Sunnuntai 03.10.2010

Siitä on kutakuinkin 4 kuukautta kun mä olen viimeksi kirjoittanut kunnolla meidän kuulumisia. Ohhoh.
Oikeastaan en kyllä ihmettele yhtään miksi on taas kestänyt. Kun saatiin pikkasen väljemmät imetysvälit tai kun keksittiin uusia huijauksia jolla vähän jatkaa tytön viihtyvyyttä, niin jo se oli eroahdistuksissa heti seuraavaksi. Nyt alkaa sekin vähän antamaan periksi.

Tosin eroahdistuksen mukana tuli nukkumattomuus takaisin. Ei malttanut neiti nukkua lainkaan kun huomasi että puutuin vierestä. Joten ei ollut muuta vaihtoehtoa kuin nukuttaa sylissä. Ja täytyy sanoa, että kun tuo tallentava digiboksi meille hankittiin niin huokaisin tyytyväisyydestä. Tuntu että koko elämä parani. Ei ollut enää hampaidenkiristelyä kun mä en koskaan ehtinyt katsomaan mitään mieluista ohjelmaa siksi, että tyttö piti saada nukkumaan. Toisekseen kun tyttö nukkui sylissä, niin mulla oli sitä niin kutsuttua Omaa Aikaa. Vaikka kädet väsyikin, niin ainakin sain ihan vaan nautiskella melkein rajattomasti sen tunnin tai jopa kaksi likan tuhistessa sylissä. On tietysti niitäkin päiviä kun kaikki katsomisen arvoinen on katsottu ja millään ei huvittaisi olla siinä sohvalla. Erityisesti nyt kun on taas (edelleen) asioita tekemättä ihan mahdottoman paljon.
Joka päivä saan tehdä vain samat asiat uudelleen ja uudelleen, mutta sitten jokin niinkin pieni asia kuin valokuvien nettitilaus.. Ihan ylitsepääsemättömän vaikea saada aikaa sille. Mies kun on iltavuorossa niin pääsen koneelle kirjaimellisesti kahdeksi minuutiksi sen lisäksi siis, että aamulla käyn jonkun tunnin verran ja yritän tyydyttää juttutarpeeni valmiiksi. Miehen tultua kotiin kun pääsen vielä epätodennäköisemmin juttelemaan muille kun tyttö jo vaatii nukkumaan. Tai kun alkaa väsy painaa niin iskä ei kelpaakkaan.

Oon yrittänyt ottaa ton Projektin Vauvakirja hoidettavaksi. Hankittiin tulostin viimein, joten tulostin sitten kaikki tytön päiväkirjamerkinnät. Oon nyt sitten viivaillut sieltä niitä asioita, merkkipaaluja sekä muita mainitsemisen arvoisia asioita, jotta voin poimia ne joku päivä tuonne vauvakirjaan saakka.
Enkä edes voi tehdä tuotakaan hommaa kaikista yrityksistä huolimatta sillon kun ollaan tytön kanssa kaksin. Jos menen pöydän ääreen niin likka nykii lahkeesta koko ajan ja huutaa kun en ole sen kanssa samalla tasolla eli istu lattialla. Jos yritän sitä siellä tehdä, niin likka tahtoo paperit tiselleen ja huutaa kun ei saa niitä. Jos yritän tehdä sitä piilossa esimerkiksi niin että paperit on tyynyn takana ja viivailen, niin seuraavaksi saan huudot siitä etten katso tyttöä koko ajan. Eli joka toinen viikko mulla on edes jotain aikaa tehdä sitä. Silloin kun mies on aamuvuorossa.
Mutta kun lisätään samaan syssyyn ne kaikki muut keskeneräiset asiat, niin on varmaan ihan ilmiselvää, että tuota vauvakirja projektia oon saanut tehtyä vasta kahtena päivänä niistä 20 päivästä jonka toi tulostin on meillä ollut. Silloinkin ehkä vartin kerrallaan ja muutaman kerran päivässä. Tulostimen asentamiseenkin meni vissiin neljä-viis päivää, en vaan päässyt puoleksikaan tunniksi irti tytöstä aiemmin.
Noh, jos jätetään vuodatettavaa myöhempäänkin. Nyt pitää lähteä oikein lunttauskierrokselle jotta saan kerrottua taas ihan kaiken.

Likka vaihto joskus kesäkuun puolivälissä tota yöheräilyään radikaalisti. Ennen tuhistiin ja ähistiin pitkän aikaa ennenkun itkahdettiin, mutta nyt huudetaan kurkku suorana heti.
Myös kauhukohtauksiksi uskottavia on näkynyt. Puhe tai ylipäänsä äänet, kosketus ja sen sellainen saa huudon nousee ihan hysteeriseksi. Oon siis aika kurjalla tuulella öisin, en siksi että likka herää, vaan siksi etten vaan voi sen antaa olla kun mies nukkuu vieressä. Onhan tuo mies sanonu että minkä sille voi. Mutta mä en jotenkin pysty kun tuntuu että se likka on kuitenkin saatava hiljaiseksi ihan heti, ettei miehen unet kärsi. Nyt varsinkin kun pitää antaa tytön pieni hetki huutaa jos se yöllä herää. Sillä kun on pierut tosi usein hukassa, eikä sieltä mitään tuu ellei se vähän herää lisää. Näidenkin aikana kaikki kosketus ja muu saa sen huudon nousee vielä kovemmaksi, joten yritän vältellä niitä ja annan tytön kääntyillä itse mielinmäärin. Siinä punnertaessahan ne paukut parhaiten irtoilee.
Muutamana yönä sillon tällön oon saanut tytön nukahtaa tassuttelemalla uudelleen. Ja joskus syödään tissiä viidesti yössä, joskus vaan kerran. Onneksi tuo on ihan tässä viikon parin sisällä oppinut, että jos se kääntyy yöllä mahalleen asti, niin painaa päänsä petiin tai kääntyy selälleen/kyljelleen. Tähän saakka se on ollut takuuvarma herääminen jos noin on käynyt. Yritänkin pitää taas hyvää välimatkaa tyttöön kun nukutaan, jotta on sitten tilaa venkoilla silläkin.
Öisin meillä muuten nukutaan edelleenkin hyvin. Satunnaisesti on ollu myös päiväunimenestyksiä ja tyttö on nukkunu tunteja putkeen. Ainakin esimerkiksi juhannuksena neiti nukkui täysin liikkumattomissa vaunuissa ties montako tuntia, kun juteltiin porukalla niiden vieressä ja syötiin. Varmaan voi arvatakin jo ettei tuo onni jatkunut enää kotona.

Vaunuilu ei ole edelleenkään meidän juttu, eikä mitä ilmeisimmin tule olemaankaan ennenkuin tyttö oppii itse kävelemään siinä vierellä.
Nyt on alkanu siinä mielessä helpottamaan, että voidaan pysähtyä soseilemaan matkalla. Mutta sekään ei ole mikään ratkaisu, vaan siirtää huutoa ehkä viidellä minuutilla. Myös kantoliinaa oon alkanut pitämään aina mukana, jotta saan likan nostettua siihen ja jatkettua matkaa. Tosin mähän en ulkoile vaunujen kanssa ellei mies oo mukana, joten se useimmiten kantaa tytön kotiin sitten kun se huuto alkaa.
Jäähallille uskaltauduttiin ensimmäisen kerran viikko takaperin tytön kanssa. Vaunuillen mentiin ja vartti ennen hallia tyttö nukahti! Voitteko uskoa?! Mä en, mun oli siis ihan pakko ottaa valokuvakin siitä ihmeestä.
Hallillakin vielä jonkin aikaa nukku, mutta se pahuksen kuuluttajan ääni herätteli aina. Muutaman ekan kerran jatko untaan vaan, mutta sitten tuli pari kuulutusta melkein heti peräkkäin, sitten ihmeteltiin silmät suurina missä hitossa sitä nyt ollaan. Mutta se reissu meni oikein kivasti kotimatkaa lukuunottamatta.
Mullahan on melkonen arsenaali kaikkia apuvälineitä aina mukana. Nykyään aina kun johonkin lähdetään niin kassissa on ainakin sosetta ja maissinaksuja (mikä pelastus tää keksintö on ollutkaan meillä!) ja usein myös ensimukissa vettä ja toisessa minigripissä riisimuroja. Ja lisänä tietenkin leluja ainakin muutama sellainen mitä tyttö ei koskaan kotona saa, sekä narua jotta sen lelun voi sitoa vaunuista roikkumaan. Harmi että nykyään noi kelit on jo niin viileitä, että hanskat on ihan pakolliset. Nykyään ei siis oikein leluilla saa lisäaikaa, koska tulee vaan hurja huuto jos tyttö ei saakkaan sitä lelua käteensä hanskojen takia. Vaikka on meillä tietysti muutama satunnainen onnistuminenkin vaunulenkeille mahtunut mukaan, jollon kaikki odotukset on ylittyneet 200 kertaisina..
Nykyään siis ulkoillaan pääasiassa konttaamalla pihanurmella ja välillä nostellaan neitiä keinumaan. Tää onkin ollu meillä välillä aika hitti toimintaa. En siltikään saa itseeni remmottua tonne pihalle kovin helposti. Päivässä ei vaan oo tarpeeks tunteja kaikkien toimien välissä, joten aina kun oltais menossa niin sitten tyttö nukkuu tai se pitää syöttää tai sitten se on niin pirun väsyny. Aina on jotain. Osa tietysti myös ihan mustakin. En jaksa vaivautua repii sitä aikaa jostain taas uudelleen, jos se pihalle meno ei onnistu siinä yhdessä/kahdessa raossa, johon oon saanu raivattua aikaa. Ja kun se pihatoiminta tosiaan kestää ehkä 10min niin aika turhauttavaakin vielä lisäksi.

Käytiin me junamatkallakin likan kanssa heinäkuussa. Pitkällä 10 päivän lomamatkalla joka ei tuntunu yhtään lomalta. Ensimmäinen kahden vaihdon 7 tunnin junamatka kaksin tytön kanssa. Sitten yhden yön lomailu, päivän tohina ja autolla seuraavaan paikkaan. Siellä muutama päivä, sitten junalla tytön kanssa 3 tuntia yhdellä vaihdolla seuraavaan paikkaan. Siellä pari päivää ja sitten kotiin miehen ja tytön kanssa 7 tunnin matka. Ollaan siis melkein viikko reissussa pelkästään tytön kanssa. Isi on mukana vasta viimeset päivät.
En todellakaan oo lähdössä uudelleen samaan ainakaan vuoteen! Matkat meni juuri niinkuin pelkäsin. Likka ei voinut olla lattialla, ei suostunut syömään kovin helposti, ei juuri nukkunut, oli aika lämmin, kitinää, hyssyttelyä, leikkimistä, hytkymistä mitä tahansa millä rauhottuu vaan hetkeksikin. Kotiintulo matka oli vielä pahempi kun mies oli mukana. Likka ei sitäkään vähää malttanut olla ja mies vielä ehdotti jotain ”rentouttavaa ravintolavaunukäyntiä”. Kukkaset sanon mä. Kantamuksia oli yks iso kassi, reppu, turvakaukalo, vaunut, muovipussi ja tyttö tietenkin. Kantoliina mulla oli mukana että sidoin tytön siihen aina vaihdon ajaks, pakkasin kassit vaunuihin kaukalon kera ja näin päästiin ”vapain käsin” etsii seuraava juna ja pakkautuu sinne.
Tosi inhottavaa oli myös kun niin moni kylään ottajista oli hyvinkin lunkilla meiningillä ja mua hermostutti koko ajan kun tiesin, että se on lähdettävä tasan nyt jos meinaa selvitä. Ja ei tietenkään vielä sillon lähdetty mihinkään, vaan vasta hyvän tovin päästä.. Onneksi yksi kyläpaikka tajusi, olin sinne kyllä vuodattanutkin aimo annoksen päässäni jylläävää vitutusta siitä miten näen jo kaiken luhistuvan kasaan eikä päästä pitää kivaa. Mutta ah. Tämä ihana ihminen muisti kaiken mitä olin sanonut ja hoppuutteli muita vähän sen mukaan. Tiesi etten mä sitä osaa siinä vaiheessa sanoa, olinhan sen sille etukäteen kertonu.
Ylipäänsä tollaset lomareissut missä pitäis nähdä sen seittemänkymmentä ihmistä viikon aikana, niin ei kyllä tuu onnistuu vuosiin.
Mummo ja iskäkin tuli nähtyä samaa kyytiä. Se poikkeema sentään menikin jo aika hyvin. Tyttö jostain syystä nukku siellä kun tukki, ties kuinka monta tuntia yksin mummon sängyllä. Oli ihan pakko herättää neitokainen jotta mummo ja iskäkin näkis edes sitä hetken. Ei meidän kyläreissu kuitenkaan ollut kuin muutamia tunteja. Eikä tyttö meinannut millään jaksaa herätä, vaan nukahti mun syliin heti. Iskä sitten sano että ”annahan se Jaska tänne” (*käkä*) ja jo heräs neiti ja nauro maha kippurassa vaikkei iskä mitään tehnykkään. Tais tyttö nähdä että jotain tuttua on omassa äitissä ja mun isässä, koska se oli ihan niinkuin ois aina tuntenut iskän. Mummokin leikitteli neitiä ja jäähdytteli sitä ikkunan ääressä.
Syötiin taas ittemme täyteen siellä, niinkun aina ja ihan kivaa oli muutenkin. Iskä tosin meinas koko ajan olla työntämässä jotain likalle. Millon jaffaa, millon lihakeittoa ja millon jädeä, kakkua jne. Voi että mä meinasin oikeesti läpätä sitä. Monta kertaa sille älähdin enkä mitenkään lepsusti vaan oikeesti raivona. Mummo sitten koitti toppuutella sitä sen syöttämisvimmaa. Joka kerta piti tarkistaa onko sillä vielä jotain syömistä käsissään ennenkun pysty antaa tytön sille. Noh, ens kerralla se varmaan saakin jo jot ain sille antaa. Tollanen (sillon) 6kk nyt ei kuitenkaan mitenkään kaipaile jotain jädeä ja muuta. Eikä tosiaan oo vielä saamassa niitä.

Mutta keksipäs se tyttö matkanpäällä vaikka mitä kivaa. Alko nousee varpaiden ja käsien varaan ihan täysin ilmaan, sen jälkeen sai jalat alleen jo ja hytkytteli edestakas ihan ilman mitään apuja.
Kotimatkalla just vähän ennen Iisalmea alko tulee äma-ma-ma-ma-ma huutoa. Ihan todella selvää ja napakkaa tavutusta. Sitä sitten huudeltiinkin koko loppumatka eikä millään maltettu syödä, nukkua tai tehdä mitään muutakaan.
Varpaatkin meni kuulemma suuhun kahdesti. Kerran Tiialla ja kerran Timolla & Sannalla. Kertaakaan en todistanut tätä näkyä. Sen koommin sitä ei ookkaan juuri tapahtunut, paitsi ehkä kerran yllätin tytön ottamasta varpaat jo pois suustaan.
Vähän reissusta kotiintulon jälkeen likka alko ”loikkii” tossa konttausasennossa aina vähän eteenpäin. Eli siis tupsahti vähän hypähtäen mahalleen, nousi ylös, tupsahti hypähtäen mahalleen, nousi ylös jne. Aina pääsi sellaisen 20cm eteenpäin kerrallaan.

Likalla on ollu myös tämmösiä hauskoja kehitysvaiheita.
Heinäkuun alussa oli ihan hirrrrveen hauskaa taivutella niskoja taaksepäin. Ihan koko ajan, niinkun yrittäis konttausasennossa katsella kattoa suoraan päänsä yläpuolella. Ihan älytön nauru heti perään kun oli saanu taivutettua taas taaemmas.
Kun opittiin seisoo tukea vasten, niin jo alusta saakka on pitäny aina päästää molemmat kädet irti. Vieläkään se ei oo rauhottunut vaikka nyt kävelläänkin jo tuettuna. Aina kädet irti ja kokeillaan että no jos tällä kertaa pysyis pystyssä.
Hihoja tykätään repiä pois käsistä ja syödäkin niitä.
Myös sitteriin kiipeemisestä tuli ihan hirmunen hitti tossa pari viikkoa sitten. Se tota könyymistä muutenkin harjottelee koko ajan menemällä meidän jalkojen päältä koko ajan edestakasin. Keksi sitten että sitteriin ois kiva kiivetä. Ja sinnehän se pääs.
Kovasti se onkin viimesen viikon ainakin tehny sitä jalkojen nostelua sohvaa vasten. Koittanu siis löytää jalansijaa että jos vaikka sohvalle pääsis omin avuin. Kaikkee sitä

Syöttötuolikin meille kotiutu elokuun alkupuolella. Sen jälkeen on toi syöminen neidille maistunut ihan uudella tavalla. Menee paljon enemmän soseita oikeessa istuma-asennossa kuin tuossa sitterin takakenoisessa. Muutenkin täytyy myöntää että oon varsin ihastunut tuohon TrippTrappiin. Ja mikäs tytöstäkään sen kivempaa kun omaa pöydän päällistään lääppiä soseella taiteellisemmaksi *nauraa*. On siis tuo tuoliosa, vauvasetti ja kaupanpäällisenä saatiin se Stokken table top mihin ne aluskuvat voi vaihtaa. Ikinä en ois ite ostanu sitä 55€:n arvosta pöydän päällistä, varsinkaan kun meidän pöytä on jo ikivanha eikä sen pilaantuminen mitään haittaa, mut täytyy sanoa että onhan se aika mieletön nyt kun se ilmasena tuolla pöydällä on käytössä. Tosi helppo pyyhkästä pitkäänkin seisseet ja kuivuneet soseet pois siitä.
Syömisistä jatkan kun kätevästi sitä taas sivutaan. Puuro ei oo oikein neidin mieleen. Meillä aina annetaan se hedelmä/marjasoseen kera, mutta eieiei. Alusta saakka ollu yhtä huonoa tuon syöminen eikä parannusta näy. Siispä ei oo nyt pitkään aikaan annettu. Pitäis yrittää keksiä jotain muuta aamupalaksi kelpaavaa sen puuron sijaan. Mutta mä olen ihan tyhjä päästäni! En keksi mitään mitä vois yrittää..
Onneks sentään noita isojen tyttöjen 8kk soseita on alkanu menemään. Yllätti neiti tuossa yks päivä ja söi ihan innosta soikeena Puutarhurin lihapataa kaikkine pienimpine kokkareineen. Tainnu toi murokuuri tepsiä *tirsk*. Samoin meni joku kalamössö ihan kokonaan se puoli kupillista mitä tytölle otettiin! Ainoastaan isot palat jätettiin kupin reunalle.
Noi kiinteiden syömiset on muuten aika kamalaa kauraa ollu alussa (ja joskus vieläkin). En jaksa nähdä vaivaa jonkun parin pienen lusikallisen tähden. Onneks Toni oli alkuun paljon innokkaampi niiden kanssa, joten se pääasiassa ne kaikki maistattelut sitten hoiti. Nyt kun tota viimein on alkanut vähän menemään tytön mahaan saakka, niin mäkin olen jo paremmilla mielin alottamassa ruokailut. Erityisesti ton syöttötuolin takia, se on aika korvaamaton apu nykyään kaikessa.
Soseitakin kun tytölle keittelen niin tyttö syöttötuoliin ja ihan siihen mun vierelle että näkee ihan kaiken, muuten tulee huuto tai muuten täytyy sylissä pitää samaan aikaan kun hämmentelee kattiloita. Ja samalla saa syödä feederistään sitä samaa mitä keitellään, mutta raakana.
Siinä soseita tehdessä tulee tehtyä mehuakin. Eli ne jämäliemet noista hedelmistä ja marjoista paan sitten jääpalapussiin ja otan sieltä palan kerrallaan tytön ensimukiin ja voi sitä päivää kun se ensimmäisen kerran mehua sai. Ihan ihmeissään kun sieltä mukista tulikin jotain ja hitto vie, sehän olikin vielä jotain ihan muuta kun tissimaitoa.
Tulikin mieleeni että yks päivä kun sain noi omenat, päärynät ja nektariinit keitettyä ja survottua niin jätin siitä pienet määrät jokaista yhteen kuppiin ja sekoitin. Oisitte nähneet sen ilmeen tytön naamalla! Sehän oli ihan intona siitä sekotuksesta. Tää tais olla se sose mitä siellä jäähallilla syötiin sillon, meinaan sitä meni ihan hirvittävän suuri määrä kaikkiin aiempiin soseiden syömisiin nähden.
Oon haaveillut siitä sormiruokailustakin, mutta toistaiseks sekin on ihan nounou. Meidän tyttö vaan ei halua sylkästä mitään pois, kaikki on yritettävä niellä juuri sellaisenaan minkälainen pala niistä lähtee. Jos se on iso niin sitä ihan varmasti yritetään niellä viimeiseen saakka, eli kunnes äiti/iskä kaivaa sen pois sieltä kurkun päästä. Ilman feederiä mitään ”raakaa” (mitään mistä lähtee paloja) toi ei oikein sais.
Mummi yritti tässä yks päivä että antaa sen mutustaa ruisleivän kannikkaa. Mä jo näin silmissäni mitä tulee tapahtumaan, sanoin siitä ääneenkin, mutta ei se kuulemma mitään saa siitä, osaahan se sen mutustaa poskessa pehmeäks ja niellä sitten.. ja pian siinä kävikin juuri niin kuin ajattelin. Neiti sai palan irti, nieli, nieli, nieli ja nieli, henki ei kulje, yököttää ja silmän ympärykset on punaset. Jo siinä vaiheessa kun ne pari ekaa nieleskelyä kuulu niin tiesin mitä tuleman pitää. Likka nopeesti syöttötuolista syliin, mahalleen käsivarrelle ja sitten ensin vähän napauttaa selkään ja sen jälkeen kaivaa se leipä pois. Kylläpä mummi sen jälkeen kyttäskin ettei tyttö saa mitään lattialtakaan suuhunsa. Jopa ylivaroivaiseksi sitten tuon jälkeen ja kyttäs ihan metrin etäisyydeltä koko ajan ja kulki perässä, vaikka ihan hyvin tässä meidän taloudessa kuulee jos neiti jotain löytää.

Kesä ei ollu meitä varten. Oltiin koko kesä ihan raivona kumpainenkin tytön kanssa. Vaippasilleenkin oli liian kuuma. Nukuttais mutta kun oli liian kuuma. Sylissä pitäis olla mutta kun on liian kuuma. Mikään ei jäähdyttänyt muutenkaan tarpeeksi.
Tosin että käytiinhän me tuolla reissussa ollessa ensimmäisen kerran uimassa! Vitsit mikä vesipeto puolivuotias neiti olikaan. Suihkussa seuraavana iltana piti kokeilla samoja uintiliikkeitä että vieläkö pääsis polskii.
Harmi ettei käyty montaa kertaa lutaamassa noina kuumina päivinä, vain sen kerran tuolla reissussa ja kerran täällä. Mutta josko nyt sitten kylpylöitä ja uimahalleja alettais vähän koluamaan joskus kun kerran tiedetään että neiti siellä vois viihtyä.
Kuumuuden takia tultiin nukkumaan työhuoneeseen lattialle. Jokaisella on nyt oma patja lattialla ja siinä paljon aiempaa isommassa perhepedissä unta joka yö otellaan. Ei oo enää paluuta tonne makuuhuoneen 160cm sänkyyn ennenkun tyttö saadaan nukkumaan itsekseen pinnasängyssä. Siihen voi mennä aikaa..
Nyt tosin ollaan jo tytön huoneen lattialle muutettu nukkumaan. Patjat menee just naftisti tonne kaikki vierekkäin eikä kukaan valu mihinkään pöydän/hyllyn alle ja putoa patjojen rakoihin. Paljon kätevämpää muutenkin, jos sattuu käymään niin että tyttö ei herääkkään samaan aikaan kun mä. Voin siis tulla työhuoneeseen koneelle.

Hampaitakin meillä on muuten jo 6!
Ensimmäisten hampaiden kanssa yhtä matkaa tuli kuvioihin konttaaminen. Kämppä oli täynnä kiljumista tunnista toiseen. Ei kivusta vaan epäonnistumisista ja erityisesti onnistumisesta konttauksessa. Ja sellanen oikein superkimakka kiljuminen nimenomaan, ei mitään omaksi ratoksi äänten päästelyä, vaan vähän niinkun ois perinpohjin pelästytty jotain.
Enterorokkokin meillä kävi kylässä hampaiden teon aikana. Muuten ihan hyvin meni tuo ensimmäinen sairastelu, mutta Panadolin nieleminen oli tytöllä vähän vaikeeta. Alkuun meni hienosti, mutta lopummalla tautia (mitähän se nyt ois tytöllä kestäny kokonaisuudessaan.. oisko 3-4 päivää) ei millään ois särkylääkettä enää ottanu. Vähän piti koittaa hämätä kun selkeesti tuntu vähän pahemmalta ilman sitä. Ja viimesenä iltana oksennettiin kolmesti. Joten mies sai häädön patjoilta makuuhuoneeseen nukkumaan jotta edes se saa unta ja jaksaa töissä. Jäin sitten ite tytön kanssa. Oksennusten jälkeen sain tytön nukkumaan syliini ja siinä kieputeltiin pari tuntia jotta masu saa rauhottua, sen jälkeen kippasin tytön nukkumaan viereeni ja kun se heräs parin tunnin päästä niin varovasti tissitellen edettiin. Mutta ei tullut enää uudelleen.
Mäkin sen enteron sitten sain, pääasiassa vaan kurkkukipuna. Yhtenä yönä nous kuume ja pari päivää oli tissitulehdus samassa, mutta muuten ihan ohi vaan meni tuokin meillä.

6kk neuvolassa 8455g tais vaaka näyttää, pituuttakin oli 67cm.
8kk neuvolassa 9110g , pituuttakin oli 70cm

Tämmönen typerä lista vielä viimoseks siitä mitä kaikkea on opittu tai tehty viimeisen 4kk:n aikana.
13.6 (5kk) opittiin pyörii navan ympäri
21.6 (5,5kk) saatiin jo jalkoja pyllyn alle sekä ketkutettua sohvalla/sängyllä itteään konttausasennossa pienellä tukemisella jalkapohjista
21.6 (5,5kk) kääntyy selälleen
28.6 (5,5kk) mönkii eteenpäin
29.6 Ämmä ja emmä tyyppistä tavuilua sekä tiettyjä tavuja havaittu tietyissä tilanteissa
20.7 (6,5kk) matoilee eteenpäin nousemalla konttausasentoon ja pudottautumalla alas vähän hypähtäen ja toistamalla uudelleen
15.8 (7kk) ensimmäinen hammas pilkottaa ikenessä erittäin terävänä
16.8 (7kk) kontataan
18.8 (7,5kk) toinen hammas ja samaan aikaan polviseisontakin onnistuu
19.8 (7,5kk) kolmas hammas
26.8 (7,5kk) uusia mutinoita tytön äänivarastossa äppätitty ja putsiputsi tyyppisiä jupinoita. Neljäs hammaskin.
30.8 (7,5kk) seisotaan tukea vasten
18.9 (8,5kk) kävelee tukea vasten
19.9 (8,5kk) istuu ilman tukea


(en edes tiedä mitä kaikkea unohdin sanoa, mutta päivitellään ne sitten joskus jos ja kun niin kävi..)