa tavutusta. Sitä sitten huudeltiinkin koko loppumatka eikä millään maltettu syödä, nukkua tai tehdä mitään muutakaan.
Varpaatkin meni kuulemma suuhun kahdesti. Kerran Tiialla ja kerran Timolla & Sannalla. Kertaakaan en todistanut tätä näkyä. Sen koommin sitä ei ookkaan juuri tapahtunut, paitsi ehkä kerran yllätin tytön ottamasta varpaat jo pois suustaan.
Vähän reissusta kotiintulon jälkeen likka alko ”loikkii” tossa konttausasennossa aina vähän eteenpäin. Eli siis tupsahti vähän hypähtäen mahalleen, nousi ylös, tupsahti hypähtäen mahalleen, nousi ylös jne. Aina pääsi sellaisen 20cm eteenpäin kerrallaan.
Likalla on ollu myös tämmösiä hauskoja kehitysvaiheita.
Heinäkuun alussa oli ihan hirrrrveen hauskaa taivutella niskoja taaksepäin. Ihan koko ajan, niinkun yrittäis konttausasennossa katsella kattoa suoraan päänsä yläpuolella. Ihan älytön nauru heti perään kun oli saanu taivutettua taas taaemmas.
Kun opittiin seisoo tukea vasten, niin jo alusta saakka on pitäny aina päästää molemmat kädet irti. Vieläkään se ei oo rauhottunut vaikka nyt kävelläänkin jo tuettuna. Aina kädet irti ja kokeillaan että no jos tällä kertaa pysyis pystyssä.
Hihoja tykätään repiä pois käsistä ja syödäkin niitä.
Myös sitteriin kiipeemisestä tuli ihan hirmunen hitti tossa pari viikkoa sitten. Se tota könyymistä muutenkin harjottelee koko ajan menemällä meidän jalkojen päältä koko ajan edestakasin. Keksi sitten että sitteriin ois kiva kiivetä. Ja sinnehän se pääs.
Kovasti se onkin viimesen viikon ainakin tehny sitä jalkojen nostelua sohvaa vasten. Koittanu siis löytää jalansijaa että jos vaikka sohvalle pääsis omin avuin. Kaikkee sitä
Syöttötuolikin meille kotiutu elokuun alkupuolella. Sen jälkeen on toi syöminen neidille maistunut ihan uudella tavalla. Menee paljon enemmän soseita oikeessa istuma-asennossa kuin tuossa sitterin takakenoisessa. Muutenkin täytyy myöntää että oon varsin ihastunut tuohon TrippTrappiin. Ja mikäs tytöstäkään sen kivempaa kun omaa pöydän päällistään lääppiä soseella taiteellisemmaksi *nauraa*. On siis tuo tuoliosa, vauvasetti ja kaupanpäällisenä saatiin se Stokken table top mihin ne aluskuvat voi vaihtaa. Ikinä en ois ite ostanu sitä 55€:n arvosta pöydän päällistä, varsinkaan kun meidän pöytä on jo ikivanha eikä sen pilaantuminen mitään haittaa, mut täytyy sanoa että onhan se aika mieletön nyt kun se ilmasena tuolla pöydällä on käytössä. Tosi helppo pyyhkästä pitkäänkin seisseet ja kuivuneet soseet pois siitä.
Syömisistä jatkan kun kätevästi sitä taas sivutaan. Puuro ei oo oikein neidin mieleen. Meillä aina annetaan se hedelmä/marjasoseen kera, mutta eieiei. Alusta saakka ollu yhtä huonoa tuon syöminen eikä parannusta näy. Siispä ei oo nyt pitkään aikaan annettu. Pitäis yrittää keksiä jotain muuta aamupalaksi kelpaavaa sen puuron sijaan. Mutta mä olen ihan tyhjä päästäni! En keksi mitään mitä vois yrittää..
Onneks sentään noita isojen tyttöjen 8kk soseita on alkanu menemään. Yllätti neiti tuossa yks päivä ja söi ihan innosta soikeena Puutarhurin lihapataa kaikkine pienimpine kokkareineen. Tainnu toi murokuuri tepsiä *tirsk*. Samoin meni joku kalamössö ihan kokonaan se puoli kupillista mitä tytölle otettiin! Ainoastaan isot palat jätettiin kupin reunalle.
Noi kiinteiden syömiset on muuten aika kamalaa kauraa ollu alussa (ja joskus vieläkin). En jaksa nähdä vaivaa jonkun parin pienen lusikallisen tähden. Onneks Toni oli alkuun paljon innokkaampi niiden kanssa, joten se pääasiassa ne kaikki maistattelut sitten hoiti. Nyt kun tota viimein on alkanut vähän menemään tytön mahaan saakka, niin mäkin olen jo paremmilla mielin alottamassa ruokailut. Erityisesti ton syöttötuolin takia, se on aika korvaamaton apu nykyään kaikessa.
Soseitakin kun tytölle keittelen niin tyttö syöttötuoliin ja ihan siihen mun vierelle että näkee ihan kaiken, muuten tulee huuto tai muuten täytyy sylissä pitää samaan aikaan kun hämmentelee kattiloita. Ja samalla saa syödä feederistään sitä samaa mitä keitellään, mutta raakana.
Siinä soseita tehdessä tulee tehtyä mehuakin. Eli ne jämäliemet noista hedelmistä ja marjoista paan sitten jääpalapussiin ja otan sieltä palan kerrallaan tytön ensimukiin ja voi sitä päivää kun se ensimmäisen kerran mehua sai. Ihan ihmeissään kun sieltä mukista tulikin jotain ja hitto vie, sehän olikin vielä jotain ihan muuta kun tissimaitoa.
Tulikin mieleeni että yks päivä kun sain noi omenat, päärynät ja nektariinit keitettyä ja survottua niin jätin siitä pienet määrät jokaista yhteen kuppiin ja sekoitin. Oisitte nähneet sen ilmeen tytön naamalla! Sehän oli ihan intona siitä sekotuksesta. Tää tais olla se sose mitä siellä jäähallilla syötiin sillon, meinaan sitä meni ihan hirvittävän suuri määrä kaikkiin aiempiin soseiden syömisiin nähden.
Oon haaveillut siitä sormiruokailustakin, mutta toistaiseks sekin on ihan nounou. Meidän tyttö vaan ei halua sylkästä mitään pois, kaikki on yritettävä niellä juuri sellaisenaan minkälainen pala niistä lähtee. Jos se on iso niin sitä ihan varmasti yritetään niellä viimeiseen saakka, eli kunnes äiti/iskä kaivaa sen pois sieltä kurkun päästä. Ilman feederiä mitään ”raakaa” (mitään mistä lähtee paloja) toi ei oikein sais.
Mummi yritti tässä yks päivä että antaa sen mutustaa ruisleivän kannikkaa. Mä jo näin silmissäni mitä tulee tapahtumaan, sanoin siitä ääneenkin, mutta ei se kuulemma mitään saa siitä, osaahan se sen mutustaa poskessa pehmeäks ja niellä sitten.. ja pian siinä kävikin juuri niin kuin ajattelin. Neiti sai palan irti, nieli, nieli, nieli ja nieli, henki ei kulje, yököttää ja silmän ympärykset on punaset. Jo siinä vaiheessa kun ne pari ekaa nieleskelyä kuulu niin tiesin mitä tuleman pitää. Likka nopeesti syöttötuolista syliin, mahalleen käsivarrelle ja sitten ensin vähän napauttaa selkään ja sen jälkeen kaivaa se leipä pois. Kylläpä mummi sen jälkeen kyttäskin ettei tyttö saa mitään lattialtakaan suuhunsa. Jopa ylivaroivaiseksi sitten tuon jälkeen ja kyttäs ihan metrin etäisyydeltä koko ajan ja kulki perässä, vaikka ihan hyvin tässä meidän taloudessa kuulee jos neiti jotain löytää.
Kesä ei ollu meitä varten. Oltiin koko kesä ihan raivona kumpainenkin tytön kanssa. Vaippasilleenkin oli liian kuuma. Nukuttais mutta kun oli liian kuuma. Sylissä pitäis olla mutta kun on liian kuuma. Mikään ei jäähdyttänyt muutenkaan tarpeeksi.
Tosin että käytiinhän me tuolla reissussa ollessa ensimmäisen kerran uimassa! Vitsit mikä vesipeto puolivuotias neiti olikaan. Suihkussa seuraavana iltana piti kokeilla samoja uintiliikkeitä että vieläkö pääsis polskii.
Harmi ettei käyty montaa kertaa lutaamassa noina kuumina päivinä, vain sen kerran tuolla reissussa ja kerran täällä. Mutta josko nyt sitten kylpylöitä ja uimahalleja alettais vähän koluamaan joskus kun kerran tiedetään että neiti siellä vois viihtyä.
Kuumuuden takia tultiin nukkumaan työhuoneeseen lattialle. Jokaisella on nyt oma patja lattialla ja siinä paljon aiempaa isommassa perhepedissä unta joka yö otellaan. Ei oo enää paluuta tonne makuuhuoneen 160cm sänkyyn ennenkun tyttö saadaan nukkumaan itsekseen pinnasängyssä. Siihen voi mennä aikaa..
Nyt tosin ollaan jo tytön huoneen lattialle muutettu nukkumaan. Patjat menee just naftisti tonne kaikki vierekkäin eikä kukaan valu mihinkään pöydän/hyllyn alle ja putoa patjojen rakoihin. Paljon kätevämpää muutenkin, jos sattuu käymään niin että tyttö ei herääkkään samaan aikaan kun mä. Voin siis tulla työhuoneeseen koneelle.
Hampaitakin meillä on muuten jo 6!
Ensimmäisten hampaiden kanssa yhtä matkaa tuli kuvioihin konttaaminen. Kämppä oli täynnä kiljumista tunnista toiseen. Ei kivusta vaan epäonnistumisista ja erityisesti onnistumisesta konttauksessa. Ja sellanen oikein superkimakka kiljuminen nimenomaan, ei mitään omaksi ratoksi äänten päästelyä, vaan vähän niinkun ois perinpohjin pelästytty jotain.
Enterorokkokin meillä kävi kylässä hampaiden teon aikana. Muuten ihan hyvin meni tuo ensimmäinen sairastelu, mutta Panadolin nieleminen oli tytöllä vähän vaikeeta. Alkuun meni hienosti, mutta lopummalla tautia (mitähän se nyt ois tytöllä kestäny kokonaisuudessaan.. oisko 3-4 päivää) ei millään ois särkylääkettä enää ottanu. Vähän piti koittaa hämätä kun selkeesti tuntu vähän pahemmalta ilman sitä. Ja viimesenä iltana oksennettiin kolmesti. Joten mies sai häädön patjoilta makuuhuoneeseen nukkumaan jotta edes se saa unta ja jaksaa töissä. Jäin sitten ite tytön kanssa. Oksennusten jälkeen sain tytön nukkumaan syliini ja siinä kieputeltiin pari tuntia jotta masu saa rauhottua, sen jälkeen kippasin tytön nukkumaan viereeni ja kun se heräs parin tunnin päästä niin varovasti tissitellen edettiin. Mutta ei tullut enää uudelleen.
Mäkin sen enteron sitten sain, pääasiassa vaan kurkkukipuna. Yhtenä yönä nous kuume ja pari päivää oli tissitulehdus samassa, mutta muuten ihan ohi vaan meni tuokin meillä.
6kk neuvolassa 8455g tais vaaka näyttää, pituuttakin oli 67cm.
8kk neuvolassa 9110g , pituuttakin oli 70cm
Tämmönen typerä lista vielä viimoseks siitä mitä kaikkea on opittu tai tehty viimeisen 4kk:n aikana.
13.6 (5kk) opittiin pyörii navan ympäri
21.6 (5,5kk) saatiin jo jalkoja pyllyn alle sekä ketkutettua sohvalla/sängyllä itteään konttausasennossa pienellä tukemisella jalkapohjista
21.6 (5,5kk) kääntyy selälleen
28.6 (5,5kk) mönkii eteenpäin
29.6 Ämmä ja emmä tyyppistä tavuilua sekä tiettyjä tavuja havaittu tietyissä tilanteissa
20.7 (6,5kk) matoilee eteenpäin nousemalla konttausasentoon ja pudottautumalla alas vähän hypähtäen ja toistamalla uudelleen
15.8 (7kk) ensimmäinen hammas pilkottaa ikenessä erittäin terävänä
16.8 (7kk) kontataan
18.8 (7,5kk) toinen hammas ja samaan aikaan polviseisontakin onnistuu
19.8 (7,5kk) kolmas hammas
26.8 (7,5kk) uusia mutinoita tytön äänivarastossa äppätitty ja putsiputsi tyyppisiä jupinoita. Neljäs hammaskin.
30.8 (7,5kk) seisotaan tukea vasten
18.9 (8,5kk) kävelee tukea vasten
19.9 (8,5kk) istuu ilman tukea
(en edes tiedä mitä kaikkea unohdin sanoa, mutta päivitellään ne sitten joskus jos ja kun niin kävi..)
Lauantai 12.06.2010
Siitä on ihan liian kauan kun oon viimeks ehtinyt kirjoittamaan meidän kuulumisia. Siispä yritän pitää tekstini nyt ”kompaktimpana”, vaikka epäilenkin etten onnistu siinä.
Mitäs meille kuuluu? No tyttö on oppinu tietysti ihan hirmuisesti kaikkea, sehän on ihan selvää.
Ollaan käyty eka yökyläilykin tekemässä jo puolisentoista kuukautta sitten, että saadaan vähän matkustamiseen tuntumaa. Niitä reissuja kun on kesällä tulossa vaikka millä määrin. Mentiin tosin vaan meidän äitin luo, mutta oli se sitäkin antoisampi reissu. Äiti sai tytön nukkumaan vaunuissa! Taisin saada puolisentoista tuntia ihan omaa aikaa kun tyttö tuhis pihalla vaunuissa ja äiti hääräs omiaan. Ja sitä ennen kuitenkin käytiin kaikki kolme kävelemässä, eli tyttö tais nukkua lähemmäs 3 tuntia. Oli pienesti sekaisin oleva olo. Onhan tommonen vaunuissa viihtyminen aika ennenkuulumatonta meidän taloudessa.
Yökin meni tosi hienosti ja nukuttiin ihan pimeessä ekaa kertaa ikinä! Oooh. Ehkä siksi en osannutkaan ite nukkua. Heräilin puoli kuuden jälkeen alle tunnin välein vaikka tyttö heräs syömään yöllä ehkä kahdesti. Meillä on kotona valokatkasija niin tyhmässä paikassa, etten yletä siihen sen jälkeen kun tyttö on saanut tissistä otteen, joten nukuttiin aina lukuvalo päällä. Pari kertaa kun kokeiltiin joskus sammuttaa valot niin alko vimmattu huuto, joten takasinhan ne päälle meni. Sen jälkeen ei oo muistettu enää edes kokeilla. Mutta nyt on nukuttu ilman valoja ton reissun jälkeen! Varsinkin kun mäkin oon oppinut jo ton imetysasennon ja osaan löytää sen pienen suun (tai siis se mut) pimeessäkin ja ihan oikeassa asennossa vielä. Kylläpä oli ensimmäiset pari yötä vaikeita itelle nukkua pimeässä. Tonikin pyöri pyörimistään yöt, mutta kun totuttiin taas pimeyteen niin voi jukupätkä miten paljon paremmin sitä nukuttiin. Mä en enää herännyt hiestä märkänä ja tuskaisena niin paljon ja sikeämmässäkin nukuttiin. Sopivasti toi kesäkin pilkistelee niin valoa riittää just passelisti makuuhuoneeseen öisinkin.
Mutta kyllä se lomailu on rankkaa! En halua edes ajatella mitä tulee kun kesällä lähdetään. Jo toi eka kyläreissu oli melkonen energiansyöjä. Vaikka siellä oli vapaat kädet melkein koko ajan.
Ollaan mietitty reissataanko ittemme riekaleiks miehen kesäloman aikana. En kyllä tiedä kuka me saadaan kissoja ruokkimaan, mutta kovasti mietittiin josko lähdettäisi ensin etelään, siitä länteen ja sieltä Keski-Suomeen ja sitten kotiin. Olis paljon kyläpaikkoja, mutta en tiiä.. Ollaan miehen kanssa vähän eri mieltä niistä kyläilykohteista loppumatkan osalta. Ja kun se ton neidin haluais näyttää kuitenkin yhdelle jos toiselle, enkä mä ole sitä kyllä tissistä vierottamassa ihan heti, mutten myöskään olis ite halukas menemään jokaisen luo. Tosin ollaan taidettu nyt vähän päättää, että mä lähden länteen, sieltä mennään tytön kanssa Etelä-Suomeen johon Tonikin tulee ja sitten yhdessä kotio muutaman lomapäivän jälkeen.
Olin ihan hukassa muutamina päivinä kun likka ei halunnut tissiä. Huusi vaan pää punaisena kun yritti tarjota. Silti piti vielä vähän yrittää että jos se kuitenkin söisi. Se normaalisti syö aina 1,5 tunnin välein, joten kun mentiin neljättä tuntia ilman tissiä niin onhan se aika selvää että oltiin melkoisella ällikällä. Sitten alkoikin se mahalleen, selälleen, syliin, naurattaa, vaippaa, syliin, mahalleen, kyljelleen, sitteriin, leluja jne.. leikki jotta löydetään mikä sitten kelpaisi neidille kun tissiä ei tahdo. Kun mikään ei enää kelpaa niin sitten EHKÄ voi taas tissi maistua.
Nyt jo onneksi tasaantunut tuokin, eli on palattu normaaliin, joskus ei tietenkään oo nälkä tai ei tahdo, mutta ainakin sitä joskus osaa olla tyrkyttämättä niin kovasti. Helteillä oli kyllä todella vaikeaa toi neidin syöminen. Hyväkin siis jos tää kesä pysyis hyvinkin viileänä niin ei tarviis keksiä keinoja saada neiti tissille.
Mä en kyllä voi sietää helteitä. En varsinkaan neidin takia joka raukka huutaa kun heikkopäinen, ei syö ei nuku, eikä varsinkaan viihdy. Enkä ihmettele! Sylikin jossa normaalisti rauhottuisi aiheuttaa vaan lisää lämpöä.. Ihan mukavaa siis että neiti on perinyt mun lämminverisyyden.
Heitti helteillä ton syömisrytminkin nurinkuriseksi. Yöllä syötiin se mitä normaalisti päivällä ja päinvastoin. Tais toi yön viileys ruokkia ruokahalua. Pikkasen oli tissit lujilla kun ei se kuitenkaan puoliunessa mitenkään kunnollista imuotetta ota.
Toiset syömistä häiritsevät seikat on ollu meidän sängyn patja joka oli liian paljon käytetty. Likka siis oli ihan alamäkeen siinä syödessään, eikä viihtynyt yhtään. Käännettiin patjat ja jo helpotti. Ja nyt on sohvalla syöntikin mukavaa jopa kun saatiin muutama päivä sitten ihan uusi, ihana ja tukeva sohva. Tällä sohvalla voisin jopa päästä kokeilee istuen syöttämistä taas pitkästä aikaa moniinmoniin kuukausiin!
Pyörittelin joskus meidän tissimääriä ja tulin siihen tulokseen että neiti syö ainakin 10 kertaa vuorokaudessa. Öisin herää useemminkin ja tarjoon tissiä, mutta ehkä kerran tai kaksi kertaa se ihan oikeasti syö, muuten vaan imasee pienen huikan ja nukahtaa joten niitä kaikkia en mukaan laskenu. Ja toikin tosiaan ainakin määrä, eikä mikään korkeintaan. Ja jos mä pumpulle jo herun 100ml niin luulen että tytölle enemmän, mutta maitoa siis menis ainakin litra. Hurjaa muuttaa noi tissikerrat ihan tajuttaviksi luvuiksi!
4kk neuvolakin on ollu ajat sitten. Sillon oltiin 7105g ja 62,5cm (+1085g/kk ja 2,7cm/kk). Oli neuvolalääkärikin. Jossa päädyttiin tutkii kaikki olennainen äiskän sylissä ja ruokalusikkaa koluten koska neiti vierastaa paikkoja (neuvolaa). Ei kuitenkaan ihmisiä.
5kk neuvola oli aika vastikään. Siellä oltiin 7985g ja 65,5cm (+880g/kk ja 3cm/kk).
Yöt menee miten menee. Äsken oli vielä aika rauhatonta kun opittiin kääntymään lattialla, istumaan sylissä ja saatiin varpaistakin viimein kiinni. Varpaiden nappaamisen jälkeen yöt rauhottu kun seinään. Rauhattomina öinä herättiin vähintään 5, todennäköisemmin jopa lähemmäs 10 kertaa ja nyt enää se muutama, korkeintaan 5.
Päivisin toi nukkuminen on edelleen yhtä hankalaa mitä aina. Sen oon kyllä jo huomannut että parhaiten toi tyttö nukkuu ”tyhjällä mahalla”. Esimerkiks viime neuvolaan kun lähdettiin niin tyttö nukahti vasta n. 20 min ennen neuvolaa. Olin siihen varautunutkin ja tein koukkauslenkin että kulutettiin aikaa ja annettiin tytön nukkua lisää. Syötiin neuvolan aulassa ennen meidän omaa aikaa ja neuvolan jälkeen yritettiin uudelleen vähän syöttää, muttei kelvannut. Lähdettiin sitten kokeilemaan ja varauduttiin siihen että joudutaan jossain syöttämään ennenkuin kotiin päästään. Kuinka ollakkaan tyttö nukahti melkein heti pihalle päästyä ja nukku aina kotiin asti!
Pitäis alkaa harjottaa tota neidin itsekseen nukahtamista joskus. Ei vaan millään jaksais alkaa kokeilee onneaan.. Vaikka odotankin sitä lopputulosta, jollon sais tehtyä vaikka mitä kun neiti osais itsekin yksinään katsoa uniaan. Oon mä jo muutaman kerran noussu tissiltä ylös, mutta nousen vasta kun tyttö on nukahtanut niin että se tissi on suusta pudonnut. Sillonkaan ei tarvii olla isokaan liikahdus niin tytön silmät oikein rävähtää auki ja uni on hävinny kauas. Pari kertaa oon yrittäny nukuttaa tytön meidän sänkyyn ja nousta ite sieltä pois. Puolisentuntia on yleensä ihan maksimi minkä se saattaa nukkua. Eikä sillä, yleensähän toi n. puolituntia onkin neidille kaikkein sopivin, mutta siitä yleensä seuraa se, että jokaisen syötön päälle pitäis sellanen samanlainen pätkä vielä nukahtaa. Ja kyllä mä olen sen verran omanapainen etten mä jaksa joka syötöllä (tunnin välein) 20 min olla syöttämässä tyttöä makkarissa jos se vaikka nukahtais. Erityisesti iltaisin siis. Päivisin se nyt on yks ja sama, ei telkkarista kuitenkaan tuu mitään fiksua. Mutta illalla kun viimein tulis jotain millä sais hetken itsensäkin viihtymään niin..
Tyttö on nukkunu aina joskus pari tuntia kerrallaan ja pari kertaa päivässä. Tosin oon koko ajan maannut sen vieressä ja todistanut joka kerta, että jos se nukkuu noin paljon, niin sen tyytyväisyystasokin laskee ropisten. Kun löytäis sen kultaisen keskitien. Mikä määrä unta on hyvä ja mikä enää ei..
Sitten niitä opittuja juttuja..
Tyttö oppi ääädi-äädi-öödi huudot kunnolla huhtikuun lopussa. Kovat on desibelit noita harrastaessa ja välillä oikein harmitti alkuun kun ei tyttö ite tiennyt mistä ne äänet tuli.
Sylissä noustiin istumaan toukokuun alkupuolella.
Pari päivää myöhemmin mentiin lattialla eteenpäin niin että pää painettiin maahan ja jaloilla työnnettiin vauhtia.
Viikkoa myöhemmin käännyttiin lattialla selältä mahalleen, kutakuinkin toukokuun puolivälissä.
Samaa vauhtia löydettiin jo polvet joista piti koko ajan saada kiinni. Aina vähän lähemmäs varpaita on siirrytty, kunnes viimein tämän kuun alkupuolella ne varpaat löyty omille sormille pitkän naurun kera.
Pari viikkoa takaperin alettiin pyörimään navanympäri. Pari kertaa silmäilin että jotenkin se on liikkunut, mutten nähnyt kertaakaan miten se tapahtu, mutta sitten sain sen verekseltään kiinni. Sen jälkeen onkin ollu kivaa taas. Ei haittaa vaikka äiti tai iskä vähän meneekin näköpiirin ulkopuolelle kun niitähän voi seuratakin!
Nyt on ollu kova yritys saada jalat pysyy pyllyn alla ja kamala huuto kun ei onnistu. Pian se siitäkin nousee kontilleen.
Vauvakirjaa oon yrittänyt päivittää myös, tai siis yrittää pitää päiväkirjaa yllä että sais joskus täytettyä vauvakirjaan oikeita tietojakin. Jälkiviisaana oon kyllä miettinyt, että oishan tuo pitäny hankkia jo odotusaikana niin sais vaan nopeesti sipasta tiedot ylös kun niitä tulee. Muistais ainakin mitä siellä kysytään. Nyt pitää yrittää kahlata kirjaa läpi, lukea mitä taitoja siellä kysellään ennenkun voi edes täyttää.
Ja mulla on ihan mielettömän pitkä tehtävälista tossa pöydällä vieressä. Ikänä en saa tehtyä niitä. Siellä on juurikin mm. Vauvakirjan täyttämistä, blogin päivittämistä mutta myös siivoustehtäviä, järjestelyjä ja sen sellaisia mitä ei tule joka päivä edes ajateltua.
Noh, äiti kävi tässä yks päivä kylässä ja käytiin vaunujen kanssa kävelyllä. Mä jäin puolimatkassa pois kyydistä ja tulin kotiin. Toni oli jo tullu töistä ja oli tosi outoa olla ilman tyttöä. Käytettiin sitten aika hyödyks hyödyks.. ;) .. eli pudotettiin pinnasängyn pohjaa alemmas kun kerrankin oli vapaat kädet :D Saatiin yks asia pois listalta samalla.
Sitten alkaa nää pienet sekalaiset uutiset.
Porkkanaa maisteltiin tytön kanssa tuossa reilu viikko sitten. Tilattiin se Baby safe feederi siis kaikkien jahkailujen jälkeen. Ihan kiva ostos, vaikka tyttöä kiinnostaakin ihan selvästi paaaaaljon enemmän se kahva ja se vihreä rengas kuin ne porkkanat siellä pussissa. Voitais kyllä kokeilla jossain vaiheessa jollain vähän maistuvammallakin kuten omenalla. Soseita ei oo alotettu, mutta ois tarkotus kuun lopussa vähän maistella, että ei tarvii sitten kyläillessä huomata jos joku aiheuttaa mahavaivoja tai ei muuten sovi.
Likka voi huutaa naama punasena vaikka miten kiukkusena mulle, mutta kuhan iskä näköpiiriin tulee niin naama on hymyssä jo.. Ei siinä muuta vikaa ole, mutta kyllä mulle kelpais toi miehen naama sen iltavuoroviikkoinakin rauhottamaan tyttöä! Ihan selkee isintyttö.
Pitäis miettiä hyvissä ajoin seuraavan turvaistuimen hankinta. Se kun ei tuu olemaan ihan yksinkertanen ostos. Sen pitäis olla ihan törkykätevä, halpa ja mukava koska meillä ei ole omaa autoa eli pitäis pystyä kulkee mukana moneen paikkaan junassa ja muissakin..
Syöttötuoliakin pitäis katella.
Voitais alkaa likan kanssa kokeilee tota pihaliinailua taas vähän enemmän. Nyt on sen verran kiinnostunu ympäristöstään että vois onnistuakin. Oli yks päivä kaupassa ihan mielissään liinassa yhteisen takin alla. Ja pää vaan kävi kun ei tienny mihin suuntaan ois katellu. Kaikki oli ihan hirmu kivaa. Sisälle tulo ehkä jopa vähän harmitti. Mutta kun en voi sisällä liinailla neidin kanssa, ollaan liian hikihattuja kumpainenkin.
Mutta hei, tiiättekö minkä asian saan ruksata pois tehtävälistalta? Uuuu. Mä sain päivitettyä meidän kuulumiset! Sopivasti nyt neiti sitten haluaakin ruokaa, joten katotaanpas taas joskus jos muistaisin tulla kertoo vähän useamminkin!
Mitäs meille kuuluu? No tyttö on oppinu tietysti ihan hirmuisesti kaikkea, sehän on ihan selvää.
Ollaan käyty eka yökyläilykin tekemässä jo puolisentoista kuukautta sitten, että saadaan vähän matkustamiseen tuntumaa. Niitä reissuja kun on kesällä tulossa vaikka millä määrin. Mentiin tosin vaan meidän äitin luo, mutta oli se sitäkin antoisampi reissu. Äiti sai tytön nukkumaan vaunuissa! Taisin saada puolisentoista tuntia ihan omaa aikaa kun tyttö tuhis pihalla vaunuissa ja äiti hääräs omiaan. Ja sitä ennen kuitenkin käytiin kaikki kolme kävelemässä, eli tyttö tais nukkua lähemmäs 3 tuntia. Oli pienesti sekaisin oleva olo. Onhan tommonen vaunuissa viihtyminen aika ennenkuulumatonta meidän taloudessa.
Yökin meni tosi hienosti ja nukuttiin ihan pimeessä ekaa kertaa ikinä! Oooh. Ehkä siksi en osannutkaan ite nukkua. Heräilin puoli kuuden jälkeen alle tunnin välein vaikka tyttö heräs syömään yöllä ehkä kahdesti. Meillä on kotona valokatkasija niin tyhmässä paikassa, etten yletä siihen sen jälkeen kun tyttö on saanut tissistä otteen, joten nukuttiin aina lukuvalo päällä. Pari kertaa kun kokeiltiin joskus sammuttaa valot niin alko vimmattu huuto, joten takasinhan ne päälle meni. Sen jälkeen ei oo muistettu enää edes kokeilla. Mutta nyt on nukuttu ilman valoja ton reissun jälkeen! Varsinkin kun mäkin oon oppinut jo ton imetysasennon ja osaan löytää sen pienen suun (tai siis se mut) pimeessäkin ja ihan oikeassa asennossa vielä. Kylläpä oli ensimmäiset pari yötä vaikeita itelle nukkua pimeässä. Tonikin pyöri pyörimistään yöt, mutta kun totuttiin taas pimeyteen niin voi jukupätkä miten paljon paremmin sitä nukuttiin. Mä en enää herännyt hiestä märkänä ja tuskaisena niin paljon ja sikeämmässäkin nukuttiin. Sopivasti toi kesäkin pilkistelee niin valoa riittää just passelisti makuuhuoneeseen öisinkin.
Mutta kyllä se lomailu on rankkaa! En halua edes ajatella mitä tulee kun kesällä lähdetään. Jo toi eka kyläreissu oli melkonen energiansyöjä. Vaikka siellä oli vapaat kädet melkein koko ajan.
Ollaan mietitty reissataanko ittemme riekaleiks miehen kesäloman aikana. En kyllä tiedä kuka me saadaan kissoja ruokkimaan, mutta kovasti mietittiin josko lähdettäisi ensin etelään, siitä länteen ja sieltä Keski-Suomeen ja sitten kotiin. Olis paljon kyläpaikkoja, mutta en tiiä.. Ollaan miehen kanssa vähän eri mieltä niistä kyläilykohteista loppumatkan osalta. Ja kun se ton neidin haluais näyttää kuitenkin yhdelle jos toiselle, enkä mä ole sitä kyllä tissistä vierottamassa ihan heti, mutten myöskään olis ite halukas menemään jokaisen luo. Tosin ollaan taidettu nyt vähän päättää, että mä lähden länteen, sieltä mennään tytön kanssa Etelä-Suomeen johon Tonikin tulee ja sitten yhdessä kotio muutaman lomapäivän jälkeen.
Olin ihan hukassa muutamina päivinä kun likka ei halunnut tissiä. Huusi vaan pää punaisena kun yritti tarjota. Silti piti vielä vähän yrittää että jos se kuitenkin söisi. Se normaalisti syö aina 1,5 tunnin välein, joten kun mentiin neljättä tuntia ilman tissiä niin onhan se aika selvää että oltiin melkoisella ällikällä. Sitten alkoikin se mahalleen, selälleen, syliin, naurattaa, vaippaa, syliin, mahalleen, kyljelleen, sitteriin, leluja jne.. leikki jotta löydetään mikä sitten kelpaisi neidille kun tissiä ei tahdo. Kun mikään ei enää kelpaa niin sitten EHKÄ voi taas tissi maistua.
Nyt jo onneksi tasaantunut tuokin, eli on palattu normaaliin, joskus ei tietenkään oo nälkä tai ei tahdo, mutta ainakin sitä joskus osaa olla tyrkyttämättä niin kovasti. Helteillä oli kyllä todella vaikeaa toi neidin syöminen. Hyväkin siis jos tää kesä pysyis hyvinkin viileänä niin ei tarviis keksiä keinoja saada neiti tissille.
Mä en kyllä voi sietää helteitä. En varsinkaan neidin takia joka raukka huutaa kun heikkopäinen, ei syö ei nuku, eikä varsinkaan viihdy. Enkä ihmettele! Sylikin jossa normaalisti rauhottuisi aiheuttaa vaan lisää lämpöä.. Ihan mukavaa siis että neiti on perinyt mun lämminverisyyden.
Heitti helteillä ton syömisrytminkin nurinkuriseksi. Yöllä syötiin se mitä normaalisti päivällä ja päinvastoin. Tais toi yön viileys ruokkia ruokahalua. Pikkasen oli tissit lujilla kun ei se kuitenkaan puoliunessa mitenkään kunnollista imuotetta ota.
Toiset syömistä häiritsevät seikat on ollu meidän sängyn patja joka oli liian paljon käytetty. Likka siis oli ihan alamäkeen siinä syödessään, eikä viihtynyt yhtään. Käännettiin patjat ja jo helpotti. Ja nyt on sohvalla syöntikin mukavaa jopa kun saatiin muutama päivä sitten ihan uusi, ihana ja tukeva sohva. Tällä sohvalla voisin jopa päästä kokeilee istuen syöttämistä taas pitkästä aikaa moniinmoniin kuukausiin!
Pyörittelin joskus meidän tissimääriä ja tulin siihen tulokseen että neiti syö ainakin 10 kertaa vuorokaudessa. Öisin herää useemminkin ja tarjoon tissiä, mutta ehkä kerran tai kaksi kertaa se ihan oikeasti syö, muuten vaan imasee pienen huikan ja nukahtaa joten niitä kaikkia en mukaan laskenu. Ja toikin tosiaan ainakin määrä, eikä mikään korkeintaan. Ja jos mä pumpulle jo herun 100ml niin luulen että tytölle enemmän, mutta maitoa siis menis ainakin litra. Hurjaa muuttaa noi tissikerrat ihan tajuttaviksi luvuiksi!
4kk neuvolakin on ollu ajat sitten. Sillon oltiin 7105g ja 62,5cm (+1085g/kk ja 2,7cm/kk). Oli neuvolalääkärikin. Jossa päädyttiin tutkii kaikki olennainen äiskän sylissä ja ruokalusikkaa koluten koska neiti vierastaa paikkoja (neuvolaa). Ei kuitenkaan ihmisiä.
5kk neuvola oli aika vastikään. Siellä oltiin 7985g ja 65,5cm (+880g/kk ja 3cm/kk).
Yöt menee miten menee. Äsken oli vielä aika rauhatonta kun opittiin kääntymään lattialla, istumaan sylissä ja saatiin varpaistakin viimein kiinni. Varpaiden nappaamisen jälkeen yöt rauhottu kun seinään. Rauhattomina öinä herättiin vähintään 5, todennäköisemmin jopa lähemmäs 10 kertaa ja nyt enää se muutama, korkeintaan 5.
Päivisin toi nukkuminen on edelleen yhtä hankalaa mitä aina. Sen oon kyllä jo huomannut että parhaiten toi tyttö nukkuu ”tyhjällä mahalla”. Esimerkiks viime neuvolaan kun lähdettiin niin tyttö nukahti vasta n. 20 min ennen neuvolaa. Olin siihen varautunutkin ja tein koukkauslenkin että kulutettiin aikaa ja annettiin tytön nukkua lisää. Syötiin neuvolan aulassa ennen meidän omaa aikaa ja neuvolan jälkeen yritettiin uudelleen vähän syöttää, muttei kelvannut. Lähdettiin sitten kokeilemaan ja varauduttiin siihen että joudutaan jossain syöttämään ennenkuin kotiin päästään. Kuinka ollakkaan tyttö nukahti melkein heti pihalle päästyä ja nukku aina kotiin asti!
Pitäis alkaa harjottaa tota neidin itsekseen nukahtamista joskus. Ei vaan millään jaksais alkaa kokeilee onneaan.. Vaikka odotankin sitä lopputulosta, jollon sais tehtyä vaikka mitä kun neiti osais itsekin yksinään katsoa uniaan. Oon mä jo muutaman kerran noussu tissiltä ylös, mutta nousen vasta kun tyttö on nukahtanut niin että se tissi on suusta pudonnut. Sillonkaan ei tarvii olla isokaan liikahdus niin tytön silmät oikein rävähtää auki ja uni on hävinny kauas. Pari kertaa oon yrittäny nukuttaa tytön meidän sänkyyn ja nousta ite sieltä pois. Puolisentuntia on yleensä ihan maksimi minkä se saattaa nukkua. Eikä sillä, yleensähän toi n. puolituntia onkin neidille kaikkein sopivin, mutta siitä yleensä seuraa se, että jokaisen syötön päälle pitäis sellanen samanlainen pätkä vielä nukahtaa. Ja kyllä mä olen sen verran omanapainen etten mä jaksa joka syötöllä (tunnin välein) 20 min olla syöttämässä tyttöä makkarissa jos se vaikka nukahtais. Erityisesti iltaisin siis. Päivisin se nyt on yks ja sama, ei telkkarista kuitenkaan tuu mitään fiksua. Mutta illalla kun viimein tulis jotain millä sais hetken itsensäkin viihtymään niin..
Tyttö on nukkunu aina joskus pari tuntia kerrallaan ja pari kertaa päivässä. Tosin oon koko ajan maannut sen vieressä ja todistanut joka kerta, että jos se nukkuu noin paljon, niin sen tyytyväisyystasokin laskee ropisten. Kun löytäis sen kultaisen keskitien. Mikä määrä unta on hyvä ja mikä enää ei..
Sitten niitä opittuja juttuja..
Tyttö oppi ääädi-äädi-öödi huudot kunnolla huhtikuun lopussa. Kovat on desibelit noita harrastaessa ja välillä oikein harmitti alkuun kun ei tyttö ite tiennyt mistä ne äänet tuli.
Sylissä noustiin istumaan toukokuun alkupuolella.
Pari päivää myöhemmin mentiin lattialla eteenpäin niin että pää painettiin maahan ja jaloilla työnnettiin vauhtia.
Viikkoa myöhemmin käännyttiin lattialla selältä mahalleen, kutakuinkin toukokuun puolivälissä.
Samaa vauhtia löydettiin jo polvet joista piti koko ajan saada kiinni. Aina vähän lähemmäs varpaita on siirrytty, kunnes viimein tämän kuun alkupuolella ne varpaat löyty omille sormille pitkän naurun kera.
Pari viikkoa takaperin alettiin pyörimään navanympäri. Pari kertaa silmäilin että jotenkin se on liikkunut, mutten nähnyt kertaakaan miten se tapahtu, mutta sitten sain sen verekseltään kiinni. Sen jälkeen onkin ollu kivaa taas. Ei haittaa vaikka äiti tai iskä vähän meneekin näköpiirin ulkopuolelle kun niitähän voi seuratakin!
Nyt on ollu kova yritys saada jalat pysyy pyllyn alla ja kamala huuto kun ei onnistu. Pian se siitäkin nousee kontilleen.
Vauvakirjaa oon yrittänyt päivittää myös, tai siis yrittää pitää päiväkirjaa yllä että sais joskus täytettyä vauvakirjaan oikeita tietojakin. Jälkiviisaana oon kyllä miettinyt, että oishan tuo pitäny hankkia jo odotusaikana niin sais vaan nopeesti sipasta tiedot ylös kun niitä tulee. Muistais ainakin mitä siellä kysytään. Nyt pitää yrittää kahlata kirjaa läpi, lukea mitä taitoja siellä kysellään ennenkun voi edes täyttää.
Ja mulla on ihan mielettömän pitkä tehtävälista tossa pöydällä vieressä. Ikänä en saa tehtyä niitä. Siellä on juurikin mm. Vauvakirjan täyttämistä, blogin päivittämistä mutta myös siivoustehtäviä, järjestelyjä ja sen sellaisia mitä ei tule joka päivä edes ajateltua.
Noh, äiti kävi tässä yks päivä kylässä ja käytiin vaunujen kanssa kävelyllä. Mä jäin puolimatkassa pois kyydistä ja tulin kotiin. Toni oli jo tullu töistä ja oli tosi outoa olla ilman tyttöä. Käytettiin sitten aika hyödyks hyödyks.. ;) .. eli pudotettiin pinnasängyn pohjaa alemmas kun kerrankin oli vapaat kädet :D Saatiin yks asia pois listalta samalla.
Sitten alkaa nää pienet sekalaiset uutiset.
Porkkanaa maisteltiin tytön kanssa tuossa reilu viikko sitten. Tilattiin se Baby safe feederi siis kaikkien jahkailujen jälkeen. Ihan kiva ostos, vaikka tyttöä kiinnostaakin ihan selvästi paaaaaljon enemmän se kahva ja se vihreä rengas kuin ne porkkanat siellä pussissa. Voitais kyllä kokeilla jossain vaiheessa jollain vähän maistuvammallakin kuten omenalla. Soseita ei oo alotettu, mutta ois tarkotus kuun lopussa vähän maistella, että ei tarvii sitten kyläillessä huomata jos joku aiheuttaa mahavaivoja tai ei muuten sovi.
Likka voi huutaa naama punasena vaikka miten kiukkusena mulle, mutta kuhan iskä näköpiiriin tulee niin naama on hymyssä jo.. Ei siinä muuta vikaa ole, mutta kyllä mulle kelpais toi miehen naama sen iltavuoroviikkoinakin rauhottamaan tyttöä! Ihan selkee isintyttö.
Pitäis miettiä hyvissä ajoin seuraavan turvaistuimen hankinta. Se kun ei tuu olemaan ihan yksinkertanen ostos. Sen pitäis olla ihan törkykätevä, halpa ja mukava koska meillä ei ole omaa autoa eli pitäis pystyä kulkee mukana moneen paikkaan junassa ja muissakin..
Syöttötuoliakin pitäis katella.
Voitais alkaa likan kanssa kokeilee tota pihaliinailua taas vähän enemmän. Nyt on sen verran kiinnostunu ympäristöstään että vois onnistuakin. Oli yks päivä kaupassa ihan mielissään liinassa yhteisen takin alla. Ja pää vaan kävi kun ei tienny mihin suuntaan ois katellu. Kaikki oli ihan hirmu kivaa. Sisälle tulo ehkä jopa vähän harmitti. Mutta kun en voi sisällä liinailla neidin kanssa, ollaan liian hikihattuja kumpainenkin.
Mutta hei, tiiättekö minkä asian saan ruksata pois tehtävälistalta? Uuuu. Mä sain päivitettyä meidän kuulumiset! Sopivasti nyt neiti sitten haluaakin ruokaa, joten katotaanpas taas joskus jos muistaisin tulla kertoo vähän useamminkin!
Maanantai 19.04.2010
Nimiäiset on nyt ollutta ja mennyttä. Neitihän sai 27.3 nimekseen Inka Emilia ♥
Mutta kylläpä tuntu juuri vartti ennen vieraiden tuloa siltä, että mitä jos vaan peruttais koko juttu. Ei millään ois jaksanut.
Seuraavia juhlia ei kyllä tuu sit vuodeen, mä en jaksa. Pannaan lahjalaatikko oven eteen, sen lahjalaatikon sijainti osoitteena, sekä tilinumero vaihtoehtoisille lahjoille korttiin jossa ilmotetaan tytön synttärien puuttuvuudesta. Sisään ei päästetä kettää. Ah mikä luksus oliskaan!
Mutta olipa kiva että saatiin tytölle paljon lahjarahoja. Pantiin heti tilaukseen sitteriä, lelukaarta ja muutamia leluja (purulelu, soittorasia ja mikähän ihmeen värinähelistin olikaan). Toivottavasti niistä on iloa pitkäks aikaa.
Vielä jäi paljon rahaa tytön vaatteisiin ja sen vauvakirjan käynkin näköjään netistä ostamassa, kun ei näy olevan uusia painoksia enää koko kirjasta ainakaan Suomalaisen nettisivuillakaan.
Toivotaan että noista meidän tekemistä ostoksista ois iloa ja tyttö alkais viihtymään vielä vähän paremmin. Hyvinhän tuo viihtyy nytkin, mut ite ei pääse mihinkään kun koko ajan pitäis jutella ja lirputella. Vaikka siitä edelleenkin tykätään kovasti, mutta on kova homma puhua ja puhua yli 8 tuntia päivässään.
Vaikken niitä juhlia haluaiskaan enää, niin on tässä se hyvä puoli että nyt on kämppäkin jossain kunnossa. Tämmöstä suursiivoukseen verrattavaa mä olenkin toivonut pitkään. Tuskin saadaan kämppää pidettyä näin hyvänä pitkään, mutta ainakin on vähemmän isosti siivottavaa.
Meillä ei taas viime kuun lopussa nukuttu. Ei niin mitenkään päin päivällä. Jopa hetken aikaa maattiin tyytyväisenä vaikka äiti ei koko ajan jutellukkaan ja sain mä muutamaan kertaan tehtyä itelleni jotain ruokaakin eikä tarvinnu odottaa miehen kotiutumiseen saakka.
Eikä toi nyt kuitenkaan NIIN pahalla päällä oo. Kuhan nyt ei vaan tyytyväisenäkään jaksa olla vaan känisee vähän muuten vaan. Ei oo pierua eikä nälkää. Ei sylinpuutetta eikä juuri muutakaan. Mut sit joskus satun oikeeseen aikaan oikeeseen paikkaan tekemään oikeita juttuja ja ollaan taas tyytyväinen pitkänkin aikaa.
Kun noi neidin nukkumiset on vähän niin ja näin, eikä vaunuissakaan malteta nukkua niin oon miettinyt että jos tässä joku päivä kokeilis sen, että vien ton riippumaton parvekkeelle ja puen tytön sinne nukkumaan. Ainahan sitä saa yrittää, vaikka ihan turhaankin. Tosin mun piti tää tehdä jo parisen viikkoa sitten, mut enhän mä oo muistanut. Köh.
Ei olla muistettu d-vitamiineja antaa neitokaiselle ikuisuuteen. Alkuun nyt muistettiin edes kahdesti viikkoon, mut nyt näyttää siltä että ei muisteta enää kertaakaan viikkoon. Sekin oikeestaan johtuu siitä, että muistetaan ne aina sillon kun tyttö viimein nukkuu. Ja ollaan unohdettu ne siihen mennessä kun se taas herää.
Jos noita vois pitää pöydällä nenän edessä koko ajan niin muistais pal helpommin! Kun ei siellä jääkaapissa ole mitään tytölle niin ei sitä tippapulloakaan muista. Ehkä hankitaan niitä deetippoja sitten suoraan, niitä kun vois pöydälläkin säilyttää.
Neuvola oli 31.3 ja edellisenä päivänä pohdin pääni harmaaks ja hiuksettomaks miettiessä mitä mä oikein puen tolle neidille. Melko hikihattunen neiti kun on niin siksi kai tässä ollaankin niin sormi suussa. Muuten tulee hirmu huuto ja matkaa ois vaunuillen 40min suuntaansa ja pari pysähdystäkin pitäis tehdä välissä.
Neuvolatäti kysy että ootko aatellu kiinteitä alottaa piakkoin. Kun se oli tytön punninnu niin sano että empä taida antaa sulle esitteitä kun näyttää paino menevän ihan mallikkaasti. Typy oli kuitenkin 6020g ja 59,8cm. Viikkoa vajaa 3kk:n ikäsenä.
Rokotekin saatiin.
Matkakin meni.. No jotenkin. Oikeastaan jopa pelottavan hyvin neuvolalta lähdettäessä koska pystyin pysähtymäänkin sisätiloihin pariin otteeseen eikä neiti inahtanutkaan.
Annettiin likalle Panadolin nestemäistä illalla kun vaikutti että ois voinu olla kipee rokotuksista. Mut tuntuu että sen jälkeen olo vaan pahempaan päin meni. Ois vaan pitänyt uskoo itteensä että väsymys se vaan painaa. Noh, ei annettu toista kertaa ja jossain vaiheessa saatiin neiti nukkumaankin. Mut kyllä vähän harmitti että piti mennä toista kiusaa ihan syyttä.
Tuli muuten neuvolassa vastaan yks saman ikänen poika kun mitä meidän neiti on. Paino ja pituus saman verran. Mut oli 2 kertaa isompi kun meidän neiti! Ihan huiman näkönen kun miettii, että kuin melkein grammalleen ja millilleen samankokoset voi olla niin kamalan eri kokosia kuitenkin!
Kävi lisää vieraitakin alku kuusta. En tuu ikinä tottumaan tämmöseen. Normaalisti tämmönen määrä väkeä meillä kävis ehkä puolentoista vuoden aikana. Ja nyt ne on käyny kolmessa kuukaudessa.
Tajusin joskus viikko sitten, että kohta (no muutaman kuukauden päästä) toi tyttö alkaa pärjäämään pitkiäkin aikoja ilman mua. Tuli jotenkin outo olo. Ihana, mutta jotenkin hassu, koska nyt ollaan eletty niin kamalan tiiviisti yhdessä ja kohta mä voisin päästä lähtemäänkin johonkin jos haluaisin. Mut enhän mä oikeestaan edes halua, koska oon kotihiiri.
Enkä mä meinaa mitään kahden päivän reissuja, vaan ihan vaikka ehtis keskustaan vaateostoksille. Huomasin meinaan senkin että vaatekaapin sisältö on melkein miinuksella nykyään.
Typy on oppinu ihan uusia äänteitä tän kuun alussa, joten me ollaan nyt tässä joka päivä vaan ihailtu tota. Naurettu ihan kippurassa kun niin kovin topakasti meille huutelee, ja pitkän aikaa näyttää sille että ääntelee hirrrrrveesti, mutta on niellyt sen äänen ja huutaa vaan "sanan" lopun "IiiE".
Ja ihan hurja päristely on alkanu kanssa heti noiden perään. Nykyään harvemmin saankaan noita iloisia kiljahduksia, vaan saan tyytyä kolmeen erilaiseen pärinätyyliin.
Tossa pari viikkoa sitten meni yötkin jo vähän plörinäks kun typy intoutu huutelee kun oli jo kerran nukahtanut tissin päälle. Pakko oli sitten jutella se n. tunti että tissille päästään uudelleen, koska oli niin pirtsakka tapaus että ihan turha yrittää mitään unikikkoja.
Näiden lisäks tullu sitten sitäkin, että huudetaan ihan kamalasti kun on nukuttu hetki. Sitten täytyy "keinua keinutuolissa" sängyssä istuen että nukahdetaan ja kippautua tiukasti likkaa sylittäen makaamaan jotta se uni jatkuiskin. Muutenkin aika äänekkäitä unia menossa tytöllä. Viime yönä vaikers vaikka miten pitkään ja vaikka kuin kovaan ääneen ja kuitenkin nukku ihan täyttä häkää.
Yks epäonninen tiistaikin mahtu kuun alkupuoleen. Meijän keittiön kaapista petti hylly. Blenderi ja kattilapinot, vuuat ja erityisesti äitin kattila mihin oli pakattu sen pikkulautaset tuli romisten alas. Tottakai pinkasin kattomaan.. Noh, en tietenkään muistanu siirtää tyttöö kun ite nousin, joten kohtahan tuolta kuulu tömähdys ja kamala huuto. Putoshan se. Illalla vielä kävin suihkussa ja pesin samalla silmälaseja niin eikö jääny niiden sanka käteen. Eikä ruuvia ensin meinannu löytyä mistään. Toni sen onneks löyti sitten, sain lisäaikaa että ei tarvii ihan sokeena lähteä neidin kanssa käymään kaupungilla korjauttamassa.
Ja sekin korjauttamisreissu.. Oli aika tuskaa. Saatiin haettua vauvakirja ärrältä, käytyä Nissenillä vaihtamassa mun laseihin ruuvi ja vielä vietyä tytön 50€ pankkiin.
Sit pyörähdettiin vielä Citymarketissa mikä oli ehkä päivän paras teko, koska muuten oltais saatu kuulla koko loppu matka hirveetä huutoa. Vaihdettiin sieltä lähtiessä vaippa, mutta kun päästiin pihalle niin mikään ei enää kelvannu. Katottiin kelloa ja mies sitten heitti rahaa käteen ja sano että tulkaa paikallisbussilla. Se kun lähti n. 8min päästä. Käännyttiin siis takasinpäin tytön kanssa ja tultiin sitten sillä. Olipa onni että pysähdyttiin siellä Citymarketissa ja onnistuttiin lähtee sieltä vielä just sopivasti pois.
Ja bussimatka meni ihan hiljaa maisemia katellessa kun pidin sylissä. Jesjes. Vähän kyllä.. Huhhuh! Ei tuu mitään näistä meidän vaunuiluista enää. Sanoinkin jo miehelle että seuraavan kerran vaunuillaan vasta kun likka osaa jo istua.
Sen kerran kun ois rahaa ostaa neidille vaikka mitä, niin sitten en onnistu käyttämään niitä rahoja! Tilasin 150€:llä vaatetta typylle. Ja vielä ois 30€ varaa niistä nimiäisrahoista. Tilasin kuitenkin ns. ylimääräsiäkin vaatteita! Noh, jääpähän rahaa heräteostoksiin. Tilasin siis kokoa 68 sekä 74 sellasen hyvän "perusvaraston" mihin voi sitten ostaa muutamia kappaleita lisää jos tuntuu että ei riitä tai muuten vaan tahtoo. Näillähän tuota oikeestaan mennäänkin jo koko loppuvuos.
Neitokainen sitten reilu viikko sitten tosissaan keksi kuinka vängätä itsensä sylissä istuma-asentoon. Ihan pyöreehän se selkä oli, mutta kun pidin sitterimäisessä asennossa tota neitiä sylissäni ja se alko punkaa itteään pystyyn niin hihkasin miehelle että kato. Oli jo paljon "pidemmällä" istumassa mitä koskaan tähän mennessä. Sitten se vielä riuhtas ittensä ihan yllättäen tönöttää kunnolla istualteen, lukuunottamatta sitä että selkä tietysti ei mitenkään suora oo. Luikkaasti kyllä valautin itteni enemmän selälleen vielä kun tajusin mitä teki.
Hui. Sitkee mimmi.
Kaikkein mieluisin asento sille muutenkin näyttää olevan se, että "istuu" miehen sylissä. Se siis pitelee sitä kainaloista käytännössä vieden koko painon pois, mutta.. Enpä uskonut ihan vielä näkeväni tätä päivää kuitenkaan. Eihän toi reppana osaa kääntyäkään vielä. Tai no on se nyt muutamaan otteeseen taas onnistunut mahaltaan kippaa selälleen, pienenähän teki sitä paaaljon helpommin kun nyt.
Neitipä yritti punnerrella jokunen päivä sitten jo sohvallakin itteään istumaan. Eihän se mihinkään noussut, mutta matka oli ihan selvästi ylöspäin ja kamalalla väännöllä. Eikä mitään kakkavääntöä vaan ihan kunnon lihastyöskentelyä. Mitä se muuten harrastaa joka kerta hirveen huudon (satunnaista onneksi) kanssa tossa sitterissä kun ei onnistu nousee istumaan saakka. Kova on halu istua kunnolla..
Ja ihan mielettömän kivaa näyttää neidistä olevan se, kun mies "kaataa" sen puolelta toiselle. Pitää siis kyynervarret typyn kroppaa vasten tiukasti ja kaatuu sivulle ja nousee takasin. Likka on ihan fiiliksissä, kauhee äänetön naureskelu vaan käy. Pieniä hekotusääniäkin kyllä on kuultu, muttei vielä mitään kunnon nauramista.
Musta tuntuu että likalla on jotain tekeillä tuolla suussa. Ihan kun ois alakulmissa ikenissä tapahtunu vaalennusta tässä sitten viime syynäyksen (joltain xx ajalta). Hmmm. Tätä sietää katsella taas tulevina viikkoina.
Tykkää muutenkin ihan hirveesti kun meidän sormet saa suuhunsa ja hinkkaamaan ikeniä. Toi purulelukin on muuten hyvä, mutta on vielä vähän liian painava neidille ja se ei saa sitä niihin vähän taaempiin hampaisiin missä se tykkää tosta kitkuttelusta.
Oon ihan hukassa julkisella paikalla imettäessä, kun en mä vaan pysty pitää tota neitiä sylissä niin, että se minkäänlaiseen imukontaktiin pääsis. Ja kun on suihkutissit niin jos imetän istuma-asennossa niin on n. 80% varmaa että lentää imetyksen jälkeen "kaikki" juuri syöty maito ulos. Harmittaa siis ihan vietävästi. Pysyttelen siis kotosalla vielä 3kk ja kehitän luovempia asentoja meille (en kuitenkaan jaksa). En oo koskaan oikein saanu tota asentoa kuntoon, koska istuen ei tosiaan kykene (enkä osaa enää yhtään!) niin nyt sitten nykyään imetän vaan makuultaan sohvalla, mikä on aika tympeetä koska nykyään joka paikkaa särkee jo toi makailu.
Mä oon tässä myös ootellu neidin tiheenimuja, mut ei oo näkyny vielä. Epäilin sillon yhdessä välissä että ois ollu jo päällä. Mutta oon tässä jo parisen kuukautta huomannu, että aina kun meillä käy vieraita tai me käydään jossain, niin neiti sen jälkeen tahtoo imutella tiheemmin loppupäivän (ehkä jopa yön). Hakee siis varmaan heti sen vastustuskyvyn tarpeen kun tajuaa että on oltu jossain muualla kun kotona.
En tiiä miten toi neiti on nyt alkanu noin kamalasti taas huutaa väsymystään. Useempana päivänä tissillä raivonnu suoraa huutoa ihan urakalla silkkaa väsymystään. Toisinaan saan sen hetken sylittelyn, pitkälleen pistämisen ja sen jälkeisen juttelun kautta vähän naukkaa tissiä että se uni tulis helpommin. Toisinaan se tepsii n. viiden minuutin tissittelyn ajaks ja sitten alkaa taas järjetön huuto. Ja joskus sitä huutoa ei vaan saa millään rauhotettua, ei sylillä, ei nyrkillä, ei juttelulla, ei tissillä eikä varsinkaan niiden yhdistelmällä.
Onneksi se muuten tykkää äitiä aina ilostuttaa hirmuisella kujertelulla ja kiekuloinnilla. Mä en kyllä edes ymmärrä kuinka mä oon enää elossakaan. Joka kerta kun tuo hymyilee, kiekuu ja päristelee tuntuu kuin mun sydän jättäis lyönnin väliin. Tuntuu kun joka paikka kehossa tahtois räjähtää ihanuudesta, ilosta, rakkaudesta ja kaikesta. Kahden edestä ainakin rakkautta jaettavana ♥
Mutta kylläpä tuntu juuri vartti ennen vieraiden tuloa siltä, että mitä jos vaan peruttais koko juttu. Ei millään ois jaksanut.
Seuraavia juhlia ei kyllä tuu sit vuodeen, mä en jaksa. Pannaan lahjalaatikko oven eteen, sen lahjalaatikon sijainti osoitteena, sekä tilinumero vaihtoehtoisille lahjoille korttiin jossa ilmotetaan tytön synttärien puuttuvuudesta. Sisään ei päästetä kettää. Ah mikä luksus oliskaan!
Mutta olipa kiva että saatiin tytölle paljon lahjarahoja. Pantiin heti tilaukseen sitteriä, lelukaarta ja muutamia leluja (purulelu, soittorasia ja mikähän ihmeen värinähelistin olikaan). Toivottavasti niistä on iloa pitkäks aikaa.
Vielä jäi paljon rahaa tytön vaatteisiin ja sen vauvakirjan käynkin näköjään netistä ostamassa, kun ei näy olevan uusia painoksia enää koko kirjasta ainakaan Suomalaisen nettisivuillakaan.
Toivotaan että noista meidän tekemistä ostoksista ois iloa ja tyttö alkais viihtymään vielä vähän paremmin. Hyvinhän tuo viihtyy nytkin, mut ite ei pääse mihinkään kun koko ajan pitäis jutella ja lirputella. Vaikka siitä edelleenkin tykätään kovasti, mutta on kova homma puhua ja puhua yli 8 tuntia päivässään.
Vaikken niitä juhlia haluaiskaan enää, niin on tässä se hyvä puoli että nyt on kämppäkin jossain kunnossa. Tämmöstä suursiivoukseen verrattavaa mä olenkin toivonut pitkään. Tuskin saadaan kämppää pidettyä näin hyvänä pitkään, mutta ainakin on vähemmän isosti siivottavaa.
Meillä ei taas viime kuun lopussa nukuttu. Ei niin mitenkään päin päivällä. Jopa hetken aikaa maattiin tyytyväisenä vaikka äiti ei koko ajan jutellukkaan ja sain mä muutamaan kertaan tehtyä itelleni jotain ruokaakin eikä tarvinnu odottaa miehen kotiutumiseen saakka.
Eikä toi nyt kuitenkaan NIIN pahalla päällä oo. Kuhan nyt ei vaan tyytyväisenäkään jaksa olla vaan känisee vähän muuten vaan. Ei oo pierua eikä nälkää. Ei sylinpuutetta eikä juuri muutakaan. Mut sit joskus satun oikeeseen aikaan oikeeseen paikkaan tekemään oikeita juttuja ja ollaan taas tyytyväinen pitkänkin aikaa.
Kun noi neidin nukkumiset on vähän niin ja näin, eikä vaunuissakaan malteta nukkua niin oon miettinyt että jos tässä joku päivä kokeilis sen, että vien ton riippumaton parvekkeelle ja puen tytön sinne nukkumaan. Ainahan sitä saa yrittää, vaikka ihan turhaankin. Tosin mun piti tää tehdä jo parisen viikkoa sitten, mut enhän mä oo muistanut. Köh.
Ei olla muistettu d-vitamiineja antaa neitokaiselle ikuisuuteen. Alkuun nyt muistettiin edes kahdesti viikkoon, mut nyt näyttää siltä että ei muisteta enää kertaakaan viikkoon. Sekin oikeestaan johtuu siitä, että muistetaan ne aina sillon kun tyttö viimein nukkuu. Ja ollaan unohdettu ne siihen mennessä kun se taas herää.
Jos noita vois pitää pöydällä nenän edessä koko ajan niin muistais pal helpommin! Kun ei siellä jääkaapissa ole mitään tytölle niin ei sitä tippapulloakaan muista. Ehkä hankitaan niitä deetippoja sitten suoraan, niitä kun vois pöydälläkin säilyttää.
Neuvola oli 31.3 ja edellisenä päivänä pohdin pääni harmaaks ja hiuksettomaks miettiessä mitä mä oikein puen tolle neidille. Melko hikihattunen neiti kun on niin siksi kai tässä ollaankin niin sormi suussa. Muuten tulee hirmu huuto ja matkaa ois vaunuillen 40min suuntaansa ja pari pysähdystäkin pitäis tehdä välissä.
Neuvolatäti kysy että ootko aatellu kiinteitä alottaa piakkoin. Kun se oli tytön punninnu niin sano että empä taida antaa sulle esitteitä kun näyttää paino menevän ihan mallikkaasti. Typy oli kuitenkin 6020g ja 59,8cm. Viikkoa vajaa 3kk:n ikäsenä.
Rokotekin saatiin.
Matkakin meni.. No jotenkin. Oikeastaan jopa pelottavan hyvin neuvolalta lähdettäessä koska pystyin pysähtymäänkin sisätiloihin pariin otteeseen eikä neiti inahtanutkaan.
Annettiin likalle Panadolin nestemäistä illalla kun vaikutti että ois voinu olla kipee rokotuksista. Mut tuntuu että sen jälkeen olo vaan pahempaan päin meni. Ois vaan pitänyt uskoo itteensä että väsymys se vaan painaa. Noh, ei annettu toista kertaa ja jossain vaiheessa saatiin neiti nukkumaankin. Mut kyllä vähän harmitti että piti mennä toista kiusaa ihan syyttä.
Tuli muuten neuvolassa vastaan yks saman ikänen poika kun mitä meidän neiti on. Paino ja pituus saman verran. Mut oli 2 kertaa isompi kun meidän neiti! Ihan huiman näkönen kun miettii, että kuin melkein grammalleen ja millilleen samankokoset voi olla niin kamalan eri kokosia kuitenkin!
Kävi lisää vieraitakin alku kuusta. En tuu ikinä tottumaan tämmöseen. Normaalisti tämmönen määrä väkeä meillä kävis ehkä puolentoista vuoden aikana. Ja nyt ne on käyny kolmessa kuukaudessa.
Tajusin joskus viikko sitten, että kohta (no muutaman kuukauden päästä) toi tyttö alkaa pärjäämään pitkiäkin aikoja ilman mua. Tuli jotenkin outo olo. Ihana, mutta jotenkin hassu, koska nyt ollaan eletty niin kamalan tiiviisti yhdessä ja kohta mä voisin päästä lähtemäänkin johonkin jos haluaisin. Mut enhän mä oikeestaan edes halua, koska oon kotihiiri.
Enkä mä meinaa mitään kahden päivän reissuja, vaan ihan vaikka ehtis keskustaan vaateostoksille. Huomasin meinaan senkin että vaatekaapin sisältö on melkein miinuksella nykyään.
Typy on oppinu ihan uusia äänteitä tän kuun alussa, joten me ollaan nyt tässä joka päivä vaan ihailtu tota. Naurettu ihan kippurassa kun niin kovin topakasti meille huutelee, ja pitkän aikaa näyttää sille että ääntelee hirrrrrveesti, mutta on niellyt sen äänen ja huutaa vaan "sanan" lopun "IiiE".
Ja ihan hurja päristely on alkanu kanssa heti noiden perään. Nykyään harvemmin saankaan noita iloisia kiljahduksia, vaan saan tyytyä kolmeen erilaiseen pärinätyyliin.
Tossa pari viikkoa sitten meni yötkin jo vähän plörinäks kun typy intoutu huutelee kun oli jo kerran nukahtanut tissin päälle. Pakko oli sitten jutella se n. tunti että tissille päästään uudelleen, koska oli niin pirtsakka tapaus että ihan turha yrittää mitään unikikkoja.
Näiden lisäks tullu sitten sitäkin, että huudetaan ihan kamalasti kun on nukuttu hetki. Sitten täytyy "keinua keinutuolissa" sängyssä istuen että nukahdetaan ja kippautua tiukasti likkaa sylittäen makaamaan jotta se uni jatkuiskin. Muutenkin aika äänekkäitä unia menossa tytöllä. Viime yönä vaikers vaikka miten pitkään ja vaikka kuin kovaan ääneen ja kuitenkin nukku ihan täyttä häkää.
Yks epäonninen tiistaikin mahtu kuun alkupuoleen. Meijän keittiön kaapista petti hylly. Blenderi ja kattilapinot, vuuat ja erityisesti äitin kattila mihin oli pakattu sen pikkulautaset tuli romisten alas. Tottakai pinkasin kattomaan.. Noh, en tietenkään muistanu siirtää tyttöö kun ite nousin, joten kohtahan tuolta kuulu tömähdys ja kamala huuto. Putoshan se. Illalla vielä kävin suihkussa ja pesin samalla silmälaseja niin eikö jääny niiden sanka käteen. Eikä ruuvia ensin meinannu löytyä mistään. Toni sen onneks löyti sitten, sain lisäaikaa että ei tarvii ihan sokeena lähteä neidin kanssa käymään kaupungilla korjauttamassa.
Ja sekin korjauttamisreissu.. Oli aika tuskaa. Saatiin haettua vauvakirja ärrältä, käytyä Nissenillä vaihtamassa mun laseihin ruuvi ja vielä vietyä tytön 50€ pankkiin.
Sit pyörähdettiin vielä Citymarketissa mikä oli ehkä päivän paras teko, koska muuten oltais saatu kuulla koko loppu matka hirveetä huutoa. Vaihdettiin sieltä lähtiessä vaippa, mutta kun päästiin pihalle niin mikään ei enää kelvannu. Katottiin kelloa ja mies sitten heitti rahaa käteen ja sano että tulkaa paikallisbussilla. Se kun lähti n. 8min päästä. Käännyttiin siis takasinpäin tytön kanssa ja tultiin sitten sillä. Olipa onni että pysähdyttiin siellä Citymarketissa ja onnistuttiin lähtee sieltä vielä just sopivasti pois.
Ja bussimatka meni ihan hiljaa maisemia katellessa kun pidin sylissä. Jesjes. Vähän kyllä.. Huhhuh! Ei tuu mitään näistä meidän vaunuiluista enää. Sanoinkin jo miehelle että seuraavan kerran vaunuillaan vasta kun likka osaa jo istua.
Sen kerran kun ois rahaa ostaa neidille vaikka mitä, niin sitten en onnistu käyttämään niitä rahoja! Tilasin 150€:llä vaatetta typylle. Ja vielä ois 30€ varaa niistä nimiäisrahoista. Tilasin kuitenkin ns. ylimääräsiäkin vaatteita! Noh, jääpähän rahaa heräteostoksiin. Tilasin siis kokoa 68 sekä 74 sellasen hyvän "perusvaraston" mihin voi sitten ostaa muutamia kappaleita lisää jos tuntuu että ei riitä tai muuten vaan tahtoo. Näillähän tuota oikeestaan mennäänkin jo koko loppuvuos.
Neitokainen sitten reilu viikko sitten tosissaan keksi kuinka vängätä itsensä sylissä istuma-asentoon. Ihan pyöreehän se selkä oli, mutta kun pidin sitterimäisessä asennossa tota neitiä sylissäni ja se alko punkaa itteään pystyyn niin hihkasin miehelle että kato. Oli jo paljon "pidemmällä" istumassa mitä koskaan tähän mennessä. Sitten se vielä riuhtas ittensä ihan yllättäen tönöttää kunnolla istualteen, lukuunottamatta sitä että selkä tietysti ei mitenkään suora oo. Luikkaasti kyllä valautin itteni enemmän selälleen vielä kun tajusin mitä teki.
Hui. Sitkee mimmi.
Kaikkein mieluisin asento sille muutenkin näyttää olevan se, että "istuu" miehen sylissä. Se siis pitelee sitä kainaloista käytännössä vieden koko painon pois, mutta.. Enpä uskonut ihan vielä näkeväni tätä päivää kuitenkaan. Eihän toi reppana osaa kääntyäkään vielä. Tai no on se nyt muutamaan otteeseen taas onnistunut mahaltaan kippaa selälleen, pienenähän teki sitä paaaljon helpommin kun nyt.
Neitipä yritti punnerrella jokunen päivä sitten jo sohvallakin itteään istumaan. Eihän se mihinkään noussut, mutta matka oli ihan selvästi ylöspäin ja kamalalla väännöllä. Eikä mitään kakkavääntöä vaan ihan kunnon lihastyöskentelyä. Mitä se muuten harrastaa joka kerta hirveen huudon (satunnaista onneksi) kanssa tossa sitterissä kun ei onnistu nousee istumaan saakka. Kova on halu istua kunnolla..
Ja ihan mielettömän kivaa näyttää neidistä olevan se, kun mies "kaataa" sen puolelta toiselle. Pitää siis kyynervarret typyn kroppaa vasten tiukasti ja kaatuu sivulle ja nousee takasin. Likka on ihan fiiliksissä, kauhee äänetön naureskelu vaan käy. Pieniä hekotusääniäkin kyllä on kuultu, muttei vielä mitään kunnon nauramista.
Musta tuntuu että likalla on jotain tekeillä tuolla suussa. Ihan kun ois alakulmissa ikenissä tapahtunu vaalennusta tässä sitten viime syynäyksen (joltain xx ajalta). Hmmm. Tätä sietää katsella taas tulevina viikkoina.
Tykkää muutenkin ihan hirveesti kun meidän sormet saa suuhunsa ja hinkkaamaan ikeniä. Toi purulelukin on muuten hyvä, mutta on vielä vähän liian painava neidille ja se ei saa sitä niihin vähän taaempiin hampaisiin missä se tykkää tosta kitkuttelusta.
Oon ihan hukassa julkisella paikalla imettäessä, kun en mä vaan pysty pitää tota neitiä sylissä niin, että se minkäänlaiseen imukontaktiin pääsis. Ja kun on suihkutissit niin jos imetän istuma-asennossa niin on n. 80% varmaa että lentää imetyksen jälkeen "kaikki" juuri syöty maito ulos. Harmittaa siis ihan vietävästi. Pysyttelen siis kotosalla vielä 3kk ja kehitän luovempia asentoja meille (en kuitenkaan jaksa). En oo koskaan oikein saanu tota asentoa kuntoon, koska istuen ei tosiaan kykene (enkä osaa enää yhtään!) niin nyt sitten nykyään imetän vaan makuultaan sohvalla, mikä on aika tympeetä koska nykyään joka paikkaa särkee jo toi makailu.
Mä oon tässä myös ootellu neidin tiheenimuja, mut ei oo näkyny vielä. Epäilin sillon yhdessä välissä että ois ollu jo päällä. Mutta oon tässä jo parisen kuukautta huomannu, että aina kun meillä käy vieraita tai me käydään jossain, niin neiti sen jälkeen tahtoo imutella tiheemmin loppupäivän (ehkä jopa yön). Hakee siis varmaan heti sen vastustuskyvyn tarpeen kun tajuaa että on oltu jossain muualla kun kotona.
En tiiä miten toi neiti on nyt alkanu noin kamalasti taas huutaa väsymystään. Useempana päivänä tissillä raivonnu suoraa huutoa ihan urakalla silkkaa väsymystään. Toisinaan saan sen hetken sylittelyn, pitkälleen pistämisen ja sen jälkeisen juttelun kautta vähän naukkaa tissiä että se uni tulis helpommin. Toisinaan se tepsii n. viiden minuutin tissittelyn ajaks ja sitten alkaa taas järjetön huuto. Ja joskus sitä huutoa ei vaan saa millään rauhotettua, ei sylillä, ei nyrkillä, ei juttelulla, ei tissillä eikä varsinkaan niiden yhdistelmällä.
Onneksi se muuten tykkää äitiä aina ilostuttaa hirmuisella kujertelulla ja kiekuloinnilla. Mä en kyllä edes ymmärrä kuinka mä oon enää elossakaan. Joka kerta kun tuo hymyilee, kiekuu ja päristelee tuntuu kuin mun sydän jättäis lyönnin väliin. Tuntuu kun joka paikka kehossa tahtois räjähtää ihanuudesta, ilosta, rakkaudesta ja kaikesta. Kahden edestä ainakin rakkautta jaettavana ♥
Perjantai 26.03.2010
Kylläpä on vajaaseen kuukauteen taas mahtunut paljon kaikkea. Ollaan ainakin säikytelty äitiä nukkumalla melkein jo klo 17 alkaen aina seuraavaan aamuun saakka ja heräilty välissä ainoastaan vähän hörppäämään tissistä maitoa kunnes silmät on taas kiinni ja uni käytännössä keskeyttämätöntä.
Voin sanoa että hieman menin sekasin tuosta. Se tuli ihan naps vaan yhtenä päivänä ja kesti muutamia päiviä ja yhtälailla hävis. Kyllä olin melkein huolesta soikeena niinä päivinä kun on niin tottunu tohon että se vaan valvoo.
Mahaltaan selälle kääntyily alkaa tulemaan, pään painolla tosin mutta tuleepahan kuitenkin. Onneks kohta saa ton likan lattialle jo laittaa kun ilma lämpeää. Meillä kun vetää ihan hirveesti vaikka ois vaan aste pakkasta, niin siksi tota neitokaista olohuoneen pöydällä/sohvalla yleensä pidetään.
Tonikin on käynyt ekan viikon iltavuorossakin sitten tytön syntymän. Hieman jännitti jäädä 9 tunnin ajaks yksin, mutta menihän se yllättävän kivuttomasti vaikka päivä aika pitkältä tuntukin. Oli tarkotus vähän koittaa ton viikon aikana ns. opettaa tota tyttöä vähän nukkumaan muuallakin sylissä, kun ei ois kerrankin miehen korvia kuulemassa huutoa, mutta se viikko menikin ihan liian pian. En tainnut ehtiä kun kerran tai kaksi kokeilemaan.
Meillä ollaan myös varsin innokkaita lampuille kujertelijoita. Jos tyttöä pitää mahallaan käsivarsillaan ja kävelee olohuoneessa niin pää nousee takakenoon ihan vaan tuijottaakseen sekä seuratakseen katossa olevaa spottia. Ja sohvalla/olohuoneen pöydällä makoillessa lampulle sitten jutellaan ihan hervottoman paljon tai kurkotellaan sitä kohti.
Paitsi tässä taannoin mietittiin että noinkohan tyttö on mennyt puhumaan lampulle sopimattomia, ja että lamppu vastaisi takaisin samalla mitalla kun yhtäkkiä alko hirmunen huuto kun tyttö lamppua erehty katsomaan.
Kyllä meitä vähän nauratti. Tyttöä ei lähimainkaan.
Hirmu punnertelukin tolla tytöllä menossa aina kun "makaa" meidän sylissä selällään, vähän niinkun sitterimäisessä asennossa. Lapaluut jo irtoaa melkein kokonaan meidän rinnasta kun on neidin pakko yrittää päästä "istumaan". Hirmu huuto jos yrität estää vähänkään, joten koitetaan aina vaan vaivihkaa muuttaa omaa istuma-asentoamme niin ettei tyttö sitten niin helposti tai ihan niin kovasti yritä päästä. Hyvää harjotustahan tuo on, ei me sitä siis kokonaan estetä kuitenkaan.
Oh. Nimiäiset. Miten melkein toivonkaan että oltais pysytty alkuperäisessä suunnitelmassa ja jätetty pitämättä koko kemut. Vielähän noita ei siis oo pidetty, mutta jo tää valmistautuminen tuskastuttaa. Onneks äiti on auttamassa siivoomisen kanssa ja tietysti tekemässä ruokaa niihin ja sen sellasta. Harmittaa vähän tuo vieraiden tuleminen, kun sitten ne jotka tosissaan paikalle tahtoi eivät tule.
Toisten mammojen kanssa jutellessa aloin himoitsemaan mobilea joka ois itse tehty, samoin sellaista monikäyttöistä lelukaarta jota vois käyttää sekä vaunuissa että esim. lattialla. Ja löysinkin sellaisen! Se ostetaan ehdottomasti, mutta ensin katsotaan mitä nimiäislahjana tulee.
Tytön Kela-korttikin tuli tuossa puolen kuun tienoilla. Hui. Kyllä oli jännää nähdä nimi painettuna jo ihan virallisiin papereihin. Sai epäilemään että noinkohan tuli valittua kuitenkaan oikein. Eipä sitä enää niin vaan muuteta. Eikä meillä edes ollu epäselvyyttä tytön nimestä missään vaiheessa, eli ei olla sitä vaihdeltu mietintä vaiheessakaan. Mutta onhan tää nyt kuitenkin ihan eri juttu.
Tän kirjottelin tossa puolen kuun tienoilla: "Meillä on vielä joitakin 56cm bodyja ja housuja käytössä". Ja juuri tuossa pari päivää sitten huomasin että jo nyt alkaa 62cm bodytkin jäämään pieneks. Yhtäkkiä 56 ei oo sopiva ja 62 kanssa on samaan aikaan ihan rajalla. Huhuh. Tiesin mä että lapset kasvaa nopeesti mut en mä tiennyt että niiltä voi yksi koko jäädä välistä.
Siirsin siis eilen kaikki 56cm vaatteet pois hyllystä. Olipas niitä paljon! Ei me edes olla kun paria bodya ja pöksyjä pyöritetty koko ajan kun aina telineeltä otetaan puhtaat päälle. Joten noi pois pakatut pienet vaatteet oli 80%:sesti käyttämättömiä meidän perheessä. Käytettyinähän ne oli onneks ostettu.
Vähän jännityksellä katotaan meneekö nuo 62cm vaatteetkaan siis enää miten hyvin ja mihin asti, varsinkin kun nimiäisiä varten ostettu body ja potkarit on 62cm. Mitä me sitten puetaan jos ne ei mene!? Iik.
Tuntuu ovelalta ajatella, että tyttö on ihan pian alle metrin pidempi mitä me miehen kanssa ollaan! Tulee itelle tooooosi lyhyt olo.
Ostin melkein parilla sadalla pimennysverhoja, verhoja ja pari lamppua. Nyt tekis mieli ostaa roima kasa säilytyslaatikoita. Piru siitä säästämisestä oo mitään tullut. Tai onhan siitä, on nääkin ostoslistalla ollu eli ei mitään turhia ostoksia. Mutta kun olis sitä sohvaa ja tv-tasoa ja uutta tv:tä pitänyt ihan ensin saada. Noh, ehkä täytyy vaan antaa itelleen anteeks, koska nytkin näiden muutamien aurinkoisten tuntien aikana lämpötila kohoaa saunamaiseksi tässä kämpässä, joten pakko viilennystä kaivataan ja sitähän noilla pimennysverhoilla pitäis saada aikaan.
Noh, täytyy toivoa että lotto tois vaikka pari sataa euroa takasin. Tai nimiäisistä tulis niin paljon että saadaan ostettua typylle jotain sekä tähän asuntoonkin jotain. Tosin siltikin kaikkein tärkein olisi se hautakivi. En vaan oo pystynyt laittaa yhtään ajatusta siihen suuntaan, enkä saa sitä hoidettua itse tässä häsellyksessä. Mies soitti tuossa pari viikkoa sitten vasta isännöitsijälle että ois perheenlisäystä tullu *nauraa*. Ollaan kyllä jo lisävesi maksettu vuokran yhteydessä, mut ei oikein olla koskaan "hereillä" sillon kun ihmiset on vielä töissä niin että vastaisivat puhelimeenkin. Parempi myöhään kuin ei milloinkaan.
Joskus on tullut ulkoilua miettiessä mieleen, että ollaanko me ainoat tämmösen neiti Vaativan kanssa. Oonkin tuolla jo aiemmin kertonut näistä meidän vaunuongelmista kun mikään ei kelpaa ja liian tasaista jos on liian pitkään niin huudetaan ihan vietävästi.
Tänäänkin kävi sitten niin, että kun kauppaan päästiin sisälle niin huuto alko. Ei ehditty 10 metriä eteenpäin niin jo huudettiin. Noh, onneks käveltiin 30min ennen sitä pihalla, joten nukkuhan se edes hetken. Ihan hitusen tais olla liikaa päälläkin, mutta.. Ollaan koitettu ajottaa ulos lähdöt niin ettei neiti ole ihan juuri vasta nukkunutkaan, eli nukkuis mahdollisimman hyvin sitten vaunuissa.
Tää on nyt vaan hankalaa jos ei vaunuissa viihdy, koska meillä ei tosiaan ole autoa.
Onneks mulla on kantotakkikin (tai kaksi *puna* ) tuolla, kun oppis sitomaan ton neitokaisen liinaan hyvin, niin pääsishän silläkin nyt edes johonkin. Toisaalta sillä se ahdistus vasta tuleekin jos sitten yhtäkkiä ei kyyti neidille kelpaakkaan ja oot vasta puolimatkassa menossa.
Noh, kokeiltavahan se on joskus. Jos ei muuten niin täytyy kävellä omaa taloa ympäri. Mitähän noi naapurit oikein sanois..
Kylläpä nyt on äiti yllätetty ihan totaalisesti eilen! Joskus klo 20 likka nukahti tissille juuri niinkun toivottiin ettei kävis koska suihkuun piti mennä. Ollaan käyty viime sunnuntaina pesulla neitokaisen kanssa, joten jo oli aikakin. Noh, herätettiin tai siis nostettiin syliin ja laskettiin pyykkikoneen päälle kellimään. Silmät aukes ja tyytyväisenä oltiin vaikka unet jäikin kesken. Nakuiltiin ja sitten peseydyttiin.
Tuossa sitten klo 21-22 neiti imi vaan tissiä ja kujerteli sekä hymyili sen jälkeen melkein 30min. Ja nukahti! Ihan itse. Ilman tissiä! Ja mikä uskomattominta, niin sohvalle ilman vieruskaveria!
Ihan puskista tuli tää, ei voi jotenkin uskoa todeksi. Vaikka niin näyttää tuo neiti muutenkin tekevän kaiken kertaheitolla, eikä vihjailevasti, mm. imetysvälin pidentyminenkin tapahtu ihan naps vaan yön aikana.
Miten onkin niin kova voittajafiilis kun saa sentään vähän jotain tehtyä ilman että täytyy tytössä olla kiinni! Vaihdoin typyn huoneeseen verhot pari päivää sitten. Nyt toivottavasti kesästä tulee inhimillisempi kun saatiin pimentävät verhot ja ehkä ei hiota yötä päivää. Työhuoneeseen vaihdoin verhot eilen sekä siivosin täällä hyllyt ja pöydät. Ja mitäs muuta mä sainkaan aikaan! Aaah. Jännä miten mieluusti vaihtaa joskus ton tytön raijaamisen johonkin siivoamiseen tai ruuanlaittoon. Ihana tyttö se on, helppokin kun sille päälle molemmat sovitaan. Mutta aah. Keho lepää siivotessa nykyään.
Kyllä tänne kohta jotain nimiäisiä pääsee viettämään. Mistä tulikin mieleeni että pitää äitille lähteä viestittämään. Sen kun pitäis olla tulossa tänään koska meidän nimiäiset on huomenna. Huiiii!
Joten palataanpas huomenna nimenpaljastuksen merkeissä.
Voin sanoa että hieman menin sekasin tuosta. Se tuli ihan naps vaan yhtenä päivänä ja kesti muutamia päiviä ja yhtälailla hävis. Kyllä olin melkein huolesta soikeena niinä päivinä kun on niin tottunu tohon että se vaan valvoo.
Mahaltaan selälle kääntyily alkaa tulemaan, pään painolla tosin mutta tuleepahan kuitenkin. Onneks kohta saa ton likan lattialle jo laittaa kun ilma lämpeää. Meillä kun vetää ihan hirveesti vaikka ois vaan aste pakkasta, niin siksi tota neitokaista olohuoneen pöydällä/sohvalla yleensä pidetään.
Tonikin on käynyt ekan viikon iltavuorossakin sitten tytön syntymän. Hieman jännitti jäädä 9 tunnin ajaks yksin, mutta menihän se yllättävän kivuttomasti vaikka päivä aika pitkältä tuntukin. Oli tarkotus vähän koittaa ton viikon aikana ns. opettaa tota tyttöä vähän nukkumaan muuallakin sylissä, kun ei ois kerrankin miehen korvia kuulemassa huutoa, mutta se viikko menikin ihan liian pian. En tainnut ehtiä kun kerran tai kaksi kokeilemaan.
Meillä ollaan myös varsin innokkaita lampuille kujertelijoita. Jos tyttöä pitää mahallaan käsivarsillaan ja kävelee olohuoneessa niin pää nousee takakenoon ihan vaan tuijottaakseen sekä seuratakseen katossa olevaa spottia. Ja sohvalla/olohuoneen pöydällä makoillessa lampulle sitten jutellaan ihan hervottoman paljon tai kurkotellaan sitä kohti.
Paitsi tässä taannoin mietittiin että noinkohan tyttö on mennyt puhumaan lampulle sopimattomia, ja että lamppu vastaisi takaisin samalla mitalla kun yhtäkkiä alko hirmunen huuto kun tyttö lamppua erehty katsomaan.
Kyllä meitä vähän nauratti. Tyttöä ei lähimainkaan.
Hirmu punnertelukin tolla tytöllä menossa aina kun "makaa" meidän sylissä selällään, vähän niinkun sitterimäisessä asennossa. Lapaluut jo irtoaa melkein kokonaan meidän rinnasta kun on neidin pakko yrittää päästä "istumaan". Hirmu huuto jos yrität estää vähänkään, joten koitetaan aina vaan vaivihkaa muuttaa omaa istuma-asentoamme niin ettei tyttö sitten niin helposti tai ihan niin kovasti yritä päästä. Hyvää harjotustahan tuo on, ei me sitä siis kokonaan estetä kuitenkaan.
Oh. Nimiäiset. Miten melkein toivonkaan että oltais pysytty alkuperäisessä suunnitelmassa ja jätetty pitämättä koko kemut. Vielähän noita ei siis oo pidetty, mutta jo tää valmistautuminen tuskastuttaa. Onneks äiti on auttamassa siivoomisen kanssa ja tietysti tekemässä ruokaa niihin ja sen sellasta. Harmittaa vähän tuo vieraiden tuleminen, kun sitten ne jotka tosissaan paikalle tahtoi eivät tule.
Toisten mammojen kanssa jutellessa aloin himoitsemaan mobilea joka ois itse tehty, samoin sellaista monikäyttöistä lelukaarta jota vois käyttää sekä vaunuissa että esim. lattialla. Ja löysinkin sellaisen! Se ostetaan ehdottomasti, mutta ensin katsotaan mitä nimiäislahjana tulee.
Tytön Kela-korttikin tuli tuossa puolen kuun tienoilla. Hui. Kyllä oli jännää nähdä nimi painettuna jo ihan virallisiin papereihin. Sai epäilemään että noinkohan tuli valittua kuitenkaan oikein. Eipä sitä enää niin vaan muuteta. Eikä meillä edes ollu epäselvyyttä tytön nimestä missään vaiheessa, eli ei olla sitä vaihdeltu mietintä vaiheessakaan. Mutta onhan tää nyt kuitenkin ihan eri juttu.
Tän kirjottelin tossa puolen kuun tienoilla: "Meillä on vielä joitakin 56cm bodyja ja housuja käytössä". Ja juuri tuossa pari päivää sitten huomasin että jo nyt alkaa 62cm bodytkin jäämään pieneks. Yhtäkkiä 56 ei oo sopiva ja 62 kanssa on samaan aikaan ihan rajalla. Huhuh. Tiesin mä että lapset kasvaa nopeesti mut en mä tiennyt että niiltä voi yksi koko jäädä välistä.
Siirsin siis eilen kaikki 56cm vaatteet pois hyllystä. Olipas niitä paljon! Ei me edes olla kun paria bodya ja pöksyjä pyöritetty koko ajan kun aina telineeltä otetaan puhtaat päälle. Joten noi pois pakatut pienet vaatteet oli 80%:sesti käyttämättömiä meidän perheessä. Käytettyinähän ne oli onneks ostettu.
Vähän jännityksellä katotaan meneekö nuo 62cm vaatteetkaan siis enää miten hyvin ja mihin asti, varsinkin kun nimiäisiä varten ostettu body ja potkarit on 62cm. Mitä me sitten puetaan jos ne ei mene!? Iik.
Tuntuu ovelalta ajatella, että tyttö on ihan pian alle metrin pidempi mitä me miehen kanssa ollaan! Tulee itelle tooooosi lyhyt olo.
Ostin melkein parilla sadalla pimennysverhoja, verhoja ja pari lamppua. Nyt tekis mieli ostaa roima kasa säilytyslaatikoita. Piru siitä säästämisestä oo mitään tullut. Tai onhan siitä, on nääkin ostoslistalla ollu eli ei mitään turhia ostoksia. Mutta kun olis sitä sohvaa ja tv-tasoa ja uutta tv:tä pitänyt ihan ensin saada. Noh, ehkä täytyy vaan antaa itelleen anteeks, koska nytkin näiden muutamien aurinkoisten tuntien aikana lämpötila kohoaa saunamaiseksi tässä kämpässä, joten pakko viilennystä kaivataan ja sitähän noilla pimennysverhoilla pitäis saada aikaan.
Noh, täytyy toivoa että lotto tois vaikka pari sataa euroa takasin. Tai nimiäisistä tulis niin paljon että saadaan ostettua typylle jotain sekä tähän asuntoonkin jotain. Tosin siltikin kaikkein tärkein olisi se hautakivi. En vaan oo pystynyt laittaa yhtään ajatusta siihen suuntaan, enkä saa sitä hoidettua itse tässä häsellyksessä. Mies soitti tuossa pari viikkoa sitten vasta isännöitsijälle että ois perheenlisäystä tullu *nauraa*. Ollaan kyllä jo lisävesi maksettu vuokran yhteydessä, mut ei oikein olla koskaan "hereillä" sillon kun ihmiset on vielä töissä niin että vastaisivat puhelimeenkin. Parempi myöhään kuin ei milloinkaan.
Joskus on tullut ulkoilua miettiessä mieleen, että ollaanko me ainoat tämmösen neiti Vaativan kanssa. Oonkin tuolla jo aiemmin kertonut näistä meidän vaunuongelmista kun mikään ei kelpaa ja liian tasaista jos on liian pitkään niin huudetaan ihan vietävästi.
Tänäänkin kävi sitten niin, että kun kauppaan päästiin sisälle niin huuto alko. Ei ehditty 10 metriä eteenpäin niin jo huudettiin. Noh, onneks käveltiin 30min ennen sitä pihalla, joten nukkuhan se edes hetken. Ihan hitusen tais olla liikaa päälläkin, mutta.. Ollaan koitettu ajottaa ulos lähdöt niin ettei neiti ole ihan juuri vasta nukkunutkaan, eli nukkuis mahdollisimman hyvin sitten vaunuissa.
Tää on nyt vaan hankalaa jos ei vaunuissa viihdy, koska meillä ei tosiaan ole autoa.
Onneks mulla on kantotakkikin (tai kaksi *puna* ) tuolla, kun oppis sitomaan ton neitokaisen liinaan hyvin, niin pääsishän silläkin nyt edes johonkin. Toisaalta sillä se ahdistus vasta tuleekin jos sitten yhtäkkiä ei kyyti neidille kelpaakkaan ja oot vasta puolimatkassa menossa.
Noh, kokeiltavahan se on joskus. Jos ei muuten niin täytyy kävellä omaa taloa ympäri. Mitähän noi naapurit oikein sanois..
Kylläpä nyt on äiti yllätetty ihan totaalisesti eilen! Joskus klo 20 likka nukahti tissille juuri niinkun toivottiin ettei kävis koska suihkuun piti mennä. Ollaan käyty viime sunnuntaina pesulla neitokaisen kanssa, joten jo oli aikakin. Noh, herätettiin tai siis nostettiin syliin ja laskettiin pyykkikoneen päälle kellimään. Silmät aukes ja tyytyväisenä oltiin vaikka unet jäikin kesken. Nakuiltiin ja sitten peseydyttiin.
Tuossa sitten klo 21-22 neiti imi vaan tissiä ja kujerteli sekä hymyili sen jälkeen melkein 30min. Ja nukahti! Ihan itse. Ilman tissiä! Ja mikä uskomattominta, niin sohvalle ilman vieruskaveria!
Ihan puskista tuli tää, ei voi jotenkin uskoa todeksi. Vaikka niin näyttää tuo neiti muutenkin tekevän kaiken kertaheitolla, eikä vihjailevasti, mm. imetysvälin pidentyminenkin tapahtu ihan naps vaan yön aikana.
Miten onkin niin kova voittajafiilis kun saa sentään vähän jotain tehtyä ilman että täytyy tytössä olla kiinni! Vaihdoin typyn huoneeseen verhot pari päivää sitten. Nyt toivottavasti kesästä tulee inhimillisempi kun saatiin pimentävät verhot ja ehkä ei hiota yötä päivää. Työhuoneeseen vaihdoin verhot eilen sekä siivosin täällä hyllyt ja pöydät. Ja mitäs muuta mä sainkaan aikaan! Aaah. Jännä miten mieluusti vaihtaa joskus ton tytön raijaamisen johonkin siivoamiseen tai ruuanlaittoon. Ihana tyttö se on, helppokin kun sille päälle molemmat sovitaan. Mutta aah. Keho lepää siivotessa nykyään.
Kyllä tänne kohta jotain nimiäisiä pääsee viettämään. Mistä tulikin mieleeni että pitää äitille lähteä viestittämään. Sen kun pitäis olla tulossa tänään koska meidän nimiäiset on huomenna. Huiiii!
Joten palataanpas huomenna nimenpaljastuksen merkeissä.
Tiistai 09.03.2010
Noinkohan meidän likalle tulee vaan ihan hurja valvomisrytmi. Uskomaton lapsi. Typyn neuvolalääkäri käynniltä muutama viikko takaperin kotiuduttiin joskus puolen kolmen aikaan. Ja vähän vaille 10 mentiin nukkumaan. Koko sen muun ajan oltiin hereillä. Oikeastaan hyvinkin tyytyväisenä. Muutamaan kertaan yritettiin nukuttaa heti syötön päälle, mutta kun aikansa oltiin huudeltu niin tulihan meille sitten nälkäkin uudelleen. Nyt tuo onkin sitten nukkunut koko yön. Puoli kuudelta oli pakko herätellä sitä vähän syömään kun en voinut antaa nukkua koko yötä syömättä. On tuo yöt muutenkin nukkunu aina hyvin (pari kolme herätystä), mutta tää nyt on jo aika hurjaa enkä oikeastaan ehkä tykkää tämmösestä ollenkaan.
Eikä toi hereillä oleminen ollu yksi ja ainoa kerta kun tämmöstä tapahtu. Monena päivänä menty niin, että tyttö nukkuu koko päivänä ehkä muutaman tunnin ja senkin hyvin pätkissä. Ja silti ollaan tyytyväisinä ja hymyillään sekä kujerrellaan.
Mutta sitten kun se nukkuu päivällä hyvin, niin sitten meillä kitistäänkin väsymystä vähän väliä. Sitten tyttö on ihan reppana koko päivän, eikä se oo äitistä ainakaan yhtään kivaa kun näkee että toinen "kärsii". Silmäluomet roikkuu ja punertaa jo kun uni oikein kaihertaa, mut ei vaan anneta periksi.. No eikä ne yötkään tietysti mitään hyvä unisia sitten ole tähän saakka olleet tämmösen päivän jälkeen, toisin kun tollasen jos se valvoo enemmän. Ei ne heräämiset mua mitenkään haittaa kuitenkaan. Enemmän mua harmittaa kun tyttö ei selkeestikään juuri nuku sillon. Eli kiemurtelee hirmu paljon, ähisee ja puhisee. Ei se voi kovin hyvää ja virkistävää unta sillon olla.
Muuten nää valvomiset on ihan kivat, mut kun ei tota viihdyttämistaitoa oo vielä hirveesti. Jutut loppuu varsinkin nukuttamista yrittäessä kesken, vaikka kaikkea jo kauppalistoista ja asunnon esineistä alkaen sille selitellään aina. Toisinaan laulaen ja toisinaan kertoillen tarinoita veitsistä ja haarukoista.
Nykyään tosin kun ihan jutellaan tytön kanssa, niin ollaan ihan fiiliksissä jos äiskä ja iskä vastailee samoilla ääntelyillä takasin. Naureskellaan vaan ihan loputtomiin tai kunnes alkaa harmittaa niin vietävästi nälkä taikka muu. On se ihana ♥
Viimeisin villitys tytöllä on vetää uniraivareita tissilläkin. Kyl äiti vollas tänään pariin otteeseen ja iskä sit hoiti tytön nukahtamisen loppuun. Vartin nukku ja heräs, sit yritettiin uudelleen tissille nukkumaan ja siihen jäi toviksi.
Taas kun on nukuttu päivällä hyvin niin tää on nyt ihan jatkuvaa väsymyskitinää sit. Likka on ihan reppanana koko ajan siis. Näköjään tolle likalle ei vaan oikein sovi muu kun tollanen et ollaan hereillä 9 tuntia päivässään ja nukkutaan aina vartti-puoltuntia siellä täällä että tulee joku 3 tuntia unta.
Ja neuvolakuulumisista pitikin sanoa. Tyttö on pari viikkoa sitten ollu 4765g ja 56,3cm. Kyllä se vaan kasvaa ja sitähän tässä halutaankin nähdä.
Eikä otettu rotarokotusta! Päästiin siihen tulokseen viimein lääkäriä edeltävänä iltana. Meidän neuvolatäti ymmärsi meidän päätöksen kyllä, mutta huomasin taas sellaista "joko otat kaikki tai et ota mitään" ajattelua (tätähän oli myös KYS:issä Sype-käynnillä ilmassa). Koska kun tuosta kieltäydyttiin, niin sitten koko ajan jotenkin kyseltiin ja vihjailtiin että otatteko ne muut. Otetaan me ne perusrokotteet, muttei esimerkiksi sikainfluenssaakaan jos sitä tarjotaan.
Tutistakin keskusteltiin, mutta sitähän meillä ei syödä lainkaan. Tonikin oikeastaan on ottanu nyt paremman asenteen siihen. Enää se ei yritä puhua mua käyttämään sitä, vaan pikemminkin pitää mut poissa sen ääreltä. Osaa sanoa oikeet sanat. "Kyllä me pärjätään ilman" kun lähdetään kaupungille kaupoille tai neuvolaan esimerkiksi ja minä jännityksellä mietin miten kamala huuto tulee vielä jossain vaiheessa. Mä vaan menen jonkin sortin paniikkiin jos likka huutaa vaikkapa kaupassa enkä voi juuri sillä hetkellä auttaa. Tuskastun ja hikoan eikä ajatus kulje yhtään, haluan pois pianpianpian pois. Älä kysy multa mitään, älä puhu mulle mitään. Meen enemmän solmuun. Sillon tarviin Tonia tai äitiä. Jompikumpi osaa mulle aina sanoa jotain että rauhotun ja vie vaikka typyn vaunuilla parin hyllyn päähän ja rauhottelee sen. Kyllä mä yksinkin sen kanssa pärjään, mutta yksin mä en lähde kauppaan ostamaan ruokaa ja haahuilemaan hyllyjen väliin huvin vuoksi. Se on reipasta tahtia edes takasin ja sitten kassalle. Kassalla alkaneen huudon vielä kestää, se yleensä rauhottuu heti kun päästään ulos ja sen minäkin tiedän. Mutta jos vielä hyllyjä kierrellessä ja pakko-ostettavia tavaroita kierrellessä se alkaa niin.. Kaupassa kyllä aina ennakoin ja "tönin" sekä tökkään vaunujen aisaa millon mihinkin suuntaan. Neiti kun ei tykkää tasaisesta heijaamisesta. Sillä ainakin pienentää huudon mahdollisuutta jos ei mitään muuta.
Hyvin tuo muuten rauhottuu puhumalla ja muutamia askelia ottamalla. Vaunuillessa tietysti hankalampi, mut sit vaan etin höykkysemmän tien pätkän tai lähden kaupasta ulos ajelee lumikuoppien yli.
Voi että. Yksi mistä mä en taas yhtään tykkää, on nää hitsin tukokset rinnoissa. Ei oo kauaa kun oli yks ja sitä edeltävästäkään ei ollu pariakaan viikkoa. Tympeetä.
Ahdistun samaa matkaa sitten niistä asennoistakin. Yritän liikaa siis saada "kaiken oikein" kun huomaan että tukosta pukkaa. Eli tuloksena on, että sekä äiti että lapsi on ihan raivon partaalla, ja tietäähän sen mitä se sitten aiheuttaa.
Mulle muutenkin on jotenkin tosi vaikea hahmottaa noita imetysasentoja, tai saada niistä mukavia. Oon aina jotenkin nojallani tyttöä kohti kun en vaan saa sitä sille kohdalle mihin haluan. Alkuun meni loistavasti imetystyynyn kanssa, mutta tätä nykyä tuntuu että kaikki huonekalut kääntyy mua vastaan joinakin päivinä. Aika hienosti tässä menikin monet viikot hyvin "lunkissa" asennossa melkein maatessa. Oikealla rinnalla se asento vaan ei ollut niin helppoa hakea kun vasemmalla.
Pistin Manducan tilaukseen. Saadaan toi mieskin kantamaan tyttöä ehkä helpommin. Toisekseen on vähän nopeampi (todennäköisesti) vielä laittaa päälleen kuin tuo kantoliina, jonka kanssa täytyy vielä rauhassa edetä sidontavaiheessa ettei tyttö tuskastu ja äiti tuskastu siitä, sekä sen jälkeen tyttö tuskastu vielä lisää kun äitikin hermoaa.
Tosin meidän Manduca kokeilutkin meni sit ihan penkin alle. Likka alottaa hurjan huudon ja muutenkin tuntuu ettei tuo jotenkin istu mulle. En tiiä johtuuko se siitä, että toi oma selkä on ihan väärä, vai kuuluuko sen muka tuntua noin tyhmältä. En siis saanut likkaa edes kunnolla kyytiin kun alko jo itsestä tuntuu että ei se näin voi mennä.
Isyydentunnustuspaperitkin seiso reilun 2 viikkoa ennenkun ne meille tuli. Kovasti kun puhelivat että neljä päivää niin varmaan on jo meillä. Hmph!
Ihan kun ei ois tarpeeks persuksista ollu se isyydentunnustukseen ajan saaminenkin, kun ei ollu koko tyyppiä enää olemassakaan siinä numerossa josta tuli meille 3(!!) identtistä paperia "soita tähän numeroon". Alko nyppii ihan tosissaan jo noiden odottaminen. Mut saatiinpahan viimein kuitenkin! Pantiin sit heti seuraavana aamuna maistraattiin tytön nimiasiat menemään.
Nimiäisiäkin on ehditty vähän suunnittelee jo äitin kanssa. Viimein. Meille tulee lihakeitto, voileipäkakkua, parit keksit kaupanhyllyltä kaikille muille ja sitten äitin leipomana gluteenittomia pikkuleipiä ettei tarvii niiden muutamien syödä kaupan pahvia. Täytekakku tulee rahkakakkuna. Siis "juustokakku" mutta ohut kakkupohja keksien sijaan sekä rahkasta ja liivatteesta tuo tuhdimpi täyte väliin.
Niillä mennään ja yhtään enempää en tarjoa. Paitsi että äiti kovasti meinaa tehdä vaikka mitä pikkuleipää ja sen sellaista, eikä usko ettei niitä tarvita. Mä vaan haluan pienet kemut ja vieraat melkein yhtä nopeasti ulos kun mitä sisäänkin tulivat
Kylläpäs oli likka muutama ilta sitten hankalalla tuulella. Tai no ei se hankala ollu, mut vähän taas erilainen kun oli noita huonompiakin päiviä taas välissä. Hirmunen napotus kävi koko ajan. Ihan hyväntuulisena viihty monta tuntia ja kovasti piti jutella että Huu ja Hrm-prrr. Iskä nauro vieressä kun typyn silmät on nauliintunu äitiin, ja miten tahansa iskä sylissään typyn asentoa vaihto niin aina silmät seuras missä äiti.
Se ois pikkuneiti 2kk:ta jo ♥
Eikä toi hereillä oleminen ollu yksi ja ainoa kerta kun tämmöstä tapahtu. Monena päivänä menty niin, että tyttö nukkuu koko päivänä ehkä muutaman tunnin ja senkin hyvin pätkissä. Ja silti ollaan tyytyväisinä ja hymyillään sekä kujerrellaan.
Mutta sitten kun se nukkuu päivällä hyvin, niin sitten meillä kitistäänkin väsymystä vähän väliä. Sitten tyttö on ihan reppana koko päivän, eikä se oo äitistä ainakaan yhtään kivaa kun näkee että toinen "kärsii". Silmäluomet roikkuu ja punertaa jo kun uni oikein kaihertaa, mut ei vaan anneta periksi.. No eikä ne yötkään tietysti mitään hyvä unisia sitten ole tähän saakka olleet tämmösen päivän jälkeen, toisin kun tollasen jos se valvoo enemmän. Ei ne heräämiset mua mitenkään haittaa kuitenkaan. Enemmän mua harmittaa kun tyttö ei selkeestikään juuri nuku sillon. Eli kiemurtelee hirmu paljon, ähisee ja puhisee. Ei se voi kovin hyvää ja virkistävää unta sillon olla.
Muuten nää valvomiset on ihan kivat, mut kun ei tota viihdyttämistaitoa oo vielä hirveesti. Jutut loppuu varsinkin nukuttamista yrittäessä kesken, vaikka kaikkea jo kauppalistoista ja asunnon esineistä alkaen sille selitellään aina. Toisinaan laulaen ja toisinaan kertoillen tarinoita veitsistä ja haarukoista.
Nykyään tosin kun ihan jutellaan tytön kanssa, niin ollaan ihan fiiliksissä jos äiskä ja iskä vastailee samoilla ääntelyillä takasin. Naureskellaan vaan ihan loputtomiin tai kunnes alkaa harmittaa niin vietävästi nälkä taikka muu. On se ihana ♥
Viimeisin villitys tytöllä on vetää uniraivareita tissilläkin. Kyl äiti vollas tänään pariin otteeseen ja iskä sit hoiti tytön nukahtamisen loppuun. Vartin nukku ja heräs, sit yritettiin uudelleen tissille nukkumaan ja siihen jäi toviksi.
Taas kun on nukuttu päivällä hyvin niin tää on nyt ihan jatkuvaa väsymyskitinää sit. Likka on ihan reppanana koko ajan siis. Näköjään tolle likalle ei vaan oikein sovi muu kun tollanen et ollaan hereillä 9 tuntia päivässään ja nukkutaan aina vartti-puoltuntia siellä täällä että tulee joku 3 tuntia unta.
Ja neuvolakuulumisista pitikin sanoa. Tyttö on pari viikkoa sitten ollu 4765g ja 56,3cm. Kyllä se vaan kasvaa ja sitähän tässä halutaankin nähdä.
Eikä otettu rotarokotusta! Päästiin siihen tulokseen viimein lääkäriä edeltävänä iltana. Meidän neuvolatäti ymmärsi meidän päätöksen kyllä, mutta huomasin taas sellaista "joko otat kaikki tai et ota mitään" ajattelua (tätähän oli myös KYS:issä Sype-käynnillä ilmassa). Koska kun tuosta kieltäydyttiin, niin sitten koko ajan jotenkin kyseltiin ja vihjailtiin että otatteko ne muut. Otetaan me ne perusrokotteet, muttei esimerkiksi sikainfluenssaakaan jos sitä tarjotaan.
Tutistakin keskusteltiin, mutta sitähän meillä ei syödä lainkaan. Tonikin oikeastaan on ottanu nyt paremman asenteen siihen. Enää se ei yritä puhua mua käyttämään sitä, vaan pikemminkin pitää mut poissa sen ääreltä. Osaa sanoa oikeet sanat. "Kyllä me pärjätään ilman" kun lähdetään kaupungille kaupoille tai neuvolaan esimerkiksi ja minä jännityksellä mietin miten kamala huuto tulee vielä jossain vaiheessa. Mä vaan menen jonkin sortin paniikkiin jos likka huutaa vaikkapa kaupassa enkä voi juuri sillä hetkellä auttaa. Tuskastun ja hikoan eikä ajatus kulje yhtään, haluan pois pianpianpian pois. Älä kysy multa mitään, älä puhu mulle mitään. Meen enemmän solmuun. Sillon tarviin Tonia tai äitiä. Jompikumpi osaa mulle aina sanoa jotain että rauhotun ja vie vaikka typyn vaunuilla parin hyllyn päähän ja rauhottelee sen. Kyllä mä yksinkin sen kanssa pärjään, mutta yksin mä en lähde kauppaan ostamaan ruokaa ja haahuilemaan hyllyjen väliin huvin vuoksi. Se on reipasta tahtia edes takasin ja sitten kassalle. Kassalla alkaneen huudon vielä kestää, se yleensä rauhottuu heti kun päästään ulos ja sen minäkin tiedän. Mutta jos vielä hyllyjä kierrellessä ja pakko-ostettavia tavaroita kierrellessä se alkaa niin.. Kaupassa kyllä aina ennakoin ja "tönin" sekä tökkään vaunujen aisaa millon mihinkin suuntaan. Neiti kun ei tykkää tasaisesta heijaamisesta. Sillä ainakin pienentää huudon mahdollisuutta jos ei mitään muuta.
Hyvin tuo muuten rauhottuu puhumalla ja muutamia askelia ottamalla. Vaunuillessa tietysti hankalampi, mut sit vaan etin höykkysemmän tien pätkän tai lähden kaupasta ulos ajelee lumikuoppien yli.
Voi että. Yksi mistä mä en taas yhtään tykkää, on nää hitsin tukokset rinnoissa. Ei oo kauaa kun oli yks ja sitä edeltävästäkään ei ollu pariakaan viikkoa. Tympeetä.
Ahdistun samaa matkaa sitten niistä asennoistakin. Yritän liikaa siis saada "kaiken oikein" kun huomaan että tukosta pukkaa. Eli tuloksena on, että sekä äiti että lapsi on ihan raivon partaalla, ja tietäähän sen mitä se sitten aiheuttaa.
Mulle muutenkin on jotenkin tosi vaikea hahmottaa noita imetysasentoja, tai saada niistä mukavia. Oon aina jotenkin nojallani tyttöä kohti kun en vaan saa sitä sille kohdalle mihin haluan. Alkuun meni loistavasti imetystyynyn kanssa, mutta tätä nykyä tuntuu että kaikki huonekalut kääntyy mua vastaan joinakin päivinä. Aika hienosti tässä menikin monet viikot hyvin "lunkissa" asennossa melkein maatessa. Oikealla rinnalla se asento vaan ei ollut niin helppoa hakea kun vasemmalla.
Pistin Manducan tilaukseen. Saadaan toi mieskin kantamaan tyttöä ehkä helpommin. Toisekseen on vähän nopeampi (todennäköisesti) vielä laittaa päälleen kuin tuo kantoliina, jonka kanssa täytyy vielä rauhassa edetä sidontavaiheessa ettei tyttö tuskastu ja äiti tuskastu siitä, sekä sen jälkeen tyttö tuskastu vielä lisää kun äitikin hermoaa.
Tosin meidän Manduca kokeilutkin meni sit ihan penkin alle. Likka alottaa hurjan huudon ja muutenkin tuntuu ettei tuo jotenkin istu mulle. En tiiä johtuuko se siitä, että toi oma selkä on ihan väärä, vai kuuluuko sen muka tuntua noin tyhmältä. En siis saanut likkaa edes kunnolla kyytiin kun alko jo itsestä tuntuu että ei se näin voi mennä.
Isyydentunnustuspaperitkin seiso reilun 2 viikkoa ennenkun ne meille tuli. Kovasti kun puhelivat että neljä päivää niin varmaan on jo meillä. Hmph!
Ihan kun ei ois tarpeeks persuksista ollu se isyydentunnustukseen ajan saaminenkin, kun ei ollu koko tyyppiä enää olemassakaan siinä numerossa josta tuli meille 3(!!) identtistä paperia "soita tähän numeroon". Alko nyppii ihan tosissaan jo noiden odottaminen. Mut saatiinpahan viimein kuitenkin! Pantiin sit heti seuraavana aamuna maistraattiin tytön nimiasiat menemään.
Nimiäisiäkin on ehditty vähän suunnittelee jo äitin kanssa. Viimein. Meille tulee lihakeitto, voileipäkakkua, parit keksit kaupanhyllyltä kaikille muille ja sitten äitin leipomana gluteenittomia pikkuleipiä ettei tarvii niiden muutamien syödä kaupan pahvia. Täytekakku tulee rahkakakkuna. Siis "juustokakku" mutta ohut kakkupohja keksien sijaan sekä rahkasta ja liivatteesta tuo tuhdimpi täyte väliin.
Niillä mennään ja yhtään enempää en tarjoa. Paitsi että äiti kovasti meinaa tehdä vaikka mitä pikkuleipää ja sen sellaista, eikä usko ettei niitä tarvita. Mä vaan haluan pienet kemut ja vieraat melkein yhtä nopeasti ulos kun mitä sisäänkin tulivat
Kylläpäs oli likka muutama ilta sitten hankalalla tuulella. Tai no ei se hankala ollu, mut vähän taas erilainen kun oli noita huonompiakin päiviä taas välissä. Hirmunen napotus kävi koko ajan. Ihan hyväntuulisena viihty monta tuntia ja kovasti piti jutella että Huu ja Hrm-prrr. Iskä nauro vieressä kun typyn silmät on nauliintunu äitiin, ja miten tahansa iskä sylissään typyn asentoa vaihto niin aina silmät seuras missä äiti.
Se ois pikkuneiti 2kk:ta jo ♥
Sunnuntai 21.02.2010
Aivan ihania päiviä ollut edelleen. Tää jotenkin tuntuu siltä Omalta. Tää on se juttu jota mä olen halunnut aina tehdä. Olla äiti. Hoitaa ja rauhoittaa. Katsoa kasvua ja nähdä kaikki hyvät ja erityisesti huonotkin päivät. Rakastaa niin paljon että jokaisena päivänä tuntuu kuin ei oltaisi kahteen viikkoon nähty tyttöä. Jokainen päivä saa sydämen sykähtämään onnesta vaikka sitten huudettaisikin väsymyksestä. Sanoinkuvaamattoman kovasti odotettua, täydellistä ja juuri sellaista joksi tätä oli kuviteltukin. Itkua, syöttöjä, nukkumista, hermostumista, kipua, selittämätöntä itkua, tuskastumista, ikävää, hymyjä, rakkautta, häiritseviä tekijöitä, ärsyyntymistä, murahteluja, kiljumista sekä syötävän ihanat Me.
Eilen tyttö oli jo viidettä tuntia peräkkäin hereillä ennen kuin saatiin se nukahtamaan pidemmäksi aikaa eikä vain torkahtamaan. Tuo nukahtaminenkin tosin tapahtui vasta yhdeksän aikaan illalla. Piti tyttöä sitten nukkumaan mennessä yhden aikaan yöllä jo vähän herättää, että vaihdettiin vaippa ja päästiin äitin hyvin pakkautunutta rintaa vähän tyhjentämään.
Päätin tilata ne Lilypadzit (ostin lanoliinivoiteenkin kyllä). Kallis ostos, mutta en oikeasti tiedä mitä näille rinnoille tekisin kun lähes kaikesta tulee maito läpi. Vaikea yrittää imettää jossain muualla kuin kotona, koska koko ajan saa pelätä toisen rinnan herumista joka kotosallakin jo kastelee helposti yhden harson. Myös kaupungilla kävellessä ois mukava jos ei tarviis miettiä voiko heittää takkia pois, että onko maito herunu liivinsuojista yli ja kastellut paidan. Joten toivottavasti nuo Lilyt toimisi, olisin vieläkin onnellisempi.
Nyt olisi muuten sitä hahtuvaakin! Kun saisi vaan neulottua noihin villahousuihin lahkeenjatkeita niin päästäis ehkä sitä kestoiluakin taas kokeilemaan. Kyllä sitä on odotettukin, mutta äiti sopivasti tuossa muutama päivä sitten pyörähti meillä niin kävi sitten ostelemassa mulle puuttuvia asioita kaupungilta.
Nyt on niin pirullisia pakkasiakin että äh! Taas kun meidän pitäisi olla pakollisia reissuja tekemässä keskustan puolella. Viimeksi 17.2 käytiin isyys tunnustamassa. No pakkasta oli muikeat 22 muistaakseni. Vaunujen kanssa tietysti liikenteessä ollaan, eihän meillä autoa ole. Onneksi kuitenkin tuo paikallisbussi edes kulkee, mutta ei sekään nyt mikään kamalan mukava ratkaisu aina ole. Lyhentää kuitenkin tuota kovilla pakkasilla olevaa tytön kuljettamista. Tiistaina oisi taas mentävä ja torstaina myös. Ihan mukavaa kun taas on lupailtu yli 15 astetta pakkasta.
Tyttö painoi viime neuvolassa (10.2) 4265g ja oli 55cm. Painoa oli tullut siis lisää yli puoli kiloa n. kahdessa viikossa. Seuraava käynti olisikin sitten lääkärille 23.2 ja pitäisi miettiä Rotarokotteen ottaminen tai ottamatta jättäminen. Hyvin unohtuu nämä asiat taas viime tippaan, vaikka on tätä pienesti muutamia kertoja päässä pyöriteltykin. Kauniisti hymyilläänkin jo, toivottavasti siitä kuvankin vielä joskus ehtisin saamaan.
Ja nimiäisien päivämäärääkään ei ole päätetty. En vaan jaksais mitään juhlia, mutta helpoimmallahan sen suvun kerralla saman katon alle ottaa niin saa potkia kaikki kerralla poiskin. Ei tarvitse koko ajan sitten kylään tulla. Vaikka kyllähän täällä seura joskus kelpaisi enemmänkin. Nimi on kyllä jo maistraatin lappuun kirjoitettu viikkoja sitten, nyt vain odotellaan isyydentunnustuksesta kuittausta ja sitten lähetetään tytön nimi eteenpäin.
Oivoi. Ei malta keskittyä enempää.
Tyttö nukkuu isänsä kanssa sohvalla.
Panenpas tänne nyt muutaman kuvankin..
Eilen tyttö oli jo viidettä tuntia peräkkäin hereillä ennen kuin saatiin se nukahtamaan pidemmäksi aikaa eikä vain torkahtamaan. Tuo nukahtaminenkin tosin tapahtui vasta yhdeksän aikaan illalla. Piti tyttöä sitten nukkumaan mennessä yhden aikaan yöllä jo vähän herättää, että vaihdettiin vaippa ja päästiin äitin hyvin pakkautunutta rintaa vähän tyhjentämään.
Päätin tilata ne Lilypadzit (ostin lanoliinivoiteenkin kyllä). Kallis ostos, mutta en oikeasti tiedä mitä näille rinnoille tekisin kun lähes kaikesta tulee maito läpi. Vaikea yrittää imettää jossain muualla kuin kotona, koska koko ajan saa pelätä toisen rinnan herumista joka kotosallakin jo kastelee helposti yhden harson. Myös kaupungilla kävellessä ois mukava jos ei tarviis miettiä voiko heittää takkia pois, että onko maito herunu liivinsuojista yli ja kastellut paidan. Joten toivottavasti nuo Lilyt toimisi, olisin vieläkin onnellisempi.
Nyt olisi muuten sitä hahtuvaakin! Kun saisi vaan neulottua noihin villahousuihin lahkeenjatkeita niin päästäis ehkä sitä kestoiluakin taas kokeilemaan. Kyllä sitä on odotettukin, mutta äiti sopivasti tuossa muutama päivä sitten pyörähti meillä niin kävi sitten ostelemassa mulle puuttuvia asioita kaupungilta.
Nyt on niin pirullisia pakkasiakin että äh! Taas kun meidän pitäisi olla pakollisia reissuja tekemässä keskustan puolella. Viimeksi 17.2 käytiin isyys tunnustamassa. No pakkasta oli muikeat 22 muistaakseni. Vaunujen kanssa tietysti liikenteessä ollaan, eihän meillä autoa ole. Onneksi kuitenkin tuo paikallisbussi edes kulkee, mutta ei sekään nyt mikään kamalan mukava ratkaisu aina ole. Lyhentää kuitenkin tuota kovilla pakkasilla olevaa tytön kuljettamista. Tiistaina oisi taas mentävä ja torstaina myös. Ihan mukavaa kun taas on lupailtu yli 15 astetta pakkasta.
Tyttö painoi viime neuvolassa (10.2) 4265g ja oli 55cm. Painoa oli tullut siis lisää yli puoli kiloa n. kahdessa viikossa. Seuraava käynti olisikin sitten lääkärille 23.2 ja pitäisi miettiä Rotarokotteen ottaminen tai ottamatta jättäminen. Hyvin unohtuu nämä asiat taas viime tippaan, vaikka on tätä pienesti muutamia kertoja päässä pyöriteltykin. Kauniisti hymyilläänkin jo, toivottavasti siitä kuvankin vielä joskus ehtisin saamaan.
Ja nimiäisien päivämäärääkään ei ole päätetty. En vaan jaksais mitään juhlia, mutta helpoimmallahan sen suvun kerralla saman katon alle ottaa niin saa potkia kaikki kerralla poiskin. Ei tarvitse koko ajan sitten kylään tulla. Vaikka kyllähän täällä seura joskus kelpaisi enemmänkin. Nimi on kyllä jo maistraatin lappuun kirjoitettu viikkoja sitten, nyt vain odotellaan isyydentunnustuksesta kuittausta ja sitten lähetetään tytön nimi eteenpäin.
Oivoi. Ei malta keskittyä enempää.
Tyttö nukkuu isänsä kanssa sohvalla.
Panenpas tänne nyt muutaman kuvankin..
Tiistai 09.02.2010
Typy oli saanut kahden ja kolmen ikäviikon välillä 480g lisää painoa neuvolatädin mukaan. Kyllä se äitistä onkin tuntunut paljon painavammalta jo. Seuravaa neuvola oisi 10.2 ja lääkäri käynti olis kuun loppupuolella.
Viime lauantaina sain ensimmäisen 50 senttisen vaatekappaleen siirtää jo odottamaan seuraavaa käyttäjää. Ei mahdu tyttö enää ton kokoisiin bodyihin. Ja mikäs sen mukavampaa kun huomata pirpanan kasvavan. Ollaan me sitä toisinaan mittailtu mittanauhalla ja vähän vaihtelevasti 54cm ja 55cm se on näyttänyt.
Tyttö tosiaan on jo kuukauden ikäinen ja hyvin on pärjätty vaikka muutamat huutoillat onkin nähty niin ettei äiti tiedä mitä pitäis tehdä ja isi koittaa vaan väittää että tissiä tyttö tarvii. Loppujen lopuksi ollaan oltu toisinaan yliväsyneitä ja toisinaan on pierut olleet hukassa. Yöt meillä kuitenkin on menneet mallikkaasti. Hyvä jos tyttö kolmea kertaa edes herää.
Oon koko edellisviikon yrittänyt tavotella aikaa isyyden tunnustukseen. No arvatkaapa onko sieltä kertaakaan vastattu? Hieman risoo, koska joka aamu oli laitettava klo 8 kello soimaan ja yritettävä yhdeksään saakka tavottaa joku. Nyt sain sitten kuulla että se isyydentunnustus tyyppi on vaihtunu ja siellä ei ilmeisesti oo edes ollu viime viikolla ketään. Pikkasen riso, en muutenkaan ole mikään aamuihminen. Kaikkein vähiten nyt kun typykin nukkuu tohon aikaan. Noh, nyt on uus numero ja uus soittoaikakin vielä.. Tänään siellä vastas vaan vastaaja (edistystä! Viimeksi siellä ei vastannut mikään) ja lähempänä kymmentä siellä jo tuuttailu varattuakin.
Toni on opettanu tytölle karhun tuntomerkkejä, sekä karhun ja norsun eroavaisuuksia kun ollaan tuohon pinnasänkyyn käyty tutustumassa välillä. Ihana kuunnella tota juttelua toisella korvalla. Tyttökin kun jo äännähtelee meille toisinaan.
Äiti taas on vähän mielikuvituksettomampi. Tai oikeastaan äiti unohtaa aina toisinaan puhua ne asiat ääneen mitä miettii päässään ja sitten tyttö älähtää että kun ääntä pitäisi kuulla.
Äiti on hävittänyt liikakiloja huomaamatta. Tirppaa kun aloin odottamaan painoin 90,8kg. Odotusaikana painoa putos pitkään ja sitten nousi vasta niin että painettiin viikko ennen synnytystä joku 93,8kg. Nyt painan n. 86,8kg.
Eli n. -4kg siitä lähtötilanteesta. Raskauskiloja jos mietitään niin oon pudottanut yli 7kg.
Vaunuilemassakin on käyty sillon tällön vähän riippuen siitä mitä tohinaa päivä pitää sisällään. Tuossa menneellä viikolla käytiin tuolla seuravaalla kaupalla saakka jonne matka meni hyvin lumisten teiden höykytyksien kanssa, mutta jahka päästiin kauppaan niin lämpö sekä tasaistakin tasaisempi kyyti sai typyn hyvinkin pian karjaisemaan. Jätettiin Toni kauppaan tekemään loppuostokset ja lähdettiin pihalle rytkyttää lumista tietä edestakaisin. Mikään vaunujen hytkyttäminen paikoillaan ei kelpaa, eikä edes niiden liikkuessa eteenpäin. Näyttää tyttö tykkäävän vaan epätasaisesta kyydistä kun rytkytetään joka suuntaan.
Yövieraitakin meillä oli viikonloppuna. Syötiin hyvin ja saatiin vähän tyttöä kiertämään sylistä syliin. Tosin neiti päätti nukkua koko illan sen jälkeen kun niitä vieraita tuli. Samoin seuraavan aamupäivänkin nukku niin sikeästi että ei paljon vieraat tytön silmiä nähneet. Mutta mukavaa oli kaikilla.
Nukkumisesta puheenollen. Nyt kun vielä saataisi tuo tyttö nukkumaan päiväsaikana unia yksinään. Siis niin ettei nukkuisi pelkästään sylissä. Tiedän sen miksi tähän on ajauduttu, mutten sitä koska tää on tapahtunut. Toi typy kun yrittää niellä puklunsa takaisin jollon siitä seuraa melkein tukehtumista kun noi röyhyt on niin tiukassa ja tästä syystä on paljon pidetty syötön jälkeen sylissä jossa on odoteltu röyhyä. Ja tyttöhän on sitten nukkunut siinä montakin tuntia, koska ilman röyhyä jos siirrettiin nukkumaan se siihen viereen selälleen/kyljelleen niin nuo puklut tuli lähes samantien ja nostatti vähän kaiken ylös.
Nyt tosin on äiti saanut ohjeistuksen imettää enemmän selällään ja se on vähentänytkin noita ongelmia. Mutta silti niitä tulee eikä siitä makaamaan jättämisestä tule juuri mitään. Joskus onnistun saamaan tytön imetystyynyn reunalle "roikkumaan" ja nukkumaankin siinä tunnin tai useamman, mutta useimmiten mikään jekku ei auta. Ainoastaan se ettei nosta tyttöä mihinkään ennenkun se on täysin sammunut eikä välitä mistään. Vielä on kokeilematta kunnolla tuo oman tuoksun jättäminen tytön luo, eli paidan riisuminen koska muuta tuoksuvaa ei imetystilanteissa käytetä. Yleisimmillään kun aina ohjeistetaan laittamaan esim. se yhteinen viltti tai muu tytön mukana sängylle/sohvalle mihin nyt jätetäänkään nukkumaan. Ollaan vaan ihan hikisiä molemmat jo sen tavallisen hyvin ohuen t-paidankin kanssa, joten sitä kai se on kohta alettava riisumaan ja kokeilemaan saataisko tyttö sen avulla nukkumaan itsekseen.
Jaa. Mutta nyt näköjään pitää lähteä taas nukuttamaan. Alkaa olemaan yliväsynyttä känkkäilyä.
Viime lauantaina sain ensimmäisen 50 senttisen vaatekappaleen siirtää jo odottamaan seuraavaa käyttäjää. Ei mahdu tyttö enää ton kokoisiin bodyihin. Ja mikäs sen mukavampaa kun huomata pirpanan kasvavan. Ollaan me sitä toisinaan mittailtu mittanauhalla ja vähän vaihtelevasti 54cm ja 55cm se on näyttänyt.
Tyttö tosiaan on jo kuukauden ikäinen ja hyvin on pärjätty vaikka muutamat huutoillat onkin nähty niin ettei äiti tiedä mitä pitäis tehdä ja isi koittaa vaan väittää että tissiä tyttö tarvii. Loppujen lopuksi ollaan oltu toisinaan yliväsyneitä ja toisinaan on pierut olleet hukassa. Yöt meillä kuitenkin on menneet mallikkaasti. Hyvä jos tyttö kolmea kertaa edes herää.
Oon koko edellisviikon yrittänyt tavotella aikaa isyyden tunnustukseen. No arvatkaapa onko sieltä kertaakaan vastattu? Hieman risoo, koska joka aamu oli laitettava klo 8 kello soimaan ja yritettävä yhdeksään saakka tavottaa joku. Nyt sain sitten kuulla että se isyydentunnustus tyyppi on vaihtunu ja siellä ei ilmeisesti oo edes ollu viime viikolla ketään. Pikkasen riso, en muutenkaan ole mikään aamuihminen. Kaikkein vähiten nyt kun typykin nukkuu tohon aikaan. Noh, nyt on uus numero ja uus soittoaikakin vielä.. Tänään siellä vastas vaan vastaaja (edistystä! Viimeksi siellä ei vastannut mikään) ja lähempänä kymmentä siellä jo tuuttailu varattuakin.
Toni on opettanu tytölle karhun tuntomerkkejä, sekä karhun ja norsun eroavaisuuksia kun ollaan tuohon pinnasänkyyn käyty tutustumassa välillä. Ihana kuunnella tota juttelua toisella korvalla. Tyttökin kun jo äännähtelee meille toisinaan.
Äiti taas on vähän mielikuvituksettomampi. Tai oikeastaan äiti unohtaa aina toisinaan puhua ne asiat ääneen mitä miettii päässään ja sitten tyttö älähtää että kun ääntä pitäisi kuulla.
Äiti on hävittänyt liikakiloja huomaamatta. Tirppaa kun aloin odottamaan painoin 90,8kg. Odotusaikana painoa putos pitkään ja sitten nousi vasta niin että painettiin viikko ennen synnytystä joku 93,8kg. Nyt painan n. 86,8kg.
Eli n. -4kg siitä lähtötilanteesta. Raskauskiloja jos mietitään niin oon pudottanut yli 7kg.
Vaunuilemassakin on käyty sillon tällön vähän riippuen siitä mitä tohinaa päivä pitää sisällään. Tuossa menneellä viikolla käytiin tuolla seuravaalla kaupalla saakka jonne matka meni hyvin lumisten teiden höykytyksien kanssa, mutta jahka päästiin kauppaan niin lämpö sekä tasaistakin tasaisempi kyyti sai typyn hyvinkin pian karjaisemaan. Jätettiin Toni kauppaan tekemään loppuostokset ja lähdettiin pihalle rytkyttää lumista tietä edestakaisin. Mikään vaunujen hytkyttäminen paikoillaan ei kelpaa, eikä edes niiden liikkuessa eteenpäin. Näyttää tyttö tykkäävän vaan epätasaisesta kyydistä kun rytkytetään joka suuntaan.
Yövieraitakin meillä oli viikonloppuna. Syötiin hyvin ja saatiin vähän tyttöä kiertämään sylistä syliin. Tosin neiti päätti nukkua koko illan sen jälkeen kun niitä vieraita tuli. Samoin seuraavan aamupäivänkin nukku niin sikeästi että ei paljon vieraat tytön silmiä nähneet. Mutta mukavaa oli kaikilla.
Nukkumisesta puheenollen. Nyt kun vielä saataisi tuo tyttö nukkumaan päiväsaikana unia yksinään. Siis niin ettei nukkuisi pelkästään sylissä. Tiedän sen miksi tähän on ajauduttu, mutten sitä koska tää on tapahtunut. Toi typy kun yrittää niellä puklunsa takaisin jollon siitä seuraa melkein tukehtumista kun noi röyhyt on niin tiukassa ja tästä syystä on paljon pidetty syötön jälkeen sylissä jossa on odoteltu röyhyä. Ja tyttöhän on sitten nukkunut siinä montakin tuntia, koska ilman röyhyä jos siirrettiin nukkumaan se siihen viereen selälleen/kyljelleen niin nuo puklut tuli lähes samantien ja nostatti vähän kaiken ylös.
Nyt tosin on äiti saanut ohjeistuksen imettää enemmän selällään ja se on vähentänytkin noita ongelmia. Mutta silti niitä tulee eikä siitä makaamaan jättämisestä tule juuri mitään. Joskus onnistun saamaan tytön imetystyynyn reunalle "roikkumaan" ja nukkumaankin siinä tunnin tai useamman, mutta useimmiten mikään jekku ei auta. Ainoastaan se ettei nosta tyttöä mihinkään ennenkun se on täysin sammunut eikä välitä mistään. Vielä on kokeilematta kunnolla tuo oman tuoksun jättäminen tytön luo, eli paidan riisuminen koska muuta tuoksuvaa ei imetystilanteissa käytetä. Yleisimmillään kun aina ohjeistetaan laittamaan esim. se yhteinen viltti tai muu tytön mukana sängylle/sohvalle mihin nyt jätetäänkään nukkumaan. Ollaan vaan ihan hikisiä molemmat jo sen tavallisen hyvin ohuen t-paidankin kanssa, joten sitä kai se on kohta alettava riisumaan ja kokeilemaan saataisko tyttö sen avulla nukkumaan itsekseen.
Jaa. Mutta nyt näköjään pitää lähteä taas nukuttamaan. Alkaa olemaan yliväsynyttä känkkäilyä.
Keskiviikko 27.01.2010
Joka päivä katson tuota tyttöä ja ihmettelen kuinka kaunis se on. Ja sitä kuinka paljon se näyttää meiltä vaikkei kumpikaan meistä noin kauniilta ja sirolta näytä. Äitinsä kiharat voisi olla tulossa koska pieniä laineita voidaan jo nähdä. Isänsä pyörre sillä jo onkin keskellä päätä. Taitaa saada ripsetkin isältään, koska hurjasti niitäkin näyttää jo olevan.
Paljon on myös saanut ihasteluja kiinnostuksesta ympäröivää kohtaan. Kovahan tuo tyttö on ollut tutkailemaan syntymästään saakka, mutta kyllä se vaan valloittaa koko ajan enemmän päivittäistä aikaansa pelkkään katseluun ja ihmettelyyn.
Myös tuo pään heiluminen vähenee koko ajan. Hirmu kovasti se jo päätään nostaa mahallaan maatessakin. Pari kertaa se on jo pitkän aikaa pystyssä saakka pysynyt, pääsääntöisesti kuitenkin vain katsellaan maailmaa pää muutaman sentin irti alustasta.
Ja muutaman kerran selällään maatessa tyttö on jo paennut vaipanvaihtoa muutamankymmenen senttimetrin päähän. Eikä sylissäkään nuo jalat oikein rauhotu. Toisinaan on todella vaikea saada tyttö laittamaan jalat kippuraan kun ois kova hinku työntää jalat suoriksi ja seistä "karhukävely" asennossa meidän rintaa vasten.
Hitsit kun ehtisi joka päivä kirjoittaa lauseen tai kaksi ylös niin näiden asioiden kertomisetkin olisi paljon helpompia. Eihän tässä muista edes aamupäivää, saati jotain viikon takaista.
Viikot ovat kuitenkin vierineet mukavasti vaikken ole kirjoittamaan ehtinyt.
Tyttö on pian 3 viikkoa ja huomenna olisi neuvolatäti taas tulossa kylään. Tähän saakka tyttö on painanut syntyessään 3070g, päivää myöhemmin kotiin lähtiessä 2885g. Muutama päivä myöhemmin 2985g. Viikko syntymänsä jälkeen 3100g. Kahden viikon iässä 3280g ja nyt katsellaan sitten huomenna paljonko on lisää tullut taas viikossa.
Kestoilu yritti ottaa tuulta alleen pari päivää sitten kun onnistuin viimein paketoimaan nauhavaipat lisäimun kanssa oikein. Mutta seuraava ongelma olikin vuoden kaapissa seisseet villahousut. Ehkä olisi lanoliinitus ollut paikoillaan, koska jo ensimmäinen pissa kasteli isänkin. Nyt sitten odotellaan että jossain välissä pesen ja lanoliinitan nuo pöksyt uudelleen. Sitten yritetään seuraavan kerran. Eiköhän ne sitten toimi jo.
Nyt käy taas kutsu vaikka juuri sain muka tytön nukahtamaan.
En kuitenkaan vaihtaisi mitään tästä vauva-arjesta pois ♥
Paitsi ehkä tuon miehen toistaiseksi niin saisin rauhassa opetella uudelleen imetysasennot ja -otteet. Saataisi rauhassa yölläkin tutkiskella mikä on vikana ja päivälläkin saataisi olla ihan rauhassa katselemassa ja tutustumassa toisiimme ilman, että äiti ottaa paiseita siitä kun muiden korvia koetellaan.
Paljon on myös saanut ihasteluja kiinnostuksesta ympäröivää kohtaan. Kovahan tuo tyttö on ollut tutkailemaan syntymästään saakka, mutta kyllä se vaan valloittaa koko ajan enemmän päivittäistä aikaansa pelkkään katseluun ja ihmettelyyn.
Myös tuo pään heiluminen vähenee koko ajan. Hirmu kovasti se jo päätään nostaa mahallaan maatessakin. Pari kertaa se on jo pitkän aikaa pystyssä saakka pysynyt, pääsääntöisesti kuitenkin vain katsellaan maailmaa pää muutaman sentin irti alustasta.
Ja muutaman kerran selällään maatessa tyttö on jo paennut vaipanvaihtoa muutamankymmenen senttimetrin päähän. Eikä sylissäkään nuo jalat oikein rauhotu. Toisinaan on todella vaikea saada tyttö laittamaan jalat kippuraan kun ois kova hinku työntää jalat suoriksi ja seistä "karhukävely" asennossa meidän rintaa vasten.
Hitsit kun ehtisi joka päivä kirjoittaa lauseen tai kaksi ylös niin näiden asioiden kertomisetkin olisi paljon helpompia. Eihän tässä muista edes aamupäivää, saati jotain viikon takaista.
Viikot ovat kuitenkin vierineet mukavasti vaikken ole kirjoittamaan ehtinyt.
Tyttö on pian 3 viikkoa ja huomenna olisi neuvolatäti taas tulossa kylään. Tähän saakka tyttö on painanut syntyessään 3070g, päivää myöhemmin kotiin lähtiessä 2885g. Muutama päivä myöhemmin 2985g. Viikko syntymänsä jälkeen 3100g. Kahden viikon iässä 3280g ja nyt katsellaan sitten huomenna paljonko on lisää tullut taas viikossa.
Kestoilu yritti ottaa tuulta alleen pari päivää sitten kun onnistuin viimein paketoimaan nauhavaipat lisäimun kanssa oikein. Mutta seuraava ongelma olikin vuoden kaapissa seisseet villahousut. Ehkä olisi lanoliinitus ollut paikoillaan, koska jo ensimmäinen pissa kasteli isänkin. Nyt sitten odotellaan että jossain välissä pesen ja lanoliinitan nuo pöksyt uudelleen. Sitten yritetään seuraavan kerran. Eiköhän ne sitten toimi jo.
Nyt käy taas kutsu vaikka juuri sain muka tytön nukahtamaan.
En kuitenkaan vaihtaisi mitään tästä vauva-arjesta pois ♥
Paitsi ehkä tuon miehen toistaiseksi niin saisin rauhassa opetella uudelleen imetysasennot ja -otteet. Saataisi rauhassa yölläkin tutkiskella mikä on vikana ja päivälläkin saataisi olla ihan rauhassa katselemassa ja tutustumassa toisiimme ilman, että äiti ottaa paiseita siitä kun muiden korvia koetellaan.
Maanantai 18.01.2010
Nyt on hieman aikaa päivittää kuulumisia, joten yritän saada sen tehtyäkin.
Perjantai 8.1 meni aivan horroksessa. Minuutit tuntuivat tunneilta erittäin huonosti nukutun yön takia. Jälkisupparit sekä lonkkien kolotus yhdessä asennossa nukkumisesta vaativat veronsa. Unta taisin saada n. 3 tuntia ja nekin aina 5min pätkissä.
Päivä meni siinä että odotettiin kotiinpääsyä tai pikemminkin sitä tuomiota siitä onko se edes mahdollista tänään. Kovasti olivat antaneet ymmärtää että ei muka päästäisi ja minähän sitten olinkin ihan hajalla. Varsinkin kun syyksi väläyteltiin Joonan kuolleena syntymistä. Mitä se tähän liittyy? Tämä tyttö on ihan terve, virkeä ja eläväkin vielä. Lääkärikin totesi samat asiat. Paino oli pudonnut vain 6% joten sekin täytti kaikki kriteerit varhaisesta kotiutumisesta. Meidän pieni tyttö oli nyt vieläkin pienempi, vain 2885g.
Kun sitten viimein kotiutumislupa sairaalalta saatiin, päätettiin käydä ensin isosiskon luona näytillä ja sitten vasta lähteä kohti omaa kotia. Sisko olikin jo edellisenä iltana käynyt Tonin kanssa kanttiinissa kahvilla ja Toni oli kuvia näytellyt tyttösestä, mutta olihan se ihan eri asia päästä näkemään ja pitämään sylissä.
Ennen lähtöä kuitenkin huomattiin kuinka vaikea mitään on ennakoida. Tyttö oli vasta hetki sitten ruokittu ja puettiin toppapukua päälle niin johan alkoi itku. Nälkä! No, imettämään sitten. Toni viimeiset kimpsut laittoi kasaan sillä aikaa ja tehtiin taas pientä hyökkäyssuunnitelmaa. Puvut päälle ja pian alas, eiköhän se rauhoitu sitten. Niinhän se tekikin, tosin isää ja äitiä turhautti hieman koska molemmilla oli halu päästä pian pois.
Taksi napattiin alle ja turvakaukalon virittely sai alkaa. Onneksi taksikuskina oli nainen joka tuntui osaavan sen käden käänteessä. Lieneekö itsellään ollut samanlainen. Tyttö oli kuitenkin koko vierailun ajan hirmu rauhallinen ja kylläpä oli äitistäkin kivaa nähdä ihmisiä viimein. Turvakaukaloa tosin oli toppailtava lähtiessä alapuolelta. Kylläpä ne tekeekin niistä todella hankalia asennoltaan! Ihan kun ei olisi tarpeeksi vaikeaa noin pientä saada toppapukuun, niin sitten vielä on työn takana tuo kaukaloon istuttaminen mukavasti ja tehdä se niin että vielä hengittääkin vois.
Soitettiin sitten taksi ja päästiin lähtemään kohti kotia jossa meidän äiti odotti. Se oli ollut kissavahtina meillä ja kysellyt päivän aikana mm. ruokatoiveita joka sai veden herahtamaan kielelle. Johan tässä nälkä onkin! Olin syönyt pussillisen Pihlaja namuja (jotka Toni oli ostanut pyytämättä ♥), muutaman rivin suklaata ja jonkin verran leipää sekä teetä koko sairaalassa olo aikana. Kyllä nyt jos millon kaipaa jo jotain kunnollista ja hyvää ruokaa.
Taksimatka meni hyvin rauhallisesti vaikka tuota ajettavaa reilu tunti onkin. Kun tienvarressa viimein törötti kyltti "Iisalmi 30km" aloin vasta tajuamaan mitä on edellispäivänä tapahtunut. Kyyneleet kohosivat silmiin ja koti-ikävä oli suunnaton. Onneksi sinne pian päästään.
Meidän äiti ei uskaltanut tyttöön koskea omin päin, vähän niinkuin isosiskokin aiemmin oli ylivarovainen. Purettiin siis tyttö sutjakkaasti kaukalosta ja haalareiden välistä, ojennettiin mummille ja alettiin itse syömään (söi se äitikin yhdellä kädellä kun Toni sille perunat kuori).
Oli outoa ja helpottavaa olla kotona. Molemmilla oli kova sosiaalisen kanssakäymisen tarve tuon sairaalalla matelun takia, joten aina kun typy oli tyytyväinen niin molemmat livahdettiin tekemään omiamme. Toni pleikkarilla ja minä tietokoneella. Oikein mallivanhemmat, mutta tää oli jotain mitä tarvittiin molemmat kipeästi. Tonin kaverikin sattu kulkemaan myöhään illalla parkkipaikalla ja Toni sen heti meille pyyti hetkeksi. Alkoi tuntumaan vielä oudommalta, mutta tätähän se tulis olemaan. Me kolme ja Meidän elämää muillekin olemassaolevan lapsen kanssa.
Ensimmäisenä yönä tyttö nukkui 7 tuntia putkeen, josta oltiin varsin iloisia. Saatiin mekin vähän tankattua voimia tulevaan.
Keskiviikko 13.1. Katselin iltasella Greyn anatomiaa ja ihan lopussa iski Järjetön ikävä. Typy nukkui rinnalla, hengitti hassusti ja minä yritin olla rauhallinen. Eihän me tyttöä menetetä? Joona tulvi mieleen ja kaikki se kuinka tytön pitäisi saada elää ja kasvaa isoveljensä kanssa. Kuinka kaikkien pitäisi nähdä että meillä on kaksi kaunista lasta, sen sijaan että näkevät vain toisen.
Myös Tonin pleikkarinstatus pyöri päässä. "On nyt isä". Onhan se ollut sitä reilun vuoden ja on itse vielä sanonutkin että pitää itseään isänä kaikesta huolimatta. Silti se sattuu.. Miten vasta nyt? Joudunko vielä kotonakin olemaan yksin se joka tietää meillä olevan 2 lasta? Olenko minä ainut joka tahtoo muistaa?
Perjantai 15.1 kävi neuvolatäti kylässä. 3100g oli tytöllä jo painoa, eli syntymäpainokin on ohitettu hienosti. Varsin virkeä vauva kuulemma. Onhan se syntymästään asti tahtonut katsella paljon ympärilleen ja kauniisti katseleekin. Katsekin alkaa kohdistumaan jo.
Noin yleiskuulumisia, niin Toni on vielä torstaihin saakka kotona. Kerran oon kesken yön lähtenyt itku kurkussa sohvalle tytön kanssa kun Toni kivahti tytön huudolle. Tuli kyllä sohvalle meidän kanssa istumaan jollon sanoin että ymmärrän jos sitä turhauttaa. Mulle tää on kuitenkin vielä melko helppoa, koska siinä tytön heräilyssä on mulle etuna se oman asennon vaihtaminen ja vessaan herääminen. Sai se meidät suostuteltua sänkyyn nukkumaan imetyksen sekä vaipan vaihdon jälkeen. Siellä olikin multa vähän anteeksi pyytelemässä.
Hienosti tuo muuten on mukana. Yleensä työnjako on se, että minä syötän ja Toni röyhtäyttää. Puutuu tuo mun persus niin hyvin tuon imettämisen aikana, että tarviin vähän jalottelua ja toisenlaista istuma-alustaa heti sen jälkeen. Ja kun tuolla tytöllä kestää se röyhyn antaminen aika kauan. Muuten tulee pukluna paljon pihalle jos ei sitä yhtä tai paria isompaa röyhyä ulos saa.
Toni on jo kerran saanut kakkaväijytyksestä osansa. Oli vaihtamassa vaippaa ja kai laittanut puhtaan vaipan juuri tytön alle kun pärähti oikein paatoksella kakat kaaressa Tonin päälle, peitolle sekä lattialle. Minähän sen sitten siivosin, mutta kylläpä pitkäksi aikaa siitä hupia riitti.
Hirmuisesti alkaa toi tyttö jo vaihtamaan ilmeitä aiemman huutonaaman ja peruslukeman lisäksi. Paljon on noita huuli pyöreenä tillottamisia (tuijottelua), suun mutruilua ja varsinkin niitä hymyjä ja virnuiluja etenkin unissaan.
Ja jos tyttö tekee kakkaväijytyksiä niin minä näyn tekevän maidolla samaa tosin tytön avustuksella. Tänä aamuna kastelin sängyn kun siirsin rintaa tytön suuhun, niin päättipä se rinta suihkia sitten maitoa urakalla. Ja kun tyttö oli rinnasta mun huomaamatta irti päästänyt niin tytön fleecepeitolla oli sitten hirmunen lammikko posken vieressä.
Jokohan siinä ois hetkeksi jotain kuulumisia. Tätäkin oon kirjottanut lauantaista asti.. Enkä muista puoliakaan siitä mitä piti kirjottaa.
Perjantai 8.1 meni aivan horroksessa. Minuutit tuntuivat tunneilta erittäin huonosti nukutun yön takia. Jälkisupparit sekä lonkkien kolotus yhdessä asennossa nukkumisesta vaativat veronsa. Unta taisin saada n. 3 tuntia ja nekin aina 5min pätkissä.
Päivä meni siinä että odotettiin kotiinpääsyä tai pikemminkin sitä tuomiota siitä onko se edes mahdollista tänään. Kovasti olivat antaneet ymmärtää että ei muka päästäisi ja minähän sitten olinkin ihan hajalla. Varsinkin kun syyksi väläyteltiin Joonan kuolleena syntymistä. Mitä se tähän liittyy? Tämä tyttö on ihan terve, virkeä ja eläväkin vielä. Lääkärikin totesi samat asiat. Paino oli pudonnut vain 6% joten sekin täytti kaikki kriteerit varhaisesta kotiutumisesta. Meidän pieni tyttö oli nyt vieläkin pienempi, vain 2885g.
Kun sitten viimein kotiutumislupa sairaalalta saatiin, päätettiin käydä ensin isosiskon luona näytillä ja sitten vasta lähteä kohti omaa kotia. Sisko olikin jo edellisenä iltana käynyt Tonin kanssa kanttiinissa kahvilla ja Toni oli kuvia näytellyt tyttösestä, mutta olihan se ihan eri asia päästä näkemään ja pitämään sylissä.
Ennen lähtöä kuitenkin huomattiin kuinka vaikea mitään on ennakoida. Tyttö oli vasta hetki sitten ruokittu ja puettiin toppapukua päälle niin johan alkoi itku. Nälkä! No, imettämään sitten. Toni viimeiset kimpsut laittoi kasaan sillä aikaa ja tehtiin taas pientä hyökkäyssuunnitelmaa. Puvut päälle ja pian alas, eiköhän se rauhoitu sitten. Niinhän se tekikin, tosin isää ja äitiä turhautti hieman koska molemmilla oli halu päästä pian pois.
Taksi napattiin alle ja turvakaukalon virittely sai alkaa. Onneksi taksikuskina oli nainen joka tuntui osaavan sen käden käänteessä. Lieneekö itsellään ollut samanlainen. Tyttö oli kuitenkin koko vierailun ajan hirmu rauhallinen ja kylläpä oli äitistäkin kivaa nähdä ihmisiä viimein. Turvakaukaloa tosin oli toppailtava lähtiessä alapuolelta. Kylläpä ne tekeekin niistä todella hankalia asennoltaan! Ihan kun ei olisi tarpeeksi vaikeaa noin pientä saada toppapukuun, niin sitten vielä on työn takana tuo kaukaloon istuttaminen mukavasti ja tehdä se niin että vielä hengittääkin vois.
Soitettiin sitten taksi ja päästiin lähtemään kohti kotia jossa meidän äiti odotti. Se oli ollut kissavahtina meillä ja kysellyt päivän aikana mm. ruokatoiveita joka sai veden herahtamaan kielelle. Johan tässä nälkä onkin! Olin syönyt pussillisen Pihlaja namuja (jotka Toni oli ostanut pyytämättä ♥), muutaman rivin suklaata ja jonkin verran leipää sekä teetä koko sairaalassa olo aikana. Kyllä nyt jos millon kaipaa jo jotain kunnollista ja hyvää ruokaa.
Taksimatka meni hyvin rauhallisesti vaikka tuota ajettavaa reilu tunti onkin. Kun tienvarressa viimein törötti kyltti "Iisalmi 30km" aloin vasta tajuamaan mitä on edellispäivänä tapahtunut. Kyyneleet kohosivat silmiin ja koti-ikävä oli suunnaton. Onneksi sinne pian päästään.
Meidän äiti ei uskaltanut tyttöön koskea omin päin, vähän niinkuin isosiskokin aiemmin oli ylivarovainen. Purettiin siis tyttö sutjakkaasti kaukalosta ja haalareiden välistä, ojennettiin mummille ja alettiin itse syömään (söi se äitikin yhdellä kädellä kun Toni sille perunat kuori).
Oli outoa ja helpottavaa olla kotona. Molemmilla oli kova sosiaalisen kanssakäymisen tarve tuon sairaalalla matelun takia, joten aina kun typy oli tyytyväinen niin molemmat livahdettiin tekemään omiamme. Toni pleikkarilla ja minä tietokoneella. Oikein mallivanhemmat, mutta tää oli jotain mitä tarvittiin molemmat kipeästi. Tonin kaverikin sattu kulkemaan myöhään illalla parkkipaikalla ja Toni sen heti meille pyyti hetkeksi. Alkoi tuntumaan vielä oudommalta, mutta tätähän se tulis olemaan. Me kolme ja Meidän elämää muillekin olemassaolevan lapsen kanssa.
Ensimmäisenä yönä tyttö nukkui 7 tuntia putkeen, josta oltiin varsin iloisia. Saatiin mekin vähän tankattua voimia tulevaan.
Keskiviikko 13.1. Katselin iltasella Greyn anatomiaa ja ihan lopussa iski Järjetön ikävä. Typy nukkui rinnalla, hengitti hassusti ja minä yritin olla rauhallinen. Eihän me tyttöä menetetä? Joona tulvi mieleen ja kaikki se kuinka tytön pitäisi saada elää ja kasvaa isoveljensä kanssa. Kuinka kaikkien pitäisi nähdä että meillä on kaksi kaunista lasta, sen sijaan että näkevät vain toisen.
Myös Tonin pleikkarinstatus pyöri päässä. "On nyt isä". Onhan se ollut sitä reilun vuoden ja on itse vielä sanonutkin että pitää itseään isänä kaikesta huolimatta. Silti se sattuu.. Miten vasta nyt? Joudunko vielä kotonakin olemaan yksin se joka tietää meillä olevan 2 lasta? Olenko minä ainut joka tahtoo muistaa?
Perjantai 15.1 kävi neuvolatäti kylässä. 3100g oli tytöllä jo painoa, eli syntymäpainokin on ohitettu hienosti. Varsin virkeä vauva kuulemma. Onhan se syntymästään asti tahtonut katsella paljon ympärilleen ja kauniisti katseleekin. Katsekin alkaa kohdistumaan jo.
---
Noin yleiskuulumisia, niin Toni on vielä torstaihin saakka kotona. Kerran oon kesken yön lähtenyt itku kurkussa sohvalle tytön kanssa kun Toni kivahti tytön huudolle. Tuli kyllä sohvalle meidän kanssa istumaan jollon sanoin että ymmärrän jos sitä turhauttaa. Mulle tää on kuitenkin vielä melko helppoa, koska siinä tytön heräilyssä on mulle etuna se oman asennon vaihtaminen ja vessaan herääminen. Sai se meidät suostuteltua sänkyyn nukkumaan imetyksen sekä vaipan vaihdon jälkeen. Siellä olikin multa vähän anteeksi pyytelemässä.
Hienosti tuo muuten on mukana. Yleensä työnjako on se, että minä syötän ja Toni röyhtäyttää. Puutuu tuo mun persus niin hyvin tuon imettämisen aikana, että tarviin vähän jalottelua ja toisenlaista istuma-alustaa heti sen jälkeen. Ja kun tuolla tytöllä kestää se röyhyn antaminen aika kauan. Muuten tulee pukluna paljon pihalle jos ei sitä yhtä tai paria isompaa röyhyä ulos saa.
Toni on jo kerran saanut kakkaväijytyksestä osansa. Oli vaihtamassa vaippaa ja kai laittanut puhtaan vaipan juuri tytön alle kun pärähti oikein paatoksella kakat kaaressa Tonin päälle, peitolle sekä lattialle. Minähän sen sitten siivosin, mutta kylläpä pitkäksi aikaa siitä hupia riitti.
Hirmuisesti alkaa toi tyttö jo vaihtamaan ilmeitä aiemman huutonaaman ja peruslukeman lisäksi. Paljon on noita huuli pyöreenä tillottamisia (tuijottelua), suun mutruilua ja varsinkin niitä hymyjä ja virnuiluja etenkin unissaan.
Ja jos tyttö tekee kakkaväijytyksiä niin minä näyn tekevän maidolla samaa tosin tytön avustuksella. Tänä aamuna kastelin sängyn kun siirsin rintaa tytön suuhun, niin päättipä se rinta suihkia sitten maitoa urakalla. Ja kun tyttö oli rinnasta mun huomaamatta irti päästänyt niin tytön fleecepeitolla oli sitten hirmunen lammikko posken vieressä.
Jokohan siinä ois hetkeksi jotain kuulumisia. Tätäkin oon kirjottanut lauantaista asti.. Enkä muista puoliakaan siitä mitä piti kirjottaa.
Maanantai 11.01.2010
Pärskyn tarkastuskäynti Kuopiossa.
13.30 mentiin. Kerrottiin että lekuri ottaa vastaan n. klo 14 ja käskettiin aulaan odottamaan. No mehän mentiin. Typy huus nälkää, joten tissiä esiin. Jonkun ajan päästä se kätilö sano, että hän vois ottaa ne lämmöt ja muut tarkastukset tässä ennen sitä lääkäriä. Noh, typy piti irrottaa tissistä. Kauhea huutohan siitä tuli.
Mitattiin kuitenkin lämmöt. Kätilö sano, että imetä vaan niin rauhottuu. Mentiin takasin aulaan siis. Typylle tissi suuhun. No, pian tultiin sanomaan että se lekuri ois nyt. Kävelin typy tississä sinne huoneeseen. Samahan se, jokainen maitotippa lisää vie typyltä nälkää.. Taas piti irrottaa keskenkaiken. Vaipassa oli pissaa joten vaippa vaihdettiin kun lekuri kaikki hommansa hoiti.
100g lisää painoa tullu perjantaista, eli varsinainen keiju tää tyttö 2985 gramman painollaan. Aulaan odottamaan. Typy huutaa tissiä. Nyt saan imettää loppuun saakka! Kunhan oltiin hommamme saatu hoidettua niin mentiin kätilön luo ja alettiin touhuamaan niiden tarkastuksien kanssa. Typy puklaa käytännössä kaiken äsken juomansa maidon pihalle. Tyytyväisenä kuitenkin tillittää vielä. Kakkakin turahtaa vaippaan ja taas vaihdetaan. Tarkastukset kaikki hyviä.
Mennään aulaan odottamaan että mä pääsen tutkittavaksi. Typy haluaa taas tissiä ja minähän annan. Ehdin imettää onneksi, lykkään sitten typyn nukkumaan Tonin rinnalle ja lähden tarkastettavaksi.
Munkin tarkastukset hyvät ja keskustellaan siitä että pitääkö typystä ottaa kilpirauhasarvot. Kuulen miten aulassa huudetaan eikä ole vaikea arvata että se on meidän napero. Noh, keskustellaan loppuun saakka ja kätilö sitten lähtee selvittämään pitääkö ne ottaa ja minä istun taas aulaan tissittämään.
Ehdin imettää ja antaa typyn nukkua tovin rinnan päällä labratätiä odotellessa. Näyttenottokin meni hyvin, tosin tuo ei jostain syystä tykkää että sen jalkaa estetään. Sama käsien kanssa. Muuten se itse toimenpiteestä (neula kantapäähän ja lypsäen) ei välitä.
Saadaan lähteä, tosin kätilö tulee heittämään heipat hetken päästä. Imetän siis valmiiksi. Tarkoituksena vaihtaa sen jälkeen vaippa ja pakkautua toppapuvun kautta kaukaloon ja lähteä kohti kotia. Heipat heitetään mutta meidän imetys jatkuu.
Kätilö tulee jossain vaiheessa takaisin kun edelleen typy on tissillä ja kertoo että pitää kuulemma toinenkin kilpirauhastesti ottaa. Olisi kuulemma pitänyt heti ottaa ne molemmat, mutta jostain syystä ei otettu kuin yksi. "Labratäti tulee pian".
Tuskailen jo nyt. Juuri kun ollaan lähtökuopissa niin otetaan takapakkia. Johan täällä on melkein kolmatta tuntia vietetty eikä vieläkään muka riitä. Noh, jäädään odottamaan sitä labratätiä. Odotetaan. Odotetaan ja odotetaan.
Synnyttäneet saavat ruokaa eteensä. Se tuoksuu ihan jumalaiselta ja omaa mahaa kurnuttaa ihan liian kovaa. Näen kätilön käyvän jossain vaiheessa katsomassa aulassa vieläkö ollaan siellä ja menevän takaisin. Odotetaan vielä. Ja vielä. Ja vielä. Sitten tullaan jo kysymään että eikö se ole käynyt vielä. No ei.
Typy nukkuu mun rinnan päällä ja mun hermot ei kestä enää kauaa. Tiedän mitä tästä seuraa.. Heti kun labratäti ilmestyy näköpiiriin hyökätään sen luokse. Sotasuunnitelma on valmiina. Näyte, vaipanvaihto, pukeminen ja äkkiä pois! Kello on jo viisi.
Ollaan jouduttu olemaan kolme ja puoli tuntia odottamassa näin vähäisiä juttuja. Hermot kiristyy. Saadaan näyte otettua nopeasti eikä typy edes huuda vaikka ei saa jalkaansa liikuttaa. Tosin tämä onkin se toinen jalka.
Suunnitelma laitetaan toteutukseen. Vaipan vaihto. Päätän pesasta vähän hanan alla vaikka vaipassa on vain pissaa. Ehkä tein oikean ratkaisun. Hoitopöydälle laskettaessa typy liritti toisenkin satsin. Jes! Selvitään taas todennäköisimmin ilman vaipanvaihtoa matkalla. Nyt enää toivotaan että pukeminen menee hyvin ja että se n. tunti sitten saatu maito jaksaa täyttää mahaa vielä. Ja että se uni vielä tulisi vaikka juuri veti tunnin tirsat.
Tiedetäänhän me jo ettei ne peukut auta, mutta jotain hyvää on tästäkin tultava. Ollaanhan me aika päivä jo koettu. Kotimatkalla sitten kuten arvata voi, piti pysähtyä bussipysäkille imettämään. Pakataan tyttö takaisin kaukaloon ja jatketaan matkaa kotiin.
Yksi pysähdys huoltoasemalle ja se riitti. Loppumatka hirveää huutoa. Oltaisihan tuota voitu vielä pysähtyä imettämään, mutta totta puhuakseni käämit oli niin tapissaan, että jotenkin en uskonut siitä tulevan yhtään sen parempaa. Eikä tuota kotiin nyt ihan mikään kamala matka enää ollut. Päätettiin jatkaa ajoa. Olen niin nälkänen ja väsynyt että ei parane sanoa tai kysyä mitään.
Typy huutaa ja yritän silitellä poskea sekä kaulaa, niihin on rauhoituttu joskus. Ei tänään. Joten annan sen imeksiä mun sormea. Se rauhottaa sitä lohduttominta huutoa.
Ilkeäähän tämä on, mutta parempi päästä kotiin oikeasti imettämään kunnolla. Nuo 20km koettelee erityisesti äitiä joka tietää tehneensä itse tämän valinnan, mutta pitää sitä kuitenkin oikeana ja se saa luvan riittää.
Kotipihaan kaartaessa oli seuraava sotasuunnitelma valmiina. Puretaan pihaan ajaessa vyöt kaukalon ympäriltä ja hypätään ulos välittömästi jotta mä pääsen imettämään samantien. Kuinka ollakkaan tyttö oli vailla seuraa. Kovasti vain hiljaisena tillitti äitiä joka yrittää tissiä työntää suuhun.
13.30 mentiin. Kerrottiin että lekuri ottaa vastaan n. klo 14 ja käskettiin aulaan odottamaan. No mehän mentiin. Typy huus nälkää, joten tissiä esiin. Jonkun ajan päästä se kätilö sano, että hän vois ottaa ne lämmöt ja muut tarkastukset tässä ennen sitä lääkäriä. Noh, typy piti irrottaa tissistä. Kauhea huutohan siitä tuli.
Mitattiin kuitenkin lämmöt. Kätilö sano, että imetä vaan niin rauhottuu. Mentiin takasin aulaan siis. Typylle tissi suuhun. No, pian tultiin sanomaan että se lekuri ois nyt. Kävelin typy tississä sinne huoneeseen. Samahan se, jokainen maitotippa lisää vie typyltä nälkää.. Taas piti irrottaa keskenkaiken. Vaipassa oli pissaa joten vaippa vaihdettiin kun lekuri kaikki hommansa hoiti.
100g lisää painoa tullu perjantaista, eli varsinainen keiju tää tyttö 2985 gramman painollaan. Aulaan odottamaan. Typy huutaa tissiä. Nyt saan imettää loppuun saakka! Kunhan oltiin hommamme saatu hoidettua niin mentiin kätilön luo ja alettiin touhuamaan niiden tarkastuksien kanssa. Typy puklaa käytännössä kaiken äsken juomansa maidon pihalle. Tyytyväisenä kuitenkin tillittää vielä. Kakkakin turahtaa vaippaan ja taas vaihdetaan. Tarkastukset kaikki hyviä.
Mennään aulaan odottamaan että mä pääsen tutkittavaksi. Typy haluaa taas tissiä ja minähän annan. Ehdin imettää onneksi, lykkään sitten typyn nukkumaan Tonin rinnalle ja lähden tarkastettavaksi.
Munkin tarkastukset hyvät ja keskustellaan siitä että pitääkö typystä ottaa kilpirauhasarvot. Kuulen miten aulassa huudetaan eikä ole vaikea arvata että se on meidän napero. Noh, keskustellaan loppuun saakka ja kätilö sitten lähtee selvittämään pitääkö ne ottaa ja minä istun taas aulaan tissittämään.
Ehdin imettää ja antaa typyn nukkua tovin rinnan päällä labratätiä odotellessa. Näyttenottokin meni hyvin, tosin tuo ei jostain syystä tykkää että sen jalkaa estetään. Sama käsien kanssa. Muuten se itse toimenpiteestä (neula kantapäähän ja lypsäen) ei välitä.
Saadaan lähteä, tosin kätilö tulee heittämään heipat hetken päästä. Imetän siis valmiiksi. Tarkoituksena vaihtaa sen jälkeen vaippa ja pakkautua toppapuvun kautta kaukaloon ja lähteä kohti kotia. Heipat heitetään mutta meidän imetys jatkuu.
Kätilö tulee jossain vaiheessa takaisin kun edelleen typy on tissillä ja kertoo että pitää kuulemma toinenkin kilpirauhastesti ottaa. Olisi kuulemma pitänyt heti ottaa ne molemmat, mutta jostain syystä ei otettu kuin yksi. "Labratäti tulee pian".
Tuskailen jo nyt. Juuri kun ollaan lähtökuopissa niin otetaan takapakkia. Johan täällä on melkein kolmatta tuntia vietetty eikä vieläkään muka riitä. Noh, jäädään odottamaan sitä labratätiä. Odotetaan. Odotetaan ja odotetaan.
Synnyttäneet saavat ruokaa eteensä. Se tuoksuu ihan jumalaiselta ja omaa mahaa kurnuttaa ihan liian kovaa. Näen kätilön käyvän jossain vaiheessa katsomassa aulassa vieläkö ollaan siellä ja menevän takaisin. Odotetaan vielä. Ja vielä. Ja vielä. Sitten tullaan jo kysymään että eikö se ole käynyt vielä. No ei.
Typy nukkuu mun rinnan päällä ja mun hermot ei kestä enää kauaa. Tiedän mitä tästä seuraa.. Heti kun labratäti ilmestyy näköpiiriin hyökätään sen luokse. Sotasuunnitelma on valmiina. Näyte, vaipanvaihto, pukeminen ja äkkiä pois! Kello on jo viisi.
Ollaan jouduttu olemaan kolme ja puoli tuntia odottamassa näin vähäisiä juttuja. Hermot kiristyy. Saadaan näyte otettua nopeasti eikä typy edes huuda vaikka ei saa jalkaansa liikuttaa. Tosin tämä onkin se toinen jalka.
Suunnitelma laitetaan toteutukseen. Vaipan vaihto. Päätän pesasta vähän hanan alla vaikka vaipassa on vain pissaa. Ehkä tein oikean ratkaisun. Hoitopöydälle laskettaessa typy liritti toisenkin satsin. Jes! Selvitään taas todennäköisimmin ilman vaipanvaihtoa matkalla. Nyt enää toivotaan että pukeminen menee hyvin ja että se n. tunti sitten saatu maito jaksaa täyttää mahaa vielä. Ja että se uni vielä tulisi vaikka juuri veti tunnin tirsat.
Tiedetäänhän me jo ettei ne peukut auta, mutta jotain hyvää on tästäkin tultava. Ollaanhan me aika päivä jo koettu. Kotimatkalla sitten kuten arvata voi, piti pysähtyä bussipysäkille imettämään. Pakataan tyttö takaisin kaukaloon ja jatketaan matkaa kotiin.
Yksi pysähdys huoltoasemalle ja se riitti. Loppumatka hirveää huutoa. Oltaisihan tuota voitu vielä pysähtyä imettämään, mutta totta puhuakseni käämit oli niin tapissaan, että jotenkin en uskonut siitä tulevan yhtään sen parempaa. Eikä tuota kotiin nyt ihan mikään kamala matka enää ollut. Päätettiin jatkaa ajoa. Olen niin nälkänen ja väsynyt että ei parane sanoa tai kysyä mitään.
Typy huutaa ja yritän silitellä poskea sekä kaulaa, niihin on rauhoituttu joskus. Ei tänään. Joten annan sen imeksiä mun sormea. Se rauhottaa sitä lohduttominta huutoa.
Ilkeäähän tämä on, mutta parempi päästä kotiin oikeasti imettämään kunnolla. Nuo 20km koettelee erityisesti äitiä joka tietää tehneensä itse tämän valinnan, mutta pitää sitä kuitenkin oikeana ja se saa luvan riittää.
Kotipihaan kaartaessa oli seuraava sotasuunnitelma valmiina. Puretaan pihaan ajaessa vyöt kaukalon ympäriltä ja hypätään ulos välittömästi jotta mä pääsen imettämään samantien. Kuinka ollakkaan tyttö oli vailla seuraa. Kovasti vain hiljaisena tillitti äitiä joka yrittää tissiä työntää suuhun.
Tyytyväinen tyttö, vähän yksinäinen vain vaikka äiti olikin alle metrin päässä koko ajan ♥
Torstai 07.01.2010 Synnytyskertomus
Torstai 07.01.2010, Iisalmi.
- Klo 5.20 - Hyvin vähästä vaaleanpunajuovaa ilmestyi paperiin. Alko jännittämään, joten kun menkkajomotuksia tunsin hyvinhyvin hentoina sillon tällön niin en enää osannut jatkaa unta. Nousin ylös ja kerroin töihin lähtevälle Tonille tilanteen.
- Klo 7.15 - Varoitin Tonia jo mahdollisesti lyhenevästä työpäivästä ja lähdin tunniksi suihkuun suihkuun. Jatkuvasti hyvin hentoja, lyhyitä menkkajomotuksia. Ei mitään huomiota herättävää tai niin kovin huomattavaa. Seurailen kuitenkin eikä niillä mitään rytmiäkään ole.
- Klo 8.15 - Kuivalla maalla menkkajomotukset tuntuu vähän enemmän, mutta silti ovat hyvin hentoja. Käsikopelolla ei kuitenkaan oo mitään huomattavia muutoksia tapahtunu.
- Klo 8.50 - Yritän nukkua hetken tai ainakin makoilla. Silti jomottaa aika ajoin. Erittäin lyhyitä ovat kestoltaan. Alan kirjaamaan niitä ylös. En tiedä sekunneista, joten laskin montako kertaa ehdin hengittämään kunkin aikana. Ja kellosta katselin sitten minuutteja niiden välillä. Hyvin suurtakin hajontaa. Kuitenkin alle 10min.
- Klo 9.23 - Tulee ensimmäinen jomotus jonka aikana pääsen yli viiden hengityskerran. Se kesti 10 hengityskertaa. Tarkistin tässä välissä sekuntikellon kanssa paljonko se keskimääräisesti on. Vaatimattomat 30 sekuntia.
- Klo 10.41 - Olen saanut jo muutamia yli 10 hengityskerran vaativia jomotuksia.
- Klo 11.12 - Olen menossa suihkuun kun isosisko soittaa. Kyselee vointeja ja selitän olleeni menossa juuri suihkun puolelle. "Aiotko sä synnyttää?" No vähänhän se näyttää jo sille että tänään päästään siihen saakka ja kerroinkin että olin juuri Tonille ilmoittamassa tilannetta ja pyytämässä sitä kotiin päin, koska en tiedä missä vaiheessa alkaa tapahtumaan. Kirjoitan kuitenkin viestiin ettei ole mikään kiire ja että lähden suihkuun.
- Klo 11.40 - Toni tuli kotiin ja minäkin suihkusta poistuin. Suihkussa jomotukset harvenee eikä niitä kuivalla maallakaan varsinaisesti tarvitse mitenkään ottaa vastaan. Riittää että ei tarvitse keskittyä mihinkään muuhun, joten suljen aina silmäni tehdäkseni selväksi että jatkan kohta juttua. Välit edelleen mitä sattuu ja Toni kovasti kyseleekin millainen on olo. Ei vielä mitenkään erikoinen.
- Klo 12.55 - Soitto Kyssin synnytysvastaanottoon ja tilanteen kertominen. Ei kuulemma vielä tarvitse lähteä, voisin ainakin suihkua vielä kokeilla kuulemma uudelleen. Teen työtä käskettyä.
- Klo 13.23 - Suihkussa yllätän itseni tuntemalla tutun tunteen. Tuntuu kuin kohdunsuu olisi vetoketju jota yritetään pakottaa uomiinsa hilaamalla sitä edestakaisin. Se kutittaa ja hivenen kipristää. Nyt on jo kiire! Ponnistusvaihe on ihan käsillä. Tonin hätyytän soittamaan ambulanssia ja itseni pukemaan, vaikka eihän siitä mitään meinannut tulla. Heitin myös sideharson housuihin, jotta näkisin veden värin jos ne menevät. Toni on puhelimessa ikuisuuden. Tunnen jo kuinka täytyy nousta supistuksen, kutituksen sekä ponnistelun voimasta varpailleen. Huomaan jo kuinka ulisen. Minut pyydetään puhelimeen. Ei nyt, supistaa. Toni vastailee sen minkä tietää ja ojentaa puhelimen kun supistus on ohi. Kerron kuinka ollaan jo hyvin lähellä ponnistusvaihetta, tiedän tämän tunteen ihan liian hyvin.
- Klo 7.15 - Varoitin Tonia jo mahdollisesti lyhenevästä työpäivästä ja lähdin tunniksi suihkuun suihkuun. Jatkuvasti hyvin hentoja, lyhyitä menkkajomotuksia. Ei mitään huomiota herättävää tai niin kovin huomattavaa. Seurailen kuitenkin eikä niillä mitään rytmiäkään ole.
- Klo 8.15 - Kuivalla maalla menkkajomotukset tuntuu vähän enemmän, mutta silti ovat hyvin hentoja. Käsikopelolla ei kuitenkaan oo mitään huomattavia muutoksia tapahtunu.
- Klo 8.50 - Yritän nukkua hetken tai ainakin makoilla. Silti jomottaa aika ajoin. Erittäin lyhyitä ovat kestoltaan. Alan kirjaamaan niitä ylös. En tiedä sekunneista, joten laskin montako kertaa ehdin hengittämään kunkin aikana. Ja kellosta katselin sitten minuutteja niiden välillä. Hyvin suurtakin hajontaa. Kuitenkin alle 10min.
- Klo 9.23 - Tulee ensimmäinen jomotus jonka aikana pääsen yli viiden hengityskerran. Se kesti 10 hengityskertaa. Tarkistin tässä välissä sekuntikellon kanssa paljonko se keskimääräisesti on. Vaatimattomat 30 sekuntia.
- Klo 10.41 - Olen saanut jo muutamia yli 10 hengityskerran vaativia jomotuksia.
- Klo 11.12 - Olen menossa suihkuun kun isosisko soittaa. Kyselee vointeja ja selitän olleeni menossa juuri suihkun puolelle. "Aiotko sä synnyttää?" No vähänhän se näyttää jo sille että tänään päästään siihen saakka ja kerroinkin että olin juuri Tonille ilmoittamassa tilannetta ja pyytämässä sitä kotiin päin, koska en tiedä missä vaiheessa alkaa tapahtumaan. Kirjoitan kuitenkin viestiin ettei ole mikään kiire ja että lähden suihkuun.
- Klo 11.40 - Toni tuli kotiin ja minäkin suihkusta poistuin. Suihkussa jomotukset harvenee eikä niitä kuivalla maallakaan varsinaisesti tarvitse mitenkään ottaa vastaan. Riittää että ei tarvitse keskittyä mihinkään muuhun, joten suljen aina silmäni tehdäkseni selväksi että jatkan kohta juttua. Välit edelleen mitä sattuu ja Toni kovasti kyseleekin millainen on olo. Ei vielä mitenkään erikoinen.
- Klo 12.55 - Soitto Kyssin synnytysvastaanottoon ja tilanteen kertominen. Ei kuulemma vielä tarvitse lähteä, voisin ainakin suihkua vielä kokeilla kuulemma uudelleen. Teen työtä käskettyä.
- Klo 13.23 - Suihkussa yllätän itseni tuntemalla tutun tunteen. Tuntuu kuin kohdunsuu olisi vetoketju jota yritetään pakottaa uomiinsa hilaamalla sitä edestakaisin. Se kutittaa ja hivenen kipristää. Nyt on jo kiire! Ponnistusvaihe on ihan käsillä. Tonin hätyytän soittamaan ambulanssia ja itseni pukemaan, vaikka eihän siitä mitään meinannut tulla. Heitin myös sideharson housuihin, jotta näkisin veden värin jos ne menevät. Toni on puhelimessa ikuisuuden. Tunnen jo kuinka täytyy nousta supistuksen, kutituksen sekä ponnistelun voimasta varpailleen. Huomaan jo kuinka ulisen. Minut pyydetään puhelimeen. Ei nyt, supistaa. Toni vastailee sen minkä tietää ja ojentaa puhelimen kun supistus on ohi. Kerron kuinka ollaan jo hyvin lähellä ponnistusvaihetta, tiedän tämän tunteen ihan liian hyvin.
Ajalla ei ole enää mitään väliä. Haluan ponnistaa, haluan auttaa ja helpottaa itseäni. Ei ole enää mitään toivoa pidätellä. Tunnen kuinka jokainen supistus on lähempänä suunnittelematonta kotisynnytystä tai ambulanssisynnytystä. Miten kauan sen ambulanssin tulemisella voi kestää?
Minuutit tuntuvat tunneilta. Paniikinomainen tunne valtaa hengityksen. Ei vielä! Kouristaa jo niin etten voi kuin nousta vielä enemmän varpailleni jalat tiukasti yhdessä ja koko kroppa jännittyneenä, ulisen. Kohta en pysty enää.
Pian rapusta kuuluu ääniä.. Ne tulivat! Ehdin ainakin muutamat supistukset tuntemaan pelkkiä esitietoja selittäessä. Eikö oltaisi voitu lähteä heti?
Kuin ihmeen kaupalla pääsen ambulanssiin ilman ongelmia ja Tonikin oli turvana (kaikkien tavaroiden kanssa). Makaan kyljelläni paareilla ja tunnen kuinka päästiin juuri siihen pisteeseen josta ei ole paluuta. Jokainen supistus työntää lasta alemmas. Auto käynnistyy ja lähdetään matkaan. Jokainen rytkäys matkalla saa olon tuntumaan sietämättömältä. Asiaan uuden ulottuvuuden tuo matkapahoinvointi.
Onneksi kuulen pian, että käydäänkin aluesairaalalla jos siellä vaikka kätilö voisi tarkistaa tilanteen. Näin estettäisi parhaamme mukaan ambulanssisynnytys. Pidän sängyn laidasta rystyset valkoisina kiinni ulistessani lähes katkeamatta. En tiedä olinko sanonut jotain vai näkikö sen niin selvästi, että nyt ei todellakaan pelleillä enää mutta kuulin kuinka ensin arvottiin haetaanko kätilö ambulanssiin kokeilemaan vai mennäänkö sisälle. Päätyivät että mennään sisälle. Kuin niiden sanojen helpotuksesta suolikin tyhjenee ja kiittelen itseäni fiksusta sideharsoideasta. Voin vain enää toivoa että se on toiminut.
Nuo vaivaiset 4km kotoa sairaalalle olivat jo ikuisuus. Mutta ne kymmenet viimeiset metrit sairaalan sisällä olivat jo helvettiä. Niin lähellä helpottavaa ponnistuslupaa, mutta silti niin kaukana. En edes tiedä missä Toni on. Jossain vaiheessa paarien kääntyessä näen vilauksen. Siinä, kaikkien tavaroiden kanssa, katse yhtä yllättynyt ja tietämätön kaikesta tapahtuvan nopeudesta kuin itselläkin.
Päästiin johonkin saliin. Valoja joka puolella, kovaa kuhinaa ja paljon ihmisiä! En välitä. Ulisen ja kerron missä mennään. Missä Toni on, melkein hätäännyn että joudun tähän yksin? Pian huomaankin käden kurottavan pääni yläpuolelta kasvojeni yläpuolelle. Katson niin ylös kuin pystyn ja näen hiukset sekä silmät. Puristan lujaa kädestä. Näen silmissä jälleen pelkkää ihmetystä. En minäkään tätä tajua, joten oli huojentavaa nähdä toinenkin yhtä hämillään.
Kätilö sanoo että katsoo katsoo tilanteen, pitäisi kuulemma saada jalat auki. Hermostun ihan totaalisesti koska on suppari menossa kun yrittävät rempoa jalkoja auki! Kivahdan kovasti. Pian kivahdan uudelleen kun ei vieläkään osannut ottaa sormiaan pois. Kävi hyvin lähellä etten potkaissut, joku raja se minunkin sietokyvylläni on! Toisessa kädessä joku yrittää laittaa tippaa. "Voi nipistää". Juu, ei haittaa. Pahempaakin on menossa juuri.
Sain kuitenkin luvan ponnistaa pitkään heti seuraavalla. Pyysin saada nousta kontalleen, mutta en saanut lupaa juuri menneiden vesien takia. Ne tuntuivat menevän kovalla paineella, lähes kaarella ja kerralla syöksyen. Olivat ihan hivenen vihertävät, siksi asentopyyntöni evättiin. Pyysin että edes selkänojaa saisi pystympään jos ei muuten. Tuntui kuin olisin maannut pää alaspäin. Siihen sain luvan ja se toteutettiinkin välittömästi. Silti tunnen ponnistelevani ainoastaan kohti selkääni.
Jalkoja remmotaan, pidellään ja väännetään väkisin vaikka väännän niitä itse helpompaan asentoon. Minä kyllä tunnen mistä se lapsi tulee ja missä se menee. Tunnen mikä olisi helpoin tie ja sen kuinka helposti tämä menisi kun saisin asennon vaihtaa. Vannon itselleni etten koskaan enää suostu tällaiseen. Enkä ainakaan tähän asentoon.
Tuntuu että kätilö pitää kättään väärässä kohdassa ja että siitä on enemmän haittaa kuin hyötyöä. Yrittää ilmeisesti auttaa päätä syntymään. Pian se onneksi syntyykin. Napanuora pari kertaa kaulan ympärillä. Se katkaistaan heti ja samalla tiedän ettei loppukaan tule kuin itsestään. Liian paljon ylämäkeä.
Onnistun!
Minuutit tuntuvat tunneilta. Paniikinomainen tunne valtaa hengityksen. Ei vielä! Kouristaa jo niin etten voi kuin nousta vielä enemmän varpailleni jalat tiukasti yhdessä ja koko kroppa jännittyneenä, ulisen. Kohta en pysty enää.
Pian rapusta kuuluu ääniä.. Ne tulivat! Ehdin ainakin muutamat supistukset tuntemaan pelkkiä esitietoja selittäessä. Eikö oltaisi voitu lähteä heti?
Kuin ihmeen kaupalla pääsen ambulanssiin ilman ongelmia ja Tonikin oli turvana (kaikkien tavaroiden kanssa). Makaan kyljelläni paareilla ja tunnen kuinka päästiin juuri siihen pisteeseen josta ei ole paluuta. Jokainen supistus työntää lasta alemmas. Auto käynnistyy ja lähdetään matkaan. Jokainen rytkäys matkalla saa olon tuntumaan sietämättömältä. Asiaan uuden ulottuvuuden tuo matkapahoinvointi.
Onneksi kuulen pian, että käydäänkin aluesairaalalla jos siellä vaikka kätilö voisi tarkistaa tilanteen. Näin estettäisi parhaamme mukaan ambulanssisynnytys. Pidän sängyn laidasta rystyset valkoisina kiinni ulistessani lähes katkeamatta. En tiedä olinko sanonut jotain vai näkikö sen niin selvästi, että nyt ei todellakaan pelleillä enää mutta kuulin kuinka ensin arvottiin haetaanko kätilö ambulanssiin kokeilemaan vai mennäänkö sisälle. Päätyivät että mennään sisälle. Kuin niiden sanojen helpotuksesta suolikin tyhjenee ja kiittelen itseäni fiksusta sideharsoideasta. Voin vain enää toivoa että se on toiminut.
Nuo vaivaiset 4km kotoa sairaalalle olivat jo ikuisuus. Mutta ne kymmenet viimeiset metrit sairaalan sisällä olivat jo helvettiä. Niin lähellä helpottavaa ponnistuslupaa, mutta silti niin kaukana. En edes tiedä missä Toni on. Jossain vaiheessa paarien kääntyessä näen vilauksen. Siinä, kaikkien tavaroiden kanssa, katse yhtä yllättynyt ja tietämätön kaikesta tapahtuvan nopeudesta kuin itselläkin.
Päästiin johonkin saliin. Valoja joka puolella, kovaa kuhinaa ja paljon ihmisiä! En välitä. Ulisen ja kerron missä mennään. Missä Toni on, melkein hätäännyn että joudun tähän yksin? Pian huomaankin käden kurottavan pääni yläpuolelta kasvojeni yläpuolelle. Katson niin ylös kuin pystyn ja näen hiukset sekä silmät. Puristan lujaa kädestä. Näen silmissä jälleen pelkkää ihmetystä. En minäkään tätä tajua, joten oli huojentavaa nähdä toinenkin yhtä hämillään.
Kätilö sanoo että katsoo katsoo tilanteen, pitäisi kuulemma saada jalat auki. Hermostun ihan totaalisesti koska on suppari menossa kun yrittävät rempoa jalkoja auki! Kivahdan kovasti. Pian kivahdan uudelleen kun ei vieläkään osannut ottaa sormiaan pois. Kävi hyvin lähellä etten potkaissut, joku raja se minunkin sietokyvylläni on! Toisessa kädessä joku yrittää laittaa tippaa. "Voi nipistää". Juu, ei haittaa. Pahempaakin on menossa juuri.
Sain kuitenkin luvan ponnistaa pitkään heti seuraavalla. Pyysin saada nousta kontalleen, mutta en saanut lupaa juuri menneiden vesien takia. Ne tuntuivat menevän kovalla paineella, lähes kaarella ja kerralla syöksyen. Olivat ihan hivenen vihertävät, siksi asentopyyntöni evättiin. Pyysin että edes selkänojaa saisi pystympään jos ei muuten. Tuntui kuin olisin maannut pää alaspäin. Siihen sain luvan ja se toteutettiinkin välittömästi. Silti tunnen ponnistelevani ainoastaan kohti selkääni.
Jalkoja remmotaan, pidellään ja väännetään väkisin vaikka väännän niitä itse helpompaan asentoon. Minä kyllä tunnen mistä se lapsi tulee ja missä se menee. Tunnen mikä olisi helpoin tie ja sen kuinka helposti tämä menisi kun saisin asennon vaihtaa. Vannon itselleni etten koskaan enää suostu tällaiseen. Enkä ainakaan tähän asentoon.
Tuntuu että kätilö pitää kättään väärässä kohdassa ja että siitä on enemmän haittaa kuin hyötyöä. Yrittää ilmeisesti auttaa päätä syntymään. Pian se onneksi syntyykin. Napanuora pari kertaa kaulan ympärillä. Se katkaistaan heti ja samalla tiedän ettei loppukaan tule kuin itsestään. Liian paljon ylämäkeä.
Onnistun!
Tuntuu siltä kuin olisin huonossa komediassa jossa synnytys käsitellään heittelemällä suolenpätkiä ruutuun, kaatamalla vettä saavilla jalkovälistä taivaalle päin, pulauttamalla nukke paidan alta ja tähän tehosteeksi vielä jokin kaamea kauhuleffarenkutus. Koko komeus kruunataan pikakelauksella!
En voi älytä mitä on tapahtunut. En voi uskoa että se kaikki tapahtui. Ja että se tapahtui minulle. Meille.
En voi älytä mitä on tapahtunut. En voi uskoa että se kaikki tapahtui. Ja että se tapahtui minulle. Meille.
Pian kuullaan yninästä itkuksi voimistuvaa ääntä.
Tyttö ♥
Tyttö ♥
Patistan Tonin kuvaamaan pian. Enhän minä näe mitä siellä tapahtuu. Istukkakin tulee hyvin nopeasti. Taisivat juuri pistää oksitosiinin ns. ihan turhaan. Pian kuitenkin näen Tonin kantavan tyttöä luokseni. Koko huone kuhisee. Kuka on soittamassa lääkärille Kuopioon, kuka järjestämässä meille seuraavaa kuljetusta Kuopioon ja kuka mitäkin. Eihän Iisalmessa enää oikeasti synnytetä joten onhan se ihmeellistä! Paljon ilosta virnuilevia naamoja. Täällähän synnyttävät vain me liian nopeat tai liian hitaat lähtijät, kummin sen nyt haluaa miettiä.
--
------
--
------
--
Torstai 07.01.2010, Iisalmi & Kuopio.
Meidät pakataan tytön kanssa valehtelematta parinkymmenen peiton alle kun jatkokyydin Kuopioon tarjoavat ambulanssimiehet tulevat hakemaan. Kuulemma saadaan vielä täysi lämmitys päälle. Hiki tulee jo ajatellessa.
Toni joutuu taas etupenkille. Ehkä vähän harmittaa, koska nyt jos millon haluaisin sen olevan vaan lähellä. Myös matka pelottaa ja jännittää. Liian kuumassa, tietä näkemättömänä, selkä menosuuntaan, talviset uratiet ja paikalleen köytettynä tästä matkasta ei tule herkkua matkapahoinvoinnin takia.
Toni joutuu taas etupenkille. Ehkä vähän harmittaa, koska nyt jos millon haluaisin sen olevan vaan lähellä. Myös matka pelottaa ja jännittää. Liian kuumassa, tietä näkemättömänä, selkä menosuuntaan, talviset uratiet ja paikalleen köytettynä tästä matkasta ei tule herkkua matkapahoinvoinnin takia.
Jossain vaiheessa yli puolen matkan saan kaivettua meitä enemmän esille. Asento on erittäin hankala, mutta saan kuin saankin tytön tissille. Eikä se tunnu pahalta.
Olo helpottaa muutenkin samalla, tästä voidaan vielä vaikka selvitä.
Kuopioon päästessä meidät kiikutellaan suoraan aulojen ja muiden läpi synnytysosastolle seurantaan. On outoa nähdä sivusilmällä ihmisiä joiden huomio varmasti on kiinnittynyt tällaiseen sekaväriseen peittokuormaan.
Samalla hetkellä peiton alta kuuluu itkua..
Voi jos tietäisittekin koko tarinan, mietin. Hymyilen kuitenkin vain peiton alle uteliaita nappisilmiä kohti.
Synnytyssalissa imetetään ja jutellaan päivän kulusta mukavan kätilön kanssa. Ei ole vielä iskenyt tapahtumat tajuntaan, vaikka tyttö tissillä viihtyykin.
Tyttö punnitaan. 3070g.
Ihmettelen kuinka pieni. Hurjan pieni!
Olihan meille vähän arvailtu 3200-3400 grammaista lasta, joten tämä yllätti. Kaikki on kuitenkin normaalisti.
Kotiin päästiin seuraavana päivänä nukkumattoman yön jälkeen.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
T