Tiistai 08.12.2009

Joopa joo. Herätyskellohan oli soimassa klo 7.45. Mut kuinka ollakkaan mua väsytti ja punaista luuriahan tuli heti lävästyä. Klo 8.15 sitten heräsin jopa johonkin. Tuskin ois mitenkään "pommiin" voinu nukkua koska äiti oli luvannu laittaa viestiä kun on lähteny, joten siitäkin ois n. tunti lisäaikaa tullu valmistautumiseen :) En meinannu yöllä saada untakaan. Hermostutti koko päivän sisältö ihan liikaa. Eli siis tänään on se pelon, ahdistuksen sekä toisaalta toivon sekaisilla fiiliksillä odotettu päivä. Päästään keskustelemaan Kyssin synnytyspelkokätilön kanssa ja sitten ois se lekurikin samaan syssyyn. Autossa jo hermostutti, tuli välillä tooosi pitkiä hiljasia hetkiä vaikka yritettiin suunnitella joulua ja kaikkea muutakin jo nyt, ettei tarvii ihan viime tinkaan jättää. Kyssillä sitten ilmottauduttiin ja meidät ohjattiin nousee vielä 2 kerrosta ylemmäs. Mennään sinne synnyttäjien/synnyttäneiden osaston tienoille jossa Sype tulee vastaanottamaan. Se kätilö oli tosi kiva jo heti alusta alkaen. Nuorekas ja reipas. Tosin se alku takkuili paljonkin, ja kuten arvata saattaa niin vollasin jo heti ennenkun mitään asiaa päästiin käsittelemäänkään. "Ootteko käsitelly tätä edellistä synnytystä jossain tai koetteko tarpeelliseks käsitellä sitä nyt". No ei ainakaan nyt käsitellä! Tuntu että se kätilö ei kuitenkaan ymmärtänyt sitä miksi mua ahdistaa ajatella sairaalaan tulemista, vaikka mä olin ihan siksi yrittänyt parhaani mukaan vääntää siihen esitietolomakkeeseen kaiken ja laittaa sen ajoissa menemään niille, että voisivat tutustua ja ehkä oppia ymmärtämään. Myös oli käsitetty jotenkin pelkäksi luomu-hakuisuudeksi mun synnytystoiveet. Vaikka oikeastaan se pääydin kaikessa oli se, että mä tahdon tietää koko ajan missä mun keho menee tai ylipäänsä kuunnella sitä. Eikä se tiennyt koko ambulanssipuolestakaan mitään, siis että mitä siellä voi tehdä tai saada ja mitä ei. Onhan sekin ymmärrettävää, eihän se ambussa työtään tee mut just nää "turhat" kysymykset on niitä mihin mä kaipaan palavasti vastauksia. Asennoista se sano, että yleensähän ne vasemmalle kyljelle laittaa mutta ei nähnyt ongelmana muitakaan asentoja, pitäis vaan ite vaatia ja sanoa.. Se kirjaili papereihin ylös tietysti niitä toiveita, että ne jää sitten tulevaa ajatellenkin sinne. Kysyin siitä sydänäänien kuuntelustakin, mähän en halua tietää jos siellä on jotain enkä tosiaankaan halua maata tai muuten joutua väkisin olemaan. Sitä kuuntelua ei voi ohittaa ja se tehdään ajoittain, muuten jos jotain käy niin sairaala sais syytteet. Noh, menishän se kerran tai pari jos harvakseltaan, mutta ilmeisesti se on aika tiheästi seurattava aina n. 15min pätkä ainakin varsinkin sellasta aktiivista. Ja yleisimmillään vasemmalla kyljellä maaten, koska istuen keinutuolissa taikka seisoen ovat hankalammin kuultavia, mutta niinkin voi onnistua. Ei siis antanut kauheesti jakoja. Just näitä pakotettuja tilanteita mä vihaan yli kaiken.. Eikä tääkään tieto nyt ainakaan helpottanut. Mä vaan toivon, että ne äänet sais siitä laitteesta pois ja käännettyä sen laitteen näyttö seinää vasten. Huoh. No häiriöttömyys muuten voi jopa onnistuakin. Lattialla saa synnyttää ja jos kätilö ei suostu jostain omasta syystä, niin pitää sit vaan sanoa, että mene pois ja tuo toinen tilalle. Taas pitää itse vaatia ja toivoa että kerta sanominen riittäisi. Suihkut on juuri niin typerästi kun olin aatellutkin, eli jaettuja. Omia vaatteita saa käyttää (no en sitä epäillyt, muuten kun sillä, että kuinka paljon siitäkin pitää kuulla huonoa). Välilihaa pehmennellään hauteilla sekä suihkeella, jos siis keritään edes. Kätilökin oli samaa mieltä, että repeemät ennemmin kun eppari. Puhelinta saadaan pitää päällä ja puhuakkin sillä, eli mulle löytyy se toinenkin tukikanava jos tarvitsen. Cd-soitin siellä on, mut eipä se mua paina koska tota ämppäriä ei siihen kuitenkaan saa kytkettyä ja cd:iden kans puljaaminen ois paljon vaikeampaa. Jos vauva on hyväkuntonen niin sen voi heti saada rinnalle pyyhkeen kanssa ja siinä rinnalla voidaan tarkastaa ne perushommat. Toisinkuin niiden kotisivuilla luki. Niin ja jos mies ei ehdi samaan kyytiin, niin sit ei auta kun tulla kavereiden kyydillä. Eli siis suomeks jos meillä synnytetään niin koko kaveripiiri saa luvan synnyttää, eli olla valmiudessa. Äh. Eikä tota miestä välttämättä saa yöksi osastolle jos niinkun perhehuoneet ois jo käytössä. V*ttu. Sitten myö istutaan aulassa koko yö.. Tosin meidän tilanne painaa vähän enemmän vaakakupissa kun muiden. Mutta tuuripeliähän se silti on. Hmm. Mitähän kaikkea muuta. Niin ja jos synnytetään vaikka kahdeksalta illalla, niin aamuun saakka se menee erittäin todennäköisesti ennenkun pois päästään, koska päivystävä lastenlääkäri hyvin epätodennäköisesti tarkastaa sillon vastasyntyneitä. Vollasin monta kertaa sen keskustelun aikana. "Tunnut pahottavan mieles helposti". Ei se mun mielestä mitään mielenpahottamista ole. Hätää, ahdistusta ja haluttomuutta tulla varsinkaan niiden tietojen jälkeen. Käytiin sitten kattomassa myös synnytyssalia. Päästiin kattoo se joku koekäyttösen sängyn huone, semmonen tosi hauskan näkönen ovaali superlevee sänky jossa on moottori ja semmosia väänneltäviä "tukitankoja", että sen sängynpäädyn voi nostaa kokonaan pystyyn ja pitää sieltä kahvoista kiinni ja ponnistaa vaikka siinäkin kontallaan. Mut kyl mä silti enemmän sitä lattiaa himoitsen. Ei tarvii varoa. Samassa huoneessa oli myös parisänky sekä kynttelikkö, plussaa. Kerroinkin että pakkasin jouluvalot sairaalakassiin koska vihaan kylmiä valoja. Siinä huoneessa olikin pari sellasta normaalia puolihimmeetä hehkulampullista seinävaloa. Siitäkin vähän plussaa. Hirveen ahdasta kyllä oli molemmissa huoneissa. Käytiin siis kattoo se viereinen ammehuonekin samalla. Se amme on tietysti kauhean korkea. Ei mua kyl äkkiseltään sais tommoseen kiipeemään enää siinä vaiheessa. Varsinkaan kun sieltä pitää nousta pois eikä sinne saa synnyttää. Pitää kysästä mennessä, että pystyykö sieltä hilaa johonkin kauempaan nurkkaan esim. kipupumppuja ja muita vekottimia joita toivottavasti ei tarvita, mahtuis sitten edes hengittämään. Käski ottaa sitten ne paperit mukaan, siis kun mulla on se oma ns. tukilista kaikesta siitä mitä synnytyksessä tapahtuu, se kevyt 13 sivua. Mut kun en oo saanu tulostettua sitä vielä, pitäis kirjastoon saakka mennä.. Kysy vielä sen keskustelun jälkeen että "toiko tää yhtään apua?". Sanoin että tiedän sen sitten illalla, koska meillä on vielä toi lekurikäynti edessä. Ja miten arvasinkaan sen epäilevän oloni oikeaksi. Se Sype kävi sille lekurille selittämässä mitä kaikkea ollaan käyty läpi ja niin edelleen, sit päästiin ultraan. Kaikki oli kunnossa, vaikka äärettömän vaikeeta näyttikin olevan noi päänvirtaukset. Se siis nukkuu mahallaan tuolla (kun mä olen selälläni) ja kohtuullisen alhaalla sopivasti. Muksu edelleen hyvinkin sukupuoleton, eli Toni on jo täysin varma sen olevan äitiinsä tullu tyttö. Painoarvio 2560g, eli neuvolatädin viikko sitten esittämä 2800g oli onneksi väärä. Tai ainakin todennäköisesti, eihän ultrakaan mikään varma ole. Mutta kyllä se käsikopelo mitä toi neuvolatäti teki tuntukin aika hakuammunnalta siihen Joonan odotuksessa arvion sanoneeseen nähden. Syntymäpainoksi (tai siis LA:na) epäilee jotain 3200-3400g jos keskimääräinen 200g/vk saadaan kasaan näiden viimeisten n. 4 viikon aikana :) Toni sitten päästettiin ulos tässä vaiheessa ja koitettiin mikä on paikkojen tilanne. Kanavaa 2cm, molemmat kohdunsuut sentin auki ja paikat pehmeenä. Arvasinhan mä ettei tää päivä mene hyvin kaikista vastauksista huolimatta! Arvatkaa uskallanko enää tehdä mitään. Kävellä, siivota, järjestellä tai elää sitäkään vähää mitä tähän saakka? Joo kyllä, tämmönen tilanne on erittäin yleinen uusiosynnyttäjillä ja voi jatkua viikkoja ja silti mennä lasketunajan yli. Mut ei se paljon lohduta kun en tahdo tonne Kuopioon yhtään liian aikasin, ennen 39 viikkoa ainakaan. Siihen tavotteeseen ois sellanen 3 viikkoa rapiat. Toni jo selvästi kuvitteli yhdessä vaiheessa että oon sen keskustelun jälkeen "parantunut" ja kyseli kaikkea eihän-se-ollu-niin-paha kysymyksistä lähtien. Oli se, ja on se edelleen. Lähdettiin sit pihalle oottelee äitiä, käytäis kuulemma siskolla kahvilla ja sit pyörähdettäis vähäsen keskustassa ja sit kotiin. Kävästiin me Anttilassa ja Clas Ohlssonilla. Mä myös yritin epätoivosesti löytää siitä luontaistuotekaupasta vadelmanlehtiteetä, mut eihän sitä ollu! Vauvan iloa kyl ois ollu ja mammateetä, mut en mä niitä tahtonu. Pitää siis kattoa Iisalmesta, aattelin vaan että todennäkösemmin tuolta ois löytyny kun täältä. Hmph. Kotimatkalla sit pysähdyttiin Shellillä vähän syömässä, piti syödä sämpylöitä mut ne tuli juomien kans kalliimmaks kun se Hese joka siinä oli, joten sinnehän me suunnattiin. Navat täyteen ja sitten kotiin. Koko matkan olin ihan paiseissa joka vitun sukkapuikkofiiliksestä ja muusta tuolla ihan alhaalla tapahtuvasta. Että se siitä rauhallisemmasta loppuodotuksesta sitten. Äitikin sitten latisti vielä vähän lisää fiilistä ja muistutteli rintojen lämpimänä pitämisestä kaikilla kaulureilla, paidoilla jne. Tai siis alunperinhän se lähti siitä että tarviinko mä vielä itelleni sitä villatakkia kun ei se oo vielä neulonu sitä ja se asia päätty siihen että "onhan sulla se kauluri ja se mun vanha villatakki ja ne rinnanlämmittimet koska sitten se on tosi kipeetä jos tisseihin kylmä pääsee". Joo, en oo tässä tilanteessa ekaa kertaa, sori vaan. Tiedän ihan vitun hyvin mitä se on. Sitten se vielä alotti sen ihme väännön siitä "ethän sä nyt voi olla kahden oven takana muksusta". Tää on sen syy siihen työhuoneen ja makkarin päikseen vaihtamiseen. Ja tää jos mikä mua alkaa vituttaa älyttömästi, koska mä tahdon tehdä sen vieraiden takia. Eikä toi kuitenkaan kuuntele mua, siis millään tavalla. Sen mielestä se ei nyt vaan voi mitenkään päin onnistua ja toimia, vaikka mä yritän sanoa että helou, tää ois meidän muksu ja että mä oon aatellut että se tulee sitten n. puolentoista vuoden päästä kunnolla ajankohtaiseksi kun se muksu alkaa jo kulkemaan öisin. Ja siihen saakka mentäis vaan sillä fiiliksellä että sitten vaihdetaan jos ei toimi. Että sellanen ilta. Vituttaa ja suututtaa niin että itkettää ihan liikaa. Tän vielä jatkan tänne perään.. Se ultrakuva kun vilahti sieltä muksun kasvojen alueelta, niin heti muistin että oon nähnyt tän. Tää on Joona. Ne kasvot oli ihan täydellisen samanlaiset kuin mitä Joonasta otetut kuvat sillon muutama päivä jälkeenpäin. Tietysti nenä ei näkynyt ultrassa kuin semmosena möhkäleenä. Mutta ajattelin tän kuvan teille jakaa kuitenkin. Tää ois erittäin kovasti ultrakuvamaiseksi muokattu kuva siitä miltä pirpana näytti http://i6.photobucket.com/albums/y232/marimma/Pienin/IMG_7076_huulet-1.jpg Se on siis alunperin Joonasta, mutta ei pitäis olla "tunnistettava" joten uskaltanette avata. Kyllä väsytti toi koko päivä ihan totaalisesti. Huoh. Noinkohan jaksaa untakaan saada, tainnu mennä jo kauan sitten yliväsymyksen puolelle.