Keskiviikko 16.02.2011

Voi siitä on taas kauan aikaa. Tällä kertaa ajattelin tehdä vähän kokonaisvaltaisemman päivityksen jossa kerron myös meistä. Tähän saakkahan nää merkinnät on tuntuneet keskittyvän neitiin ja osittainhan sen pitääkin mennä niin. Onhan tuo tyttö ihan varsinainen elämän valo ja kaiken keskipiste sillä hyvällä tavalla. Mutta totta puhuakseni, mulla ei koskaan oo ollut aikaa kertoa Meistä. Niin paljon tuo tyttö vie aikaa ja huomiota ja kun mies on vuoroviikoin iltavuorossa ja vuoroin aamuvuoroissa, niin aikaa on hyvin rajatusti niinä aamuvuoroina.

Käytiin marraskuussa Kuusamossakin ”rentoutumassa”. Kukkua kanssa. Pahempaa oli kun kotona. Ensinnäkin automatkat joista menomatka meni oikeastaan tosi hienosti, mutta tulomatka ei sinne päinkään. Toisekseen aina olin ite viimonen kaikessa, joten hermot oli entistä kireemmät joka puuhailun aikana ja jälkeen. Kyllä mä kotonakin saan syödä kylmää ruokaa ja repiä hiuksiani, joten vähän kuvittelin ettei niiden takia tarviis kauas lähteä.

Yöheräilyjä saatiin vähemmälle laittamalla ”yövalo”. Tai siis koska me nukutaan tytön huoneen lattialla siskonpetissä kaikki 3, niin tuo yövalo on vaatehuoneen oven raosta kajastava valo. Ja sen raon suuruus on erittäin ratkaisevaa siinä kuinka hyvin tyttö nukkuu. Neljäsosa senttiäkin liikaa valoa ja taas heräillään koko ajan. Vastaavasti myös jos se on liian kiinni.
Ja kun tyttö ei mihinkään silittelyihin nukahda kuin harvoin. Tissi se on joka nukuttaa, mikään muu ei. Joten senkin takia, osin itsekkäästi, oon halunnut tuota yötissiä vähentää. Tai enhän mä ole tehnyt sen vähentämisen eteen mitään muuta kuin etsinyt keinoja joilla tyttö malttaa nukkua vähän enemmän. Esimerkiksi n. tunti nukahtamisensa jälkeen tulee kevyt uni, jolloin äidin on parempi olla pää tyynyssä ja maata samassa asennossa kuin tytön nukahtaessakin. Niin ja pitää tietysti myös leikkiä nukkuvaa mikäli haluaa välttää tissin antamisen.
Nyt on mennyt jonkin aikaa yöunet ihan hyvin. Joskus herää viideltä ja joskus vasta kahdeksalta syömään ensimmäisen kerran. Valitettavasti usein herää myös klo 11 huudon kanssa ja ei taaskaan rauhoittuisi millään muulla kuin tissillä. Kuitenkaan en tuohon aikaan enää millään viitsisi tissiä antaa, koska herätään erittäin usein kuitenkin tunnin sisällä jo kokonaan. Harmittavaa toisaalta myöskin, koska yleensä tyttö nousee oikein nätisti omia aikojaan. Ja ilmeisesti on muutenkin nyt vähän enemmän unenkaipuussa kuin hetkeen aiemmin, joten senkin puolesta pitäisi antaa.. Onneksi on kuitenkin vähentänyt sitä öistä konttaamistaan ja istumistaan, joten unet on varmasti paremman laatuisia kuin vielä pari kuukautta sitten. Oli se kyllä aika huvittavaa aikaa kun tyttö nukku vain polvet sekä varpaat patjan päällä ja loppu kroppa roikkui lattialla. Toisaalta on myös ihan uskomattomasti virtaa neidillä nukkumaan mennessä. Monena yönä on saatettu 2 tuntiakin yrittää unta, eikä millään malta nukahtaa. Ja vaikka neiti ois väsynyt, niin useastikin on käynyt niin, että annan tissiä ja tytyn silmät lupsuu. Sitten ihan siinä lopullisen nukahtamisen rajalla silmät rävähtää auki ja hirmuinen räkätys alkaa, siinä samassa likka jo pinkoo viimestä päivää vaatehuoneeseen.
Päiväunethan vieläkin nukutaan sylissä. En halua käydä mitään unikouluja, koska yksinkertaisesti en vaan jaksa itse sitä tehdä. Tuntuu jo nyt kaiken kanssa aika loppuvan kesken, joten ne pienet omat hetket on hyvinkin pitkälle kultaa kalliimpia. Ja tuo aidosti oma aika on kuitenkin tuo tytön päiväuniaika, vaikken sohvalta mihinkään saa noustakaan tytön nukkuessa.

Mutta niin.. siihen tissittelyyn takaisin. Oon kuitenkin yrittänyt venyttää noita syöttövälejä ihan vain itseni takia. Tahtoisin hurjan kovasti jo menkat alkamaan ja olen tässä jo kolmatta kuukautta ihan hyrränä ja päästäni sekaisin niiden puutteen takia.
Muutoin en yhtään vastusta vaikka söisi tissiä useastikin vielä. Tällä hetkellä nuo kerrat on yhdesti päivällä päiväunille käydessä ja sitten iltayöllä nukkumaan käydessä toinen. Sitten yöllä se mikä on pakko. Usein 1-2 kertaa. Vajaa pari kuukautta sitten tytölle tarjosin tissiä vielä moniamonia kertoja päivässä. Yhtenä päivänä lukaisin imetyskeskusteluja läpi ja katselin millä taktiikoilla muut äidit on tissittelyä vähentäneet. Seuraavana päivänä tyttö itse vähenti tissittelyt 30%:tiin. En arvannutkaan että pelkästään äidin lukema tieto riittää tytöllekin *nauraa*.

Potta sen sijaan ei ole meidän neidin suosikki. Tosin ollaan vähän laiskoja kokeilemaan niillä ”vessa ajoilla”. Muuten kyllä yleensä muutamaankin kertaan päivässä kokeillaan vaipan vaihdon yhteydessä. Nyt on paketillinen housuvaippojakin ollu just ton takia käytössä että on helpompaa kokeilla ja on toi potalla istahtaminen venyny siitä 2 sekunnista jo n. 10 sekuntiin, muttei vielä juuri pidemmälle. Mutta täytyy jatkaa harjoituksia.
Mutta syöminen sentään on ihan huippua tehdä itse! Mummi toi jouluna paketissa lusikan ja haarukan jotka oli metallisia niiltä syömäosiltaan ja tukevia varreltaan ja siitäkös ilo irtos. Sitten lapattiin itse hienosti suuhun mitä vaan eteen annettiin. Nyt onkin yritetty tuota hienoa taitoa hioa ja pitää yllä. ”Suuhun” sanakin on alkanut tulemaan tutuksi ja sitä hienosti kuunnellaankin.

Eroahdistusta potenssiin 20 on ollut liikkeellä. Reilu kuukausi sitten mikään ei ollut hyvä ja päivät oli yhtä itkuvalitusta. Syliin ja sylissäkään ei ollut hyvä. Toinenkin oli ihan reppana, näki oikein sellasen turhautumisen kun ei keksitty mikä auttais. Panadolit, ruuan vaihdot (tosin söi todella huonosti sillon), unien venyttelyt ja muutkin kokeiltiin. Sitten jossain vaiheessa vaan meni ohi. Kesti kuitenkin useita päiviä.
Kuitenkin aamuinen hirmuisen huudon kanssa herääminen on jäänyt vielä. Toivottavasti sekin muuttuisi vielä normaaliksi ihanaksi heti-kun-silmät-saan-auki-niin-kerron-sulle-koko-yön-tapahtumat heräämiseksi.
Kyllä meidän äitikin vähän pyöritteli päätään täällä käydessä. Mutta muutoin toi mummi kyllä saa tytön ihan helpohkosti rauhoittumaan vaikka onkin vähän.. hmm.. levoton yksilö. Monesti siis myös onnistuu vähän lietsomaan lisää vauhtia ja lisäämään huutoa kun ei malta olla rauhassa. Sitten kun mummi lähtee pois niin se ei malta millään poistua. Se tekee varmaan puolituntia lähtöä, vilkuttaa 5 minuuttia ja sitten tulee halimaan. Vilkuttaa taas 5 minuuttia ja selittää kuinka mummi menee ja tulee kuitenkin taas takaisin halimaan ja ottaa taas vilkuttelut uudelleen. Onneksi tuo asuu kuitenkin aika lähellä ja pääsee ainakin kerran kuussa käymään. Tyttökään ei enää niin vierasta.
Vierastamisesta puheenollen. Ihan hassu tuo tyttö. Esimerkiksi siellä hammashoitajalla käydessä tyttö melkein kiipesi hoitsun syliin heti, vaikkei me oltu kuin 5 minuuttia siellä. Kaupalla taas tytön juoksennellessa auloissa jos joku menee vähänkin liian läheltä, niin tyty juoksee itkuynisten meitä kohti. Kuitenkin esimerkiksi pari päivää sitten kun bussiaseman aulassa seistiin odottelemassa bussia, niin tyttö vaan tönötti eikä välittänyt kenestäkään mitään. Katseli vain hyvin hyvin kiinnostuneena. Jännä siis että vaikka on ihan samanlainen tilanne, ihmisiä tulee ja menee ohi, niin toisessa paikassa pelätään ja toisessa ei sitten millään.
Juoksemisesta. Ai että nyt kun tuo tyttö osaa viimein noilla Kuomillaan kirmailla pihalla, niin ei se malta millään sisälle tulla! Ihan innoissaan juoksee parkkiksella (ainoa aurattu ja edes vähän vähä-liikenteinen alue) ja kun kaatuu niin jää tekemään mahallaan lumienkeleitä ainakin käsillään. Sitten kun iskee väsy eikä tyttö pysy enää pystyssä lainkaan tai tahtoo pelkästään syliin eikä suostu enää maahan, niin tullaan sisälle. Rapussakin vielä on ihan hirrrrmuisen kivaa kun äiti opettaa portaiden nousua. Kun kotioven avaa niin sinnekin vielä kirmaa hymy naamallaan, mutta kun oven vetää kiinni, niin tyttö tipahtaa lattialle huutamaan pohjattoman kovaa ja oikein keuhkot tyhjiksi asti kun ei pääse enää ulos. Sama itse asiassa tapahtui pari päivää sitten kun vaunuilla kirmattiin sisälle. En siis ottanut edes tyttöä vaunuista pois kun hyppyytin rappuset ylös ja taas kun kotiovi meni kiinni saakka niin välittömästi alkoi elämää suurempi huuto. Voi kun pikkasen tipahtais noi asteet niin voitais taas juosta tuolla. Toi kuiva -23 on kyllä aika välittömästi tytön poskiin käyvä, menee ihan sellaisiksi hassuiksi. Ei ihan tavallista poskien punottumista vaan sellaista ”näppylämäistä” jotenkin.

Neuvolassakin käytiin 10.1. ja painoa oli 10kg & 10g pituutta hujahti 3,5cm kahdessa kuukaudessa, joten 75,5cm on uudet mitat. Viimeks jo pituus lähti putoo käyrällä alaspäin ja nyt otti oikein spurtin takas ylös. Ei ihme kun tuntui että 74 vaatteet jäi taas ihan yhdessä yössä pieniksi. Nyt siis 80 senttisiä käytössä ja niistä tuntuu että housut alkaa olee jo aika naftimittaisia vaikka puolitoista kuukautta sitten ne vasta ostettiin, silloin kun vielä ne 74 pöksytkin jalkaan meni hyvin.
Tuntuu kyllä että aika on ihan pysähtynyt. Tyttö kun lähti kävelemään jo 9,5kk ikäisenä ja useimmat ikätoverit aloittaa nyt kävelyään, niin tuntuu kuin tyttö ois ainakin 2-vuotias. Jotenkin hassu tunne, enkä osaa sitä oikein selittääkkään, mutta tuntuu kuin viikot ja kuukaudet matelee koska ei ole mitään uutta opittavana enää sillä tavalla. Siis toki sanoja ja muita tekosia, mutta useinhan suurimmat virstanpylväät on esim. istuminen, konttaaminen, seisominen ja askeleet. Tuntuu kuin ei olis mitään odotettavaa vaan kaikki on nyt tässä.
Sanoista puheenollen. Niitä tulee ja paljon. Paitsi nyt on tuollainen Ka-vaihe, jossa kaikki osoteltavat asiat on vaan Ka, Ka ja Ka. Mutta ankka, äiti, isi, issa (kissa), ntti (rontti), ppis (nöppis), lamppu, katto, potta, tukka, oppista, nnn-apa, nnnnennä, hauva ja heppa kaikuu kauniisti pitkin päivää mikäli nuo pelkät Ka:t vahingossa unohtuu. Nyt ihan parin päivän sisällä on tullut patja, pöitä tai pöytä, paita ja öitä sanat. Kiitos tulee kanssa. Se tosin on "tto" ja siihen kuuluu napakka niiaus samanaikaisesti.
On varmasti vielä enemmänkin sanoja, mutta tää Ka-vaihe on nyt kestäny sen verta monta viikkoa ettei enää jaksa muistaa. Harmi, ois kiva ollu saada nekin ylös.. Ehkä ne sieltä vielä aukeaa tai ainakin muistuu äitin mieleen kun seuraavan kerran kuulee tytön suusta.
Ja muuten laulujakin koitetaan matkia. Esimerkiksi Miesten puolikkaiden tunnarissa tyttö laulaa mukana sellasta aaa-aaa-aaa:ta tosi hennosti ja vaimeasti.

Jouluna ja tytön syntymäpäivänä kaikki toi mieleen Joonan. Vieraita ei ollut kuin meidän äiti jouluna ja tytön synttäreillä mun sisko ja seuraavana päivänä tytön kummit. Olisin halunnut enemmän ihmisiä ja enemmän lahjoja. En niinkään arvokkaita lahjoja, vaan vaikka sukkaparit kaikilta tärkeiltä ihmisiltä, jotta olisi jotain mistä kertoa tytölle ja jotain mistä tuntea tulleensa muistetuksi. Tuntui että Joona oli jo ihan hälläväliä erittäin monille, niin en todellakaan tahtonut että tyttö sitä olisi. Kuitenkin sen tuntuu siltä. Toisekseen jokainen on tiennyt tytön syntymästä alkaen että se ensimmäinen syntymäpäivä ja joulu tulee n. 11 kk siitä eteenpäin. Harmitti ja harmittaa edelleen siis ihan vietävästi.
Tytön lempipuuhaa on vieläkin nostella kissanruokapurkkeja ja kannella niitä ympäriinsä. Nykyään tuo pääsee jo ruokapöydältä niitä hakemaan, joten kissojen ruokinta-aikaan usein etsitään purkkeja pitkin keittiötä sekä eteistä.
Ihan hittinä on nyt myös kissoista ilohepulien saaminen. Mies on siis yleensä aina piiloutunut nurkan taakse ja päästellyt sellaisia hassua ”tuhinaa” samalla kun alkaa tulemaan tyttöä kohti ja tyttö intoutuu siitä kiljumaan ja pomppimaan. Nyt tuota tapahtuu usein kun kissakin tulee nurkan takaa tai ylipäänsä vaan tyttöä kohti.

Pieniä söpöyksiä.
Aina kun me aivastetaan niin tyttö kommentoi perään ”ätshii” ja vähän virnuilee taikka nauraa.
Tyttö on tullut isäänsä ja kaikki kirpeä sekä puistattava on ihan parasta. Tyttö oli miehen namikupin saanu käsiinsä ja söi niitä kirpeitä salmiakkikalloja. Nuoli ne kirpeet pois ja heitti sitten takaisin kuppiin ottaakseen uuden kirpeän. Tomaattikin on herkkua vaikka sen syöminen on yhtä puistatusta.

Opittuja asioita:
7.11 keskellä lattiaa seisomaan nouseminen, ilman tukea siis.
19.11 taputus
29.11 itkuhuudon seasta bongattuja sanoja äitiii ja tizzzii
8.12 äiti heräsi todellisuuteen ja alkoi vasta nyt uskoa tytön osaavan jo sanoja heppa, tizzi, äihti ja papa (napa)
13.12 sohvalle kiipeilyä (viikkoa myöhemmin bongasin tytön jo ikkunalaudalta)




Pienen pieni . Me . päivitys
Meillä menee paremmin kuin ikuisuuteen. Mies on alkanut tulemaan hymyillen lähes joka päivä kotiin ja touhuaa tytön kanssa innoissaan useimmiten. Tyttökin oikein hätkähtää ja vilkuilee ovelle kun sanon että isi tulee kotiin ihan pian.
Käytiin viime viikolla tilaamassa uudet kihlasormuksetkin. Johan me on 5,5 vuotta kihloissa oltu joista vain viimeiset 3 sormuksen kanssa. Yhden sormuksen, minun sormukseni, koska mies pudotti parin kuukauden jälkeen omansa järveen uimareissulla. Tällä kertaa mies sai päättää millaiset otetaan tai millaisen itse haluaa.
Mieskin tuntuu nykyään arvostavan enemmän sitä kaikkea mitä mä saan tehtyä. Ja ettei luule liikoja siitä mitä täällä ehtii tekemään. Saadaan myös siivottua ihan sulassa sovussa oikeastaan eikä tarvii kummankaan mököttää mistään syistä.
Siitä ehtimisestä. Oon aika turhautunut tähän likan kaikkeen erilaisuuteen lähinnä sitä kautta, että kun kaikki muutkin ja kaikilla muillakin, niin miksei meilläkin. Ois ihana jo ajatuksena ehtiä siivoamaan yksin ollessaankin. Tai että ehtisit leipoa jotain, puhumattakaan siitä että saisi tehtyä kaikki rästihommat pois. Mutta ei, heti kun yritätkin edes vähän puuhata jotain itseksesi niin aivan taatusti tyttö huutaa jaloissa. Eikä siinä huutamisessa ole mitään pahaa sillä tavalla, en vain pysty sitten tekemään mitään, koska mielummin otan sen huutavan lapsen kuitenkin tehtäväkseni.
Tytön syntymäpäivä muutenkin pyörii mielessä jatkuvasti. Siis se ihan ensimmäinen. Siitä hetkestä alkaen kun tunsin että NYT täytyy mennä, meni vain 23 minuuttia siihen että tytön vaimeaa itkua jo kuultiin, mutta kaikki se siinä ympärillä aiheuttaa edelleen unettomia öitä noin kerran viikossa. Saatan pyöriä 4 tuntia sängyssä helposti. Tuo 4 tuntia on kuitenkin jo yli 8 kertaa tuo NYT-hetki. Tuntuu vaan vieläkin ihan hiivatin oksettavalle.